16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Sami Sarpakunnas

Tasoerot ovat junnujen EM-tasolla valtavia

Joukkueiden EM-kisat pelattiin viime viikolla. Suomi ja St. Laurence Golf sai kunnian isännöidä U18-tyttöjen kilpailua Kalkki–Petteri-kentällä.

Kisan voitti ylivoimaisen tyyliin Ruotsi, jolle ei löytynyt edes vakavasti otettavaa haastajaa. Lyöntipelivaiheessa länsinaapurit takoivat tauluun tuloksen -18, kun huonoin tulos oli Islannin +98. Alle parin selviytyivät Ruotsin lisäksi vain Italia ja Englanti. Suomen tulos oli +36.

Kuusihenkisen joukkueen tuloksista jätetään kumpanakin pelipäivänä pois heikoin. Ensimmäisenä päivänä Ruotsilta pois pullahti 77 lyönnin ja toisena päivänä 74 lyönnin kierros.

Kun mukaan lasketaan 10 kierrostulosta, oli Ruotsin ja Islannin pelaajien välinen ero kierrosta kohden keskimäärin 11,6 lyöntiä. Se on valtavan paljon!

Ruotsin heikoin avauspäivän tulos 77 olisi ollut Islannin toiseksi paras kierrostulos ja toisen kisapäivän 74 neljä lyöntiä parempi kuin Islannin toisen kisapäivän paras kierros.

Myös Suomen tuloksiin molemmat mestarijoukkueen heikoimmat kierrokset olisivat päässeet mukaan vaivatta. Suomen tulos oli +36. A flightiin olisi vaadittu tulos +12, eli jokaisen suomalaisen olisi pitänyt pelata kierroksensa 2,4 lyöntiä paremmin. Se ei ole realismia.

Suomi jäi siis lopulta varsin kauas kahdeksan joukosta. Joukkue pelasi silti tasonsa ylärajoilla. Päävalmentaja Fredrik Jendelidin tilastoseurannan mukaan – päävalmentajan yhteenveto EM-kilpailuista ilmestyy lauantaina – tyttöjen kierrostulos EM-kilpailuissa oli 0,52 lyöntiä keskiarvoa parempi. Ja silti kahdeksan parhaan joukkoon ei ollut mitään asiaa.

Pilvilinnoja ei siksi kannata rakentaa liian korkeiksi. Matkaa huipulle on paljon, ja sillä tiellä EM-kilpailut ovat osallistujille erinomainen tasonmittari.

Menestymiseen huipputasolla on kuitenkin vielä matkaa jopa ruotsalaisilla. Tyttöjen joukkueen valmentaja Mikael Mustonen arvioi, että kaikista kisan osanottajista 1–2 pystyy nousemaan menestyväksi ammattilaiseksi, ja pari muuta pääsee ainakin kokeilemaan siipiään ammattilaiskentillä.

Osaltaan kilpailun tasoerot selittyvät myös osallistujien ikäeroilla ja fyysisillä valmiuksilla, sillä nuorimmat pelaajat olivat 14-vuotiaina jopa neljä vuotta vanhimpia osallistujia nuorempia.

Ja Ruotsi on toki asia erikseen. Joukkue on tasainen ja laadukas. Kaikki sen jäsenet valittiin mukaan junioreiden Solheim Cup -joukkueeseen, johon myös Anna Backman oli erittäin lähellä selviytyä mukaan.

Anna Backman huolehtimassa Elina Saksan lippiksestä.

Backman oli läpi kilpailun vuoren varma ja voitti Daniella Barrettin tapaan kaikki reikäpeliottelunsa. Backmanin tulos lyöntipelissä oli -2. Se oli henkilökohtaisissa tuloksissa 12. paras.

Joukkueena onnistumisia ei tullut tarpeeksi leveällä rintamalla, ja toiseksi parhaan suomalaisen tulos oli lyöntipeleissä +9. Ja kuten todettua, joukkue pelasi tilastojen valossa tasonsa ylärajoilla.

Reikäpelivaiheen kolmea voittoa ja kilpailun yhdeksättä sijaa on kuitenkin pidettävä hyvänä onnistumisena, etenkin kun muistetaan, että joukkueessa mukana olleet Kerttu Hiltunen ja Matilda Svahn ovat syntyneet vasta 2002.

Suomen joukkueen nuorimmat pelaajat Matilda Svahn (vas.) ja Kerttu Hiltunen hitsautuivat hyvin yhteen foursome-parina.

Erika Danielsson ja Elina Saksa vastasivat osaltaan huutoon varmistamalla Suomelle voitot Itävallasta ja Sveitsistä.

Suomen joukkueessa silmiin pistävää oli hyvä yhteishenki ja iloinen, luottamusta henkivä olemus. Kiitos menee paitsi pelaajille itselleen, myös valmentaja Mikael Mustoselle ja kapteeni Matti Lindholmille.

Kaksikon tapa luotsata suojattejaan on välitön, rento ja teeskentelemätön. Ohjeita ei tuputeta, eikä selkäänkään olla taputtamassa koko ajan, mutta tarvittaessa kaksikko on pelaajien tukena ja apuna kentällä ja sen ulkopuolella.

EM-kisat olivat kokonaisuutena perinteisten golfmaiden juhlaa. Kestomenestyjät Ruotsi, Espanja, Englanti ja Italia veivät 12 jaossa olleesta mitalista tänäkin vuonna 11. Ainoana kiilaa niiden väliin pystyi iskemään Tanska, joka vei poikien Euroopan mestaruuden.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje