Tiger Woods hymyilee taas - Golfpiste.com

16.–23.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][16]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Teemu Tyry

Tiger Woods hymyilee taas

Päivä Mastersissa, Augusta Nationalin porttien sisäpuolella on ensikertalaiselle vavisuttava kokemus. Ensimmäisenä harjoituspäivänä yleisöä oli jopa käsittämättömän paljon. Järjestäjät eivät virallisia lukuja ilmoita, mutta koko alue oli” sopivasti täynnä” golfturisteja siitäkin huolimatta, että lipun myyjiä riitti kentälle johtavilla teillä kymmenittäin. Kysymättä sain tarjouksen 250 dollarin arvoisesta lipusta maanantaille.

Mikko Ilosen avauskierros sisälsi yhden eaglen lisäksi viisi birdietä ja kaksi bogia. Arkistokuva Abu Dhabista: Getty ImagesPääportista sisääntulevalle aukeaa ensimmäisenä eteen upeat harjoitusalueet. Mikko Ilonen ja Timo Rauhala olivat ennen puoltapäiväivää asettuneet rangen vasempaan nurkkaan, josta Ilonen joutui /pääsi parhaiten hakemaan kahdelle rangen ”väylälle” varsinaisella kentälläkin tarvittavaa drawta.

Rauhala lensi Helsingistä Georgiaan sunnuntaina, Ilonen saapui Houstonista. Valmentaja on Ilosen tukena sunnuntaiaamuun asti.

Caddie Reginald Mokhosi oli jos sunnuntaina kiertänyt kävellen Augusta Nationalin takaysin.

”Onhan tämä upea paikka, silti kenttä on mielestäni hieman yliarvostettu. Vastaavia, jopa parempia on USA:ssa useita,” kuului Retsin analyysi.

Mikko Iloselle mahdollinen voitto tietäisi osallistumisoikeutta World Tourin reikäpeliturnaukseen. Kuva: All Over PressEikä hänen tarkoituksensa varmasti ollut ilkeily, vaan ammattimiehen analyysi. Hän on tehnyt kymmenittäin huippukenttien strokesavereita kilpapelaajien käyttöön.

”Augusta Nationalissa kentänsuunnittelussa ja virityksessä on käytössä niitä elementtejä ja yksitysikohtia joita löytyy nykyään yleisesti ympäri maailman. Siinä mielessä valmistautumisemme Mastersiin ei ole tavanomaisesta poikkeavaa,” Retsi vakuutti.

Keväästä 2006 Ilosen kanssa kiertänyt Mokhosi oli luonnollisesti mukana Miamin (23.) ja Houstonin (MC) kilpailuissa. Välillä hän kävi kotonaan Etelä-Afrikassa.

”Mikko on noussut uudelle tasolle. Hänellä on kaikki mahdollisuudet jopa voittaa Masters, ja nyt olen aivan tosissani. Houstonissa Mikko löi palloa erinomaisesti, puttaaminen oli kuitenkin ponnetonta.”

Puttia Ilonen harjoittelikin päivänsä aikana kahteen otteeseen. Aamupäivän harjoitussession lisäksi hän palasi viheriölle ja pitch-alueelle pelattuaan kentän ensimmäiset yhdeksän reikää yhdessä Geoff Ogilvyn kanssa.

Parivaljakon edellä pelasi edellisvuonna kahdeksanneksi sijoittunut Bernhard Langer (57-v). Ilonen löi palloa varsin raikkaasti ja etenkin avaukset kentän ohella rangella tekivät vaikutuksen. Lähestymisissä molemmat pelaajat hakivat varsinkin viheriön ympärillä kisapäivien lipunpaikkoja. Tuloksen tekeminen ei Mastersissa ole maanantaisin merkittävä asia.

Aamupäivän harjoittelua oli seuraamassa myös Floridassa opiskeleva amatöörien mestari Linus Väisänen. Hänen joukkueellaan oli viikonloppuna turnaus Georgiasssa, palkkioksi hyvästä menestykstä tiimi sai maanantain harjoituspäivälle liput Augusta Nationalille.

