Viime päivinä on paljon hämmästystä herättänyt jalkapallomaajoukkueen vakiokalustukseen kuuluvan Riku Riskin kieltäytyminen matkustamasta Qatariin leirille, sekä siellä pelattuun kahteen harjoitusmaaotteluun. En ole vielä koskaan kuullut urheilijasta, joka olisi lakannut kuuntelemasta kun iso raha puhuu, ja Qatar on tietenkin yksi niistä maista, joka usein tukkii arvostelijoiden suut suurilla seteleillä. Riku Riski ei kertonut tarkempaa syytä poisjääntiinsä, mutta on helppo arvata, että hän on hyvin perillä maan ala-arvoisesta ihmisoikeustilanteesta.
Me kaikkihan tiedämme myös, että European Tour (ET) vierailee alkuvuodesta ja säännöllisesti samassa maassa, enkä ole koskaan kuullut, että kukaan sen sadoista pelaajista olisi kiinnittänyt sen suurempaa huomiota maan ihmisoikeustilanteeseen, joka ei ole siellä todellakaan mikään uusi asia. ”Ei kuulu meille – me pelaamme vaan golfia, keräämme fyrkat ja poistumme.”
Eivät saman alueen muutkaan maat mitään aivan pulmusia ole. Jo kymmeniä vuosia suuria ja raharikkaita golfkisoja järjestänyt Dubai, jonka talvileiriltä Suomen Golfliiton amatöörimaajoukkue muuten juuri kotiutui, on joutunut aivan äskettäin ja nimenomaan ihmisoikeusasioissa, melko outoon valoon. TV 1 näytti nimittäin torstai-iltana (10/1) pitkän ja raastavan surullisen videon prinsessa Latifan kohtalosta. Hänen suuri ja anteeksiantamaton syntinsä oli kova halu päästä ulkomaille.
Näyttää siltä, että nämä urheilijoille loistavia puitteita tarjoavat maat joiden ulkokuori muodostuu mm näyttävästä kerskarakentamisesta, eivät lopulta oikein aina kestä lähempää tarkastelua. Niiden kimmeltäviä pintoja vähän raaputettaessa alta saattaa paljastua yhtä sun toista.
Lopuksi ehdotan, että Riku Riskille ojennetaan, vaikkapa Urheilugaalassa, jonkinlainen suoraselkäisyysmitali rohkeasta ulostulostaan.
Tästä tullaankin sitten helposti ajatukseen siitä, miten lomagolfari omilla valinnoillaan ottaa kantaa kohdemaan ihmisoikeustilanteeseen. Valinnanvaraa on sen verran runsaasti, että hyvä pelikohde löytyy helposti, vaikka jättääkin väliin nuo heikon ihmisoikeustilanteen maat.
Kuinka pitkälle tätä maaboikotointia pitäisi viedä? On helppo boikotoida Qataria maan ihmisoikeustilanteen vuoksi. Entä pitäisikö samaa logiikkaa soveltaa myös Venäjään sen Urkaina-toimien vuoksi tai Turkkiin Erdoganin vuoksi. Ehkä myös Yhdysvaltoihin niin kauan kuin Trump on siellä vallassa ja Yhdysvalloissa on käytössä kuolemantuomio. Entäpä Katalonia tai Espanja, jos olemme eri mieltä Katalonian itsenäisyyspyrkimyksistä. Poliittiset protestit ovat vaikea laji ja pohtia miten parhaiten vaikuttaa muutokseen, ei välttämättä valitsemalla golfkohteensa eettisemmin
Samaa mieltä kuin Putti-Possu. Urheilun vieminen poliitiikkaan on loputon suo, mistä on riittävästi esimerkkejä menneiltä vuosilta. Entä sitten boikottien teho? Jos ammattigolffaajat kieltäytyvät ottamasta vastaan sheikkien dollaripinot, niin muuttuvatko kyseisten maiden ihmisoikeudet yhtään mihinkään? Veikkaan, että ainoa vaikutus on ET:n kilpailukalenterin köyhtyminen ja pitkäksi aikaa. