Ensimmäinen kausi Isometsän johdolla - Golfpiste.com

17.–24.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][30]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Ensimmäinen kausi Isometsän johdolla

Jari Isometsä luonnehtii itseään golfiin osallistuvaksi toimitusjohtajaksi. Kuva: Antti Luukkonen

Meri-Teijo Golfissa kausi jatkuu yhä päivä kerrallaan säävarauksella, mutta yhteenvetoa kuluneesta pelikaudesta voi jo tehdä. Kyseessä on erityinen kausi siinä mielessä, että se oli huippuhiihtäjänä tunnetuksi tulleen Jari Isometsän ensimmäinen golfyhtiön toimitusjohtajana. Meri-Teijon pelaajamäärä pysyy melko tarkasti samalla tasolla kuin viime vuonna. Kierrosmäärä asettuu 15 000 paikkeille. Talouspuolikin on Isometsän mukaan ”ihan OK”. ”Tämä on taloudellisesti aika vakaa yhtiö, eikä mitään yllättävää ole tulossa”, Isometsä kertoo. ”Kausi on mennyt kohtuullisen hyvin. Minullehan tämä on ollut sellainen ensimmäinen harjoitteluvuosi, mutta kyllä tässä on pitänyt töitäkin tehdä”, toimitusjohtaja summaa. Nordic League -isäntä myös jatkossa? Töitä Isometsälle teetti muun muassa elo-syyskuun vaihteessa Meri-Teijossa pelattu Nordic Leaguen kilpailu. ”Se söi kovasti energiaa ja nosti stressitasoa, mutta oma porukkamme, jolla on aiempien Finnish Tour -kisojen myötä vahva rutiini suurkilpailujen järjestämisestä, auttoi minua paljon”, toimitusjohtaja kiittelee. Nordic Leaguen kilpailu sujui järjestelyiltään hyvin, muttei houkutellut paikalle yhtään ulkomaalaista pelaajaa. Samoin kävi vuosi sitten samaan aikaan pelatulle Paltamo Openille. ”Suomen Nordic League -kisoista tämän ajankohta on selkeästi huonoin”, Isometsä kiteyttää. Siitä huolimatta Meri-Teijolla on kiinnostusta järjestää vastaava kilpailu myös jatkossa. Itse asiassa Isometsä neuvottelee tällä viikolla Golfliiton ja Suomen PGA:n kanssa tulevien vuosien kisaisännyydestä. ”Haluan kilpailullisena ihmisenä nähdä, että meillä pelataan korkean tason kisoja, se on kentälle aina sellainen kuntopiikki ja strategiassammekin on mainittu, että Meri-Teijo on kilpakenttä”, Isometsä naulaa.

Jari Isometsä haluaa nähdä kovan tason kisoja Meri-Teijossa myös jatkossa. Kuva: Antti Luukkonen

Jari Isometsä haluaa nähdä kovan tason kisoja Meri-Teijossa myös jatkossa. Kuva: Antti Luukkonen

Eetu Isometsä Finnish Tourille Jari Isometsän poika Eetu otti myös osaa Meri-Teijon Nordic League -kisaan. 15-vuotias Eetu pääsi kilpailuun mukaan isänsä luovuttamalla villillä kortilla. ”Meillä oli kahdeksan villiä korttia ja halusin nimenomaan tarjota nuorille pelaajille mahdollisuuden päästä isoon kilpailuun. Ei Eetu ollut missään nimessä ainoa nuori osallistuja. Parempi, että 15-16-vuotiaat saavat villin kortin kuin 45-vuotiaat”, Jari Isometsä järkeilee. Eetu pelasi kilpailussa kierrostulokset 77-78-77 ja jakoi lopputuloksissa 71. sijaa. Jari Isometsän mukaan kyseisessä Nordic Leaguen kisassa Eetu astoi golfarina ison harppauksen eteenpäin. ”Se kilpailu teki Eetulle henkisesti hyvää, sen näki selvästi. Hän pelasi hyvän loppukauden ja saavutti lopulta Finnish Tourin karsinnoista itselleen FT-kortin ensi kaudeksi”, ylpeä isä kertoo. ”Yleisemmällä tasolla haluaisinkin kannustaa nuoria pelaajia kilpailemaan ja harjoittelemaan enemmän itseään parempien kanssa.” Hyvin sujunut syyskausi varmisti myös sen, että Eetu Isometsä tähtää nyt tosissaan golfarin uralle. Tähän saakka keskittynyt talvikauden salibandyyn, mutta nyt hän on ilmoittanut isälleen, että päälaji on golf.

”Kaikki resurssit mitä on, pistetään kenttään, koska se on se meidän tuote”, Jari Isometsä linjaa.

Näkemystä kokemuksen myötä Palataan Jari Isometsään. Kuinka hän on kokenut oman työnsä golfklubin toimitusjohtajana? ”Mahdottomasti olen tykännyt tästä työstä. Työympäristö on hyvin inspiroiva ja olen tietoisesti osallistunut paljon operatiiviseen toimintaan, eli pyörinyt tuolla kentällä. Voisin luonnehtia itseäni golfiin osallistuvaksi toimitusjohtajaksi”, Isometsä sanoo. Isometsä kertoo oppineensa ensimmäisenä toimitusjohtajavuotenaan erityisen paljon talousasioista. Hän myöntää, että vuosi sitten tehty tämän vuoden budjetti laadittiin hyvin pitkälti muiden ihmisten antamien linjausten perusteella. Nyt tilanne on toinen. ”On tässä tullut näkemystä siitä, mitkä ovat niitä painopistealueita, joihin pitää panostaa. Ensi vuoden budjetti on ensimmäinen ihan omannäköiseni. Olemme myös terävöittämässä strategiaamme ja toiminta-ajatustamme tietyiltä osin”, Isometsä kertoo, mutta ei paljasta enempää koska asioita on vielä auki. Sen verran kuitenkin, että yksi Meri-Teijon tavoitteista on saada asiakkaansa viihtymään alueella kauemmin kuin yhden golfkierroksen ajan. Janne Knuuti

Meri-Teijo Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)