Rai karkasi kilpailun suosikeilta takaysillä ja juhli uransa suurinta voittoa Aronimink Golf Clubilla.
Aaron Rai (-9) nousi sunnuntaina golfmaailman kirkkaimpiin valoihin voittamalla PGA Championshipin Philadelphian seudulla Pennsylvaniassa. Aronimink Golf Clubilla nähtiin yksi huippugolfin suurimmista yllätyksistä vuosiin, kun englantilainen päihitti lajin kovimmat nimet ja juhli uransa ensimmäistä major-titteliä.
Rai pelasi päätöspäivänä tuloksen 65. Hän jätti toisen sijan jakaneet Espanjan Jon Rahmin ja kilpailua pitkään johtaneen USA:n Alex Smalleyn (-6) kolmen lyönnin päähän.
Saavutus oli historiallinen. Rai on ensimmäinen Englannissa syntynyt PGA Championshipin voittaja sitten Jim Barnesin vuosien 1916 ja 1919 mestaruuksien. Samalla hän katkaisi yhdysvaltalaispelaajien kymmenen vuoden voittoputken kilpailussa.
Rai, 31, tunnetaan ennen kaikkea erikoisesta tavastaan käyttää pelatessaan kahta hanskaa. Hän pitää myös rautamailoissaan suojuksia muistutuksena lapsuudestaan ja isänsä uhrauksista pojan harrastuksen eteen. Nyt hänet muistetaan ennen kaikkea major-voittajana.
”Tämä on paljon enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitella”, Rai sanoi.
Päätöskierroksen alku ei vielä luvannut sensaatiota, sillä Rai teki etuysillä kolme bogia ja putosi hetkellisesti kärjen vauhdista. Käänne koettiin yhdeksännellä reiällä, jolla hän laittoi 12-metrisen eagle-putin sisään.
Vastaavaan major-turnauksen voiton tuoneeseen loppukiriin ovat viime vuosina pystyneet vain kuuluisimmat pelaajat.
Takaysin edetessä Rai alkoi näyttää yhä selvemmin voittajalta. Hän teki birdiet rei’ille 11, 13, 16 ja 17 eikä sortunut enää virheisiin. Ratkaiseva hetki nähtiin 17. reiällä, jolla Rai upotti lähes 21-metrisen birdie-putin. Se oli yksi koko viikon pisimmistä onnistuneista puteista.
Rai pelasi viimeiset kymmenen reikää kuusi alle parin. Vastaavaan major-turnauksen voiton tuoneeseen loppukiriin ovat viime vuosina pystyneet vain kuuluisimmat pelaajat. Kilpailun isoimmat suosikit eivät lopulta kyenneet vastaamaan Rain rykäykseen.
Maailmanlistan ykkönen Scottie Scheffler (-2) jäi jaetulle 14. sijalle. Schefflerin viikkoa vaikeuttivat erityisesti viheriöt. Hänelle tilastoitiin kilpailussa 125 puttia ja hän missasi useita lyhyitä yrityksiä. Rory McIlroy (-4) lähti päätöspäivään kolme lyöntiä kärjestä, mutta kiri ei koskaan kunnolla käynnistynyt. Pohjoisirlantilainen pelasi tuloksen 69 ja jakoi seitsemännen sijan.
McIlroyn kierros sisälsi myös kuohuttaneen hetken 16. reiällä. Yleisöstä huudettu ”USA!”-provokaatio sai tähden kiehahtamaan, ja televisiokuvissa hänen nähtiin vastaavan katsojalle kirosanoin.
Aaron Rai makes history at Aronimink. 🏆
He becomes the first Englishman to win the PGA Championship in the stroke-play era. 🏴#PGAChamppic.twitter.com/p4n1LwvqmD
— PGA Championship (@PGAChampionship) May 17, 2026
Smalley taisteli uransa ensimmäisestä major-voitosta pitkään, mutta hermostunut alku pudotti hänet kärjestä. Hän kokosi itsenä loppuun ja esitti näyttävän nousun eaglen ja birdien avulla. Ruotsin Ludvig Åberg oli vielä alkuvaiheessa iskuetäisyydellä, mutta peräkkäiset bogit katkaisivat nousun. Myös saman tuloksen McIlroyn kanssa pelannut Australian Cameron Smith oli hetkellisesti voittotaistelussa.
Yksi viikon tähtihetkistä koettiin kuitenkin jo aamulla. Yhdysvaltain Kurt Kitayama (-3) tykitti bogittoman 63 lyönnin kierroksen, joka sivusi major-turnausten historian parasta päätöskierrosta. Hän nousi jaetulle kymmenennelle sijalle.
PGA Championship pelattiin tänä vuonna poikkeuksellisen vaikeissa olosuhteissa. Aroniminkin viheriöt ja lipunpaikat herättivät runsaasti keskustelua koko viikon ajan. Scheffler kutsui kahden ensimmäisen kierroksen lipunpaikkoja epäinhimillisiksi.
Kilpailun palkintopotti nousi 20,5 miljoonaan dollariin. Rai kuittasi voitostaan noin 3,7 miljoonaa dollaria sekä viiden vuoden pelioikeudet kaikkiin majoreihin. Lisäksi PGA Championshipin mestarina hän sai elinikäisen osallistumisoikeuden kilpailuun.
Vedonlyöntitoimistot pitivät maailmanlistalla sijalle 15 nousseen Rain voittoa sensaationa. Kertoimien perusteella monet yhtiöt arvioivat hänen saavutustaan majoreiden suurimmaksi yllätykseksi tällä vuosituhannella. Rai on voittanut urallaan myös neljä muuta kilpailua pääkiertueilla, joista kolme DP World Tourilla ja yhden PGA Tourilla.
Eurooppalaisten panos oli vahva sillä top 10:ssä ja samaa sijaa jakaneiden joukossa oli kuusi vanhan mantereen pelaajaa. Åberg ja Saksan Matti Schmid (-5) jakoivat neljättä sijaa ja myös Englannin Justin Rose (-3) kiilasi kärkikymmenikköön.
PGA Championshipin suomalaispelaaja Sami Välimäki (+4) jakoi Aroniminkillä 60. sijan. Tämä on hänen uusi ennätyksensä major-turnauksissa. Välimäki teki myös golfhistoriaa, sillä hänestä tuli ensimmäinen suomalainen, joka on pelannut neljä PGA Championshipiä. Suomalaisten paras sijoitus PGA Championshipeissä on vuodelta 2014, jolloin Mikko Ilonen sijoittui Valhalla Golf Clubilla seitsemänneksi.
Välimäki menetti maailmanlistalla asemiaan kaksi pykälää, ja on nyt sijalla 62. Maanantaina tehdyn listapäivityksen mukaan top 60 -pelaajat varmistivat pääsynsä kesäkuussa pelattavaan U.S. Openiin. Välimäellä on vielä mahdollisuus edetä kauden kolmanteen majoriin, mikäli hän on U.S. Open -viikolla päivitettävällä maailmanlistalla 60 parhaan joukossa.
Lue seuraavaksi: Voitoton yllätysmies vavisuttaa PGA Championshipissä golfmaailmaa

