16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kilpailu pelaajista kovenee Turun seudulla – Aura Golf puolitti liittymismaksunsa 

Seura valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Finnish Tourillakin pelanneen nuoren talousasiantuntijan.

Aura Golf lähti toisen perinteisen seuran Helsingin Golfklubin viitoittamalle tielle pudottaen tuntuvasti liittymismaksuaan. AG päätti keskiviikkona pitämässään vuosikokouksessa, että sen jäseneksi pääsee jatkossa 990 eurolla. Näin ollen liittymismaksu puolittui aiemmasta 2000 eurosta.

”Päädyimme tällaiseen ratkaisuun, koska myös meidän täytyy olla valmiita vastaamaan golftoimialan murrokseen ja varmistamaan kilpailukykymme myös tulevaisuudessa”, samassa tilaisuudessa seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittu Ahti Koskilahti sanoi.

Takavuosien kaltaista vetovoimaa ei vallitsevassa tilanteessa enää kotimaan vanhimmilla klassikkokentilläkään ole. AG käykin tätä nykyä kilpailua samalla tavalla ihmisten vapaa-ajasta muiden lounaissuomalaisten golfkenttien kanssa. Siihen oli nyt reagoitava.

Vaikka Ruissaloon kaivataan uusia pelaajia, ovat seuran asiat Koskilahden mukaan mallillaan. Taloudellisesti pyyhkii hyvin, ja kauneusarvoistaan sekä laadustaan tunnettu kenttä on edelleen valttikortti, jota Aura Golfin kelpaa esitellä.

”Talous on kunnossa, ja brändimme on vahva. Jotta voimme jatkossakin kuulua lajin kansallisiin suunnannäyttäjiin, meidän on tehtävä entistä lujemmin töitä. Niihin talkoisiin vaaditaan yhä useamman auragolfilaisen panosta.”

”Sekin pitää muistaa, että emme voi vain tuijottaa omaan napaan, ja käpertyä perinteisiin. AG:lla pitää olla myös hyvät kontaktit sekä sujuva keskusteluyhteys eri instansseihin.”

Uusia jäseniä mahtuu reilusti

Aura Golfissa on reilut 1400 jäsentä, joista noin 400 on pelkän jäsenmaksun maksavia passiiveja. Pelikausimaksu huomioiden aikuispelaajien kausivelvoitteet tekevät kohtuulliset 643 euroa. Tästä jäsenmaksun osuus on 293 euroa.

”Meillä ei ole yhdistyksen säännöissä määritelty samalla tavalla maksimijäsenmäärää kuten Talissa (Helsingin Golfklubissa). Uusia jäseniä mahtuu reilusti, enkä usko, että jonotustilanteeseen ihan hetkeen päästään.”

AG aikoo panostaa lopputalven ja alkukevään ajan jäsenkampanjointiin sosiaalisessa mediassa.

”Seuran täytyy näkyä ja pitää ääntä itsestään, sillä näillä hetkillä monet alkavat miettiä ensi kauden pelipaikkojaan. Siinä kilvassa tarkoituksemme on olla entistä kilpailukykyisempi.”

Seuran liittymismaksun voi maksaa kolmessa erässä. Junioreiden liittymismaksu on 99 euroa.

Suuriin saappaisiin

Ahti Koskilahti astuu Ruissalossa suuriin saappaisiin, sillä hän korvaa 12 vuoden jälkeen puheenjohtajan paikalta väistyneen Toni Laakson. Ensin mainittu ei säästele sanojaan ylistäessään edeltäjänsä panosta seuran nuijankopauttajana.

Aura Golf kuuluu Golflehden Kenttärankingin kestomenestyjiin perinteisten kenttien joukossa. Vuonna 2017 parhaat pisteet tulivat esteettisyydestä. Kuva: Golfpiste

”Toni teki pitkällä kaudellaan mittavan ja huikean työn AG:n eteen. On iso kunnia ottaa tämä tehtävä vastaan hänen jälkeensä. Toni on tuonut vahvan osaamisensa myös Suomen Golfliiton toimintaan, joten hänen aikaansaannoksensa näkyvät valtakunnallisella tasolla.”

Laakso kutsuttiin vuosikokouksessa Aura Golfin kunniapuheenjohtajaksi, ja hän sai seuran kultaisen ansiomerkin.

Koskilahti on tuttu henkilö seuransa jäsenille, sillä hän on tallustellut Ruissalon kentän viheriöillä 90-luvun puolivälistä lähtien. Urheilullisena tyyppinä hän omaksui nopeasti lajin vaativat salaisuudet, ja pelasi muutaman vuoden Finnish Tourilla.

Pidin sitä mielenkiintoisena haasteena, ja vaikka en olisi tullut valituksi, olisin jollain muulla tavalla halunnut olla mukana seuran toiminnassa.

”Haaveilin ammattilaisurasta, mutta huomasin jossain vaiheessa, ettei siitä tule leipätyötäni. Golf on erittäin kilpailtu ja raaka laji.”

Aura Golfissa Koskilahti toimi useampana kesänä caddiemasterina, ja valmistuttuaan Turun kauppakorkeakoulusta hän muutti Helsinkiin töihin pankkialalle. Kuuden vuoden jälkeen edessä oli paluu kotikaupunkiin, jossa hän nykyisin työskentelee PwC:n yrityskauppaneuvonantajana.

”Turku ja kotiseura eivät lähteneet sydämestä, vaikka asuin Helsingissä.”

Päämääränä olla kuunteleva puheenjohtaja

Kun Koskilahti kuuli, että Laakso on jättämässä puheenjohtajan tehtävät, hän ilmoitti olevansa käytettävissä tehtävään.

”Pidin sitä mielenkiintoisena haasteena, ja vaikka en olisi tullut valituksi, olisin jollain muulla tavalla halunnut olla mukana seuran toiminnassa.”

Kolmekymppisenä puheenjohtajana Koskilahden saattaisi kuvitella valvovan ennen kaikkea nuorten jäsenten etuja AG:ssa, mutta tätä hän ei allekirjoita.

”Päämääräni on olla kaikkien jäsenten helposti lähestyttävä ja kuunteleva puheenjohtaja. Minuun saa olla yhteydessä ja tulla juttelemaan kaikista seuraan liittyvistä asioista.”

Auran Golfin puheenjohtajan tehtävään ilmoitti halukkuutensa kolme henkilöä. Äänestyksessä Koskilahti sai yli puolet yli 200:n vuosikokouksessa paikalla olleen jäsenen äänistä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)