”Iltapäivällä reissataan takaisin kotiin. Kausi on ollut varsin vaihteleva pelien osalta. Kevääksi ja kesäksi pitää pystyä rakentamaan tasaisempi vire,” Väisänen suunnitteli.

Pian Väisäsellä ovat edessä myös Kanadan Tourin karsinnat joista yhdet käydään Floridassa.

Kumpi nousee suuremmaksi haasteeksi Mastersissa. Selän kunto vai ongelmat lähipelissä? Tiger Woods on kisan suurin kysymysmerkki.Kuva getty imagesIlosen riennettyä pelinsä jälkeen harjoitusviheriölle, oli rangen katsomo pullollan Tiger Woodsin lämmiteltyä omaa kierostaan varten. Valmentaja Chris Como seisoi hajareisin kädet puuskassa suojattinsa takana, caddie Joe LaCava heitteli spoonilla avauksia lyöneelle Tigerille palloja. Lyhyen session perusteella on turha vetää isoja johtopäätöksiä.

Svingaaminen oli erittäin kompaktin ja vapautuneen oloista, pallon lentokaari oli Augustaan sopivaa pientä drawta. Siinä vaiheessa en enää ollut paikalla kun Woodsin avaus ykkösellä kääntyi voimakkaasti vasemmalle. Ennen pimeän tuloa Woods pelasi 11 reikää yhdessäMark O´Mearan kanssa. Tiger on kisan suurin kysymysmerkki ja spekulaation kohde. Woodsin eleistä ja ilmeistä, hänestä otetuista kuvista huokui läpi tietty tyytyväisyys siitä, että hän on päättänyt lähteä mukaan.

Televisiokuvien perusteella on vaikeaa hahmottaa sitä, kuinka paljon yleisöä alueelle mahtuu. Hankalia Liikennejärjestelyjä myöten organisaation toiminta vaikuttaa huippuunsa trimmatulta. Henkilökuntaa ja vapaaehtoisia on tuhansittain, ystävällisyys ja asiaan paneutuminen ovat kohdallaan.

Varsinainen ohjelmanumero oli sisäänkäynnin kohdalla autoliikennettä ohjannut lähes kaksimetrinen tumma sheriffi jonka toimintaa ehdin vartin verran seurata lippuja odottaessani.

Veteraanisarjan mies piti omalla kustannuspaikallaan autoilijat ja jalankulkijat vakuuttavalla tavalla kurissa. Tekemisessä oli tyyliä.

Ensimmäistä kertaa elämäni aikana näin, että jalankulkijat antavat järjestyksenpitäjälle raikuvat aplodit tämän ohjattua mahtikäskyillään suojatielle pysähtyneen kuljettajan sivummalle purkamaan matkustajiaan.

Tiger Woods oli maanantaina iltapäivän vetonaula kentällä. Moni toivoisi hänen olevan sitä myös sunnuntaina. Kuva Getty ImagesKun Augusta Nationalin porteista pääsee rangea sivuten pääalueelle, törmää väkisin Masters-logolla varustettuja tuotteita ulossuoltaviin myymälöihin. Brändi on kunnossa, suuriin myymälöihin oli koko päivän ajan valtava jono, sisään ja ulos. Monella tavalla maailman kauneimmaksi luonnehdittu kenttä palveluineen toi mieleeni vertauksen aikuisten Linnanmäestä. Näettävää ja koettavaa on joka puolella aluetta.

Tiistaina ja keskiviikkona varustaudun kameralla, joka kisapäivinä on muilta kuin akkreditoituneilla kuvaajilta kielletty.

Mikko Ilonen starttaa tiistain harjoituskierrokselleen klo 16-17 välissä Suomen aikaa pelaten olettavasti 18 reikää. Keskiviikkona iltapäivällä on vuorossa par-3 kisa, aamupäivällä oletettavasti harjoittelun lisäksi peliä.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)