”Isi, sä olet jo nelkytyks!”
Nelivuotias tyttäreni ei päästä minua helpolla. Olen kuullut häneltä edeltävän huomautuksen viime huhtikuusta lähtien ainakin nelkytyks kertaa – ja neliykkösestä on tullut perheessämme usein sovellettava sisäpiirivitsi.
Kuin vaivihkaa, neljäkymmentäyksi on alkanut tuntua ikää osoittavana lukuna itsestänikin aika suurelta. Ei ehkä niinkään henkisesti mutta fyysisesti. Raajoja on alkanut kolotuttaa ja kroppa on alkanut kömpelöityä. Hengitys muuttuu aiempaa helpommin raskaaksi ja voimaominaisuudet ovat alkaneet hiljalleen heikentyä. Kokemistani ongelmista on nyt pari testiäkin todisteena.
Viime lokakuussa tein ensin FirstBeat-hyvinvointitestin. Sonnustauduin kolmeksi päiväksi antureihin, jotka tarkkailivat sydämeni sykevaihteluita. Tiesin toki, ettei kondis olisi enää kovimmillaan, mutta testitulokset järkyttivät siitä huolimatta.
Parikymmentä vuotta sitten urheilu ja liikunta olivat minulle henki ja elämä. Testiin lähtiessäni ajattelin toiveikkaasti, että vanhoista pohjista olisi vielä jotain jäljellä. Ei ollut. Olin rapakunnossa.
Marraskuun lopussa päädyin puolestaan kollegani kanssa maajoukkueiden testileirille Vierumäelle. K-Vest svingitestauksen lisäksi teimme kehon liikkuvuus- ja koordinaatiotestin maajoukkueiden käyttämän itävaltalaisen asiantuntijaryhmän ja fysioterapeutti Matti Lindholmin opastuksella.
Svingitestistä suoriuduin selkäranka suunnilleen suorana.
”Svingisi on aika hyvä”, arvioi maajoukkueen päävalmentajana edelliset kaksi vuotta toiminut Fredrik Jendelid, ja lisää sitten: ”Tosin, jos haluaisit pelata maajoukkuetasolla, se olisi aika huono.”
Sitten testinpurkutilaisuudessa päästään fysiikkatesteihin, joista käy ilmi, että ongelmat ovat juuri siellä selkärangassa – ja vähän muuallakin tuki- ja liikuntaelimistössä.
”Et pysty kiertymään lonkistasi, et myöskään rintarangastasi. Miten sinä sitten oikein kierryt? Kompensoit liikkuvuuden ongelmia tekemällä kummallisia liikkeitä jaloillasi”, lataa fyysisten testien tuloksiamme purkava ja imitointiliikkeillään edesmenneen tanssinopettaja Åke Blomqvistin diskomuuveja muistuttava ortopedian kirurgi Ernst B. Zwick.
Salin perällä tuokiotamme seuraava maajoukkuevalmentajien ryhmä hihittelee äänekkäästi.
Zwick ja tämän esitystä vierestä seuraava kollega Robert Kocher ovat kiertäneet viime vuodet huippu-urheilupiirejä ja valistaneet näitä niin sanotun functional fitnessin, toiminnallisen kunnon ja terveyden, tärkeydestä. Yli 1500 polvea leikannut Kocher huomasi ortopedin työssään, että suurimman osan leikatuista polvista olisi voinut hoitaa toisellakin tavalla, oikean kuntoutuksen avulla.
Maajoukkuevalmentaja Mikael Mustonen seuraa, K-Vest-antureihin sonnustautunut Sami Markkanen lyö.
Ihmisen tuki- ja liikuntaelimistön voidaan kuvitella toimivan ikään kuin yksisuuntaiset sarananivelet ja monisuuntaisen kiertoliikkeen mahdollistavat pallonivelet vuorottelisivat. Nilkka liikkuu moneen suuntaan, polvi taas saranamaisesti ja lonkka pallonivelensä ympäri. Käsissä vastaavasti kyynärpään saranatyyppinen nivel on moneen suuntaan kiertyvien ranteen ja olkapään välissä.
Golfsvingin kaltaisessa koko vartaloa kuormittavassa liikkeessä, jossa kehon osat toimivat synkronoidusti yhdessä, seuraa ongelmia, ellei kiertoliike tapahdu siellä missä sen pitäisi tapahtua. Silloin kiertoliike syntyy jonkinlaisen kompensoinnin kautta – ja yleensä saranoiden kaltaisesti toimivien nivelten kustannuksella.
Varsin nopeasti käy selväksi, miksi svingaan niin kuin svingaan, ja miksi parannusta ongelmiini ei ole odotettavissa, ellen ala todella tehdä töitä liikkuvuuteni eteen.
Minusta on jo pitkään tuntunut, etten pelaa golfia ihan sillä tasolla, mille voisin parhaimmillani yltää. En elättele toiveita suuresta kilpagolfmenestyksestä, vaan tarkoitan lähinnä sitä, että minun pitäisi mielestäni pystyä hilaamaan tasoitukseni hieman alemmas kuin missä se vielä tähän mennessä on koskaan käynyt. Koen, että minulla jää omaa potentiaaliani käyttämättä. Ei kovin paljon, mutta jonkin verran.
Vierumäen testitulokset sekä tukevat oletustani että kumoavat sen.
”Koordinaatiomielessä olet melkein nero”, Zwick imartelee. ”On pieni ihme, että osut noin hyvin palloon”, hän sanoo.
”Se mitä etsimme, on yksinkertainen, toistettava svingi”, Fredrik Jendelid säestää. ”
”Sinun svingilläsi voit pelata yhden kierroksen hyvin. Sitten kun koordinaatiosi on vähänkään pielessä, kierrostulos alkaakin yhtäkkiä yhdeksiköllä. Svingisi koordinointi vaatii keholtasi niin kovia ponnistuksia, ettei sinun ole käytännössä mahdollista pelata säännöllisesti hyvin.”
Zwickin mukaan otan svingistäni irti suunnilleen sen, mihin kroppani antaa mahdollisuuden, jopa vähän enemmänkin. Kehoni rajoitteet tulevat minulla kuitenkin turhan varhain vastaan. Fysiikkaa ja liikkuvuusominaisuuksia parantamalla voisin saada svingistäni selvästi enemmän irti ja pelata lähempänä tasoa, jolle kuvittelen voivani yltää.
Pelin kehittäminen vaatisi toki edelleen harjoittelumäärien huomattavaa kasvattamista, jatkuvaa valmennusta ja tavoitteellisempaa otetta oman pelin kehittämiseen, mutta ainakin kehittyminen olisi minulle silloin mahdollista. Nyt näyttää siltä, että pystyn parantamaan peliäni vain lähipeliharjoittelun kautta tai pelitaktisia ominaisuuksiani kehittämällä.
”Jos olisit meidän asiakkaamme, ohjaisimme sinut fyysiseen valmennukseen ennen kuin koskisimmekaan svingiisi”, Zwick sanoo.
”Ei ole juuri järkeä mennä pron tunnille ennen kuin kroppa toimii niin, että tekniikan kehittäminen on mahdollista.”
Jo lyhyen perehdytyksen jälkeen maajoukkueiden ja itävaltalaisryhmän lähestymistapa vakuuttaa. Maajoukkueiden pelaajat testataan säännöllisesti, ja testitulokset ohjaavat valmennusta. Pelaajat ja heidän henkilökohtaiset valmentajansa saavat testitulokset vapaasti käyttöönsä. Valmentajat voivat halutessaan osallistua myös Vierumäen testileireille. Moni on mielellään mukana, mutta osa ei lähestymistavasta paljoa perusta. Se tuntuu lähes edesvastuuttomalta. Tsemppiä vain rangetalkoisiin.
Zwick heijastaa valkokankaalle vertailun vuoksi erään naisten maajoukkuepelaajan testitulokset. Hän voi tehdä kehollaan käytännössä lähes mitä haluaa. Kroppa ei rajoita svingaamista millään tavalla. Hän voi keskittyä täysipainoisesti tekniikkansa ja pelinsä kehittämiseen.
Zwickin mukaan nelkytyksvuotiaalta ottaisi vuosien työn päästä lähellekään kyseisen pelaajan testituloksia.
Motivaationi maajoukkuepelaajan kiinni ottamiseen golfissa kehittymisen vuoksi taitaa kuitenkin loppua auttamattomasti kesken. Mutta jopa testiryhmän mukaan ensisijainen motiivi tulisikin löytää aivan jostain muualta.
”Kyse on ensisijaisesti terveydestä ja vasta sitten urheilusta”, Zwick tähdentää minulle ja kollegalleni, jonka fyysiset ongelmakohdat ovat samoja kuin minulla.
”Avatkaa pojat lantionne ja rintarankanne, terveytenne vuoksi”, Zwick sanoo.
”Ja vähän golfinkin.”
