16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Himoksen uuden kentän rakentaminen etenee hyvää vauhtia

Taustalla erottuva Himosvuori vartioi jyllhästi uutta kenttää.

Himokselle valmistuva 18-reikäinen golfkenttä sai syksyn tullen lopullisen muotonsa. Peliväylät, viheriöt ja bunkkerit on muotoiltu, kuivatus- ja kastelujärjestelmät asennettu ja kasvukerrokset levitetty. Kenttä on valmiina pelattavaksi kesäkuussa 2013.

Kentän suunnittelu aloitettiin vuonna 2007 ja rakentaminen talvella 2011. Kentän rakentamisbudjetti on kolme miljoonaa euroa, josta osakkaiden rahoitusosuus on kaksi miljoonaa. Muu rahoitus on hankittu lainarahalla.

Himos-­Patalahti Golf Oy:n omistuspohja siirtyi keväällä perustajayrityksille, kun Himos Resort osti Matkailunkehitys Nordian hallussa olleet kentän osakkeet. Golfyhtiön omistavat nyt Himos Resort 77 prosentin ja Holiday Club 23 prosentin osuuksin.

Jari Koivusalon suunnitteleman kentän par on 72 ja sillä on pituutta takimmaisilta lyöntipaikoilta lähes tarkalleen 6000 metriä. Rei’istä par-viitosia ja par-kolmosia on molempia viisi, loput kahdeksan ovat par-nelosia.

Piristysruiske kesämatkailulle

”Himoksen kenttä on ympäristöltään mielenkiintoinen: alueen luonto on vaihtelevaa ja kentän voimakkaat muodot tulevat luonnosta itsestään. Himosvuori on läsnä kentällä koko ajan, ja viheriöitä vartioivat bunkkerit korostavat maaston moninaisuutta entisestään”, sanoo Himos Resort Oy:n toimitusjohtaja Hannu Mäntyharju.

Tulevan kentän erikoisuus on 1,5 hehtaarin laajuinen vesirange, harjoituslyöntialue, jonne lyödään kelluvia palloja. Ratkaisu on harvinainen ja se tuo tekosaarineen mukavan lisäelementin harjoituslyöntipaikkaan. Kenttä on valmistuttuaan lähin täysimittainen golfkenttä yli 50 000 asukkaan talousalueella, ja merkittävä asia Himoksen ympärivuotisen matkailun kehittymiselle.

”Golfkentän valmistuminen vahvistaa Himosta myös kesämatkailukohteena. Täällä kävi viime kesänä erilaisissa tapahtumissa yli 100 000 ihmistä ja golfkentän avulla saamme kesäkaudesta merkittävästi pidemmän. Hiihtokeskuksestaan tunnetulla Himoksella käy talvikaudella tuplasti enemmän ihmisiä kuin kesällä.”

Kesäkuussa valmistuvalla Himoksen kentällä tullaan pelaamaan vaihtelevassa maastossa.

Kesäkuussa valmistuvalla Himoksen kentällä tullaan pelaamaan vaihtelevassa maastossa.

Tätä taustaa vasten on helppo aavistaa, että Himos tulee jatkossa tarjoamaan houkuttelevan vaihtoehdon mm. Tahkon ja Katinkullan rinnalle. Mäntyharjun mukaan ensi vuoden tavoite on, että 20 000 pelaajaa käy tutustumassa kenttään. Jatkossa odotettaneen varmasti paljon suurempiakin lukuja.

Kentän rakennustöiden aikana ei ole vältytty yllätyksiltä, vaikka maastorakentamisessa on toisaalta varauduttava vaihteleviin olosuhteisiin: ”Todella märkä syksy 2011 ja mennyt kesä toivat merkittäviä haasteita kentän rakentamiselle. Se on näkynyt sekä aikataulu että kustannuspaineina”, Mäntyharju sanoo.

Master Plan suunnittelun pohjana

Himos Resortin vapaa-ajantontit sijaitsevat kentän vieressä ja väylien varrella. Useimmilta tonteilta on näkymät niin kentälle kuin laskettelurinteisiinkin. Rakennusten sijoituspaikoissa on hyödynnetty maaston korkeuseroja. Kokonaispinta-­alaltaan 118 hehtaarin laajuisen alueen ensimmäiset loma-asunnot ovat jo valmiina ja lisää erillis- ja paritaloja valmistuu tasaista tahtia.

”Ensimmäisen vaiheen 70 tontista on myyty puolet. Alue on suunniteltu kerralla oikein; siitä voidaan rakentaa isompia kokonaisuuksia vaiheittain ja lopputulos on silti yhtenäinen. Avainasemassa on ollut hyvä yhteistyö kaikkien osapuolten välillä. Himokselle tehty Master Plan on toiminut suunnittelun pohjana ja sitä on noudatettu johdonmukaisesti, Mantyharju toteaa.

Himoksen yhdeksän reikäinen par-3 kenttä tulee uuden kentän valmistuttua poistumaan pysyvästi kuvasta. Tälle nykyiselle kenttäalueelle on myös kaavoitettu tontteja uusille loma-asunnoille.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje