30.4.–7.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][9]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kotojärvi Golfia haetaan konkurssiin, pääomistaja ymmällään: "Tämä tuli meille täysin odottamatta"

Uutta omistajaa etsivä Kotojärvi Golf on kärsinyt likviditeettiongelmasta.

Pääomistaja Björn Fredriksson kertoo, että myynnissä oleva kenttä on jo herättänyt kiinnostusta.

Työeläkevakuutusyhtiö ELO on jättänyt Itä-Uudenmaan käräjäoikeudelle konkurssihakemuksen Pornaisissa toimivasta Oy Kotojärvi Golf Ab:stä. Kauppalehti uutisoi, että yhtiölle on kerääntynyt maksamattomia työeläkevakuutusmaksuja lähes 29 000 euron edestä.

Kotojärvi Golfin pääomistaja ja kenttäyhtiön hallituksen puheenjohtaja Björn Fredriksson kertoo Golfpisteelle konkurssihakemuksen tulleen yllätyksenä.

”Tämä tuli meille täysin odottamatta. Olen nyt selvitellyt tilannetta ja ollut yhteydessä käräjätuomariin, jonka pöydällä asia Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa on. Ensisijaisesti yritämme saada ELOn saatavat hoidettua. Myös yrityssaneeraukseen hakeutuminen on mahdollista, mutta se selviää myöhemmin”, Fredriksson kertoo.

Kotojärvellä on Kauppalehden tietojen mukaan paljon maksuja rästissä ja muitakin julkisia merkintöjä löytyy. Fredriksson sanoo, että niiden taustalla on likviditeettiongelma. Kun yhtiön rahavirta on pääosin suhteutettavissa koronavuosista sakanneisiin kierrosmääriin, se näkyi ja tuntui kassassa.

”Markkinointi ei ole hetkeen toiminut meillä sillä tavalla kuin pitäisi. Enkä itse ole ehtinyt muiden syiden vuoksi olla viime aikoina niin paljon Kotojärvellä”, Fredriksson sanoo.

Kotojärvi Golfin liikevaihto liikkui viime vuonna 400 000 euron tuntumassa. Vuoden 2023 liiketulos ei ole vielä selvillä. Vaikka kyseessä on osakekenttä, Kotojärvi operoi toimintaansa pitkälti pay and play -tyyppisesti. Vastikkeensa maksavia osakkeenomistajia on niukasti, ja valtaosa pelioikeuksista tai erilaisista sarjakorteista myydään klubin toimistosta.

Fredriksson omistaa noin 90 prosenttia kenttäyhtiön osakkeista, mutta hän ei ole aktivoinut niitä pelikäyttöön. Äänivaltansa turvin hän on kuitenkin pystynyt päättämään käytännössä yksin kentän asioista. Tämä on aiheuttanut erimielisyyksiä ja riitoja osakkaiden ja pääomistajan välillä, ja asioita on puitu välillä käräjillä. Se on tullut yhtiölle kalliiksi.

”Tällä hetkellä meillä ei ole mitään oikeusjuttuja. Viimeiset tapaukset voitimme, ja olimme niissä saavana osapuolena”, Fredriksson kertoo.

Kotojärvi Golfin kenttä on ollut myynnissä noin kuukauden. Myytävänä on 18-reikäinen kenttä klubitaloineen ja muine rakennuksineen. Lisäksi optiona on mahdollisuus ostaa yhdeksänreikäinen harjoituskenttä. Porvoolaisessa LKV Toimitilaa.fi -nimisessä yrityksessä kiinteistönvälittäjänä toimiva Antti Soivio arvioi Kauppalehdessä, että myynnissä oleva kokonaisuus on pikemminkin miljoonan kuin satojentuhansien eurojen arvoinen.

Uskoa kentän tulevaisuuteen riittää

Fredrikssonin ykköstoive on, että ostaja löytyisi nopeasti.

”Kysyntää ja kiinnostusta on ollut ihan mukavasti. Ihanteellista olisi, jos kaupat syntyisivät ennen golfkauden alkua.”

Mikäli kauppoja ei kuitenkaan synny, aikoo Fredriksson jatkaa Kotojärvellä golftoimintaa samanlaisella konseptilla kuin tähänkin asti. Yrityssaneeraukseen pääsemiseen esteitä ei Fredrikssonin mielestä pitäisi olla, sillä kenttä sijaitsee omalla maalla ja siinä on huomattavasti omaisuutta kiinni.

”Kotojärveä ei pidä hukata. Tämä on hyvä kenttä mukavassa maalaismaisemassa ja hyvien etäisyyksien päässä. Itselläni riittää uskoa kentän tulevaisuuteen.”

Kenttäyhtiön edellinen toimitusjohtaja Petteri Oksanen työskenteli vain yhden kauden Kotojärvellä, kunnes hän siirtyi aiemmin tammikuussa Vihdin Jokikunnassa sijaitsevan Hill Side Golfin operatiiviseksi johtajaksi. Kotojärvelle ei ole toistaiseksi hankittu uutta toimitusjohtajaa.

”Klubin pro Mika Asikainen on luvannut tarvittaessa auttaa toimiston puolella oman toimensa ohella. Hän työskenteli meillä toimitusjohtajana ennen Petteri Oksasta. Mikalla on hyvä käsitys golfkentän markkinoinnista”, Fredriksson sanoo.

Lue seuraavaksi: Kertakorvauksella eroon osakkeesta – Kotojärvi Golf muutti yhtiöjärjestystä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje