KoskiGolfissa maamme kaunein siirtymä - Golfpiste.com

19.5.–26.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][15]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

KoskiGolfissa maamme kaunein siirtymä

KoskiGolfin 11. väylä ja viheriöltä aukeava maisema jäävät vieraspelaajalle varmasti mieleen...

Kotimaisilla kentillä riittää silmänruokaa reikien välilläkin. Maamme kauneimpiin siirtymiin lukeutuu ehdottomasti reitti, jonka läpi kuljetaan 11:n vheriöltä 12:n tiille Kymijoen koskimaisemaa ihastellen.

Pelatun väylän jälkeen siirtymä viheriöltä tiiauspaikalle on pelaajan etsikkoaikaa. Pää on hyvä tyhjentää edellisistä kokemuksista, aikaa on pieneen rentoutumiseen ja uuden latauksen hakemiseen.

Maisemat tarjoavat usein silmänruokaa ja vievät ajatukset pois pelistä. Silmälle ja mielelle aistimuksia tarjoavia upeita näkymiä havaitsee kotikenttää helpommin uusissa vierasmaisemissa.

Vaikka en luokitttele itseni varsinaiseksi luontoihmiseksi, iän myötä maisemista nauttiminen on kuitenkin  korostunut.

Varsinaisen wow-efektin koin heinäkuun alussa pojat 55+ sarjan SM-kisoissa KoskiGolfissa.

Peli ei sujunut odotetusti, mutta olin kuullut niin paljon suitsutusta 11:n viheriön jälkeisestä kävelymatkasta kohden seuraavaa tiiauspaikkaa, että ulosmenon aikana jo herkuttelin tulevan luontoretken annista.

11. väylä kulkee Kymijoen varrella. Viheriöltä avautuva näkymä vuolaalle joelle on jo pysähdyttävä, toiselle puolella jokea  August A. Andersson rakensi vuonna  1898 villatehtaan.

Koski-golf-siirtymä-kaksiHiekkatie kohden seuraavaa tiiauspaikkaa on noin 200 metrinen. Harjanteen päällä kävellessä vasemmalle jäävät Kymijoen maisemat,  virran kohina ja  pyörteet vievät väkisin kaiken huomion. Edellisen väylän tapahtumat unohtuvat, lyöntipaikka tulee jopa liian nopeasti vastaan. Tätä retkeä voisi jatkaa pidempäänkin. Pelattuani Suomessa 70+ kentällä, ei mieleen tule vastaavalla tavalla mieleenjäänyttä siirtymää.

Seuraavina päivinä otin kameran mukaan. Artikkelin kuvat ovat Suomen golfkenttiä jo 80-luvulta kiertäneen Kai Kilapan ottamia. Hänellä on aiheesta myös video, joka julkaistaan sivuillamme myöhemmin.

”Olen kanssasi aivan samaa mieltä, tämä koskimaisema on Suomen kauneimpia, jollei peräti ykkönen lajissaan. Kovasti  KoskiGolf on mennyt maisemallisesti eteenpäin muutenkin, kun puustoa on UPM-Kymmenen toimesta karsittu”, naapurikaupunki Kotkassa asuva ”Kaitsu” antaa kredittiä Kouvolaan nykyään kuuluvalle alueelle.

Kymijoen kuohuvaa pintaa ihastellessa joutuu miettimään, mihin suuntaa vesi virtaa...

Kymijoen kuohuvaa pintaa ihastellessa joutuu miettimään, mihin suuntaa vesi virtaa…KUVA: KAI KILAPPA

Kuvat eivät tee täyttä oikeutta maisemille, ne kannattaa tilaisuuden tullen käydä kokemassa. Kymijoki tulee näyttävästi peliin 15:n avauksessa, jossa pitkälyöntiset pääsevät leikkaamaan veden yli tavoitellen toista suoritusta viheriölle tai sen läheisyyteen.  Kuusankoskella on onnistuttu väyläesittelyillä rakentamaan kentälle alueen rikkaan historian kautta kiehtovaa tarinaa.

Kymijoki oli Ruotsin ja Venäjän välisenä rajana v. 1734–1812. Silloinen Ruotsin kuningas Kustaa III halusi kuitenkin siirtää rajaa idemmäs, joten alueella taisteltiin välillä kiivasti. Katsellessasi Eerolan väyliltä Kymijoelle voit kuvitella miten ruotsalaissotilaat joen toisella puolella valmistautuivat taisteluihin. Vanhassa kartassa kolmosväylän paikalla on nimi Tykkimäki”, kerrotaan kenttäesittelyssä.

Yli  20 vuoden tauon jälkeen KoskiGolfin pelaaminen maistui varsin hyvältä muutenkin. Eerolan perinteikäs entinen maatila on idyllinen tukikohta golfkeskukselle. Pihapiirissä on useita rakennuksia ja sopivasti happea, kentän väylissä keskenään erilaista luonnetta.

Aihe ”Suomen kauneimmat siirtymät golfkentillä” on keskustelun ja noston arvoinen. Onko Sinulla mielessäsi kotimaisilla kentillä siirtymiä, jotka ovat jääneet mieleen maisemiensa tai tunnelmansa johdosta? Millaisia ovat muistiisi jääneet  hetket kentällä, jos mietitkin asiaa kääntäen- viheriöltä seuraavalle tiiauspaikalle?

Toimituksessa aiheessa syntyi nopeasti virkeää ajatustenvaihtoa. Ensimmäisinä mieleen tulivat kenttinä Paltamo, Ounasvaara, Virpiniemi, Tahkovuori sekä Sarfvik.

Tiiauspaikkaa lähestyttäessä hymy on herkässä edellisen reiän tuloksesta riippumatta

Tiiauspaikkaa lähestyttäessä hymy on herkässä edellisen reiän tuloksesta riippumatta. KUVA: KAI KILAPPA

Sinun mielipiteesi ja aktiivisuutesi kiinnostaa meitä. Otamme kuvia ja lyhyitä  tarinoita vastaan.  Elokuun 8. päivään mennessä toimitukseen tulleiden ehdotusten perusteella koostamme seuraavaan Golflehteen näistä artikkelin ja kuvakollaasin.

Kuvia ja niihin liittyviä tarinoita voi laittaa osoitteeseen: teemu.tyry@golfpiste.com (0500 601221).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)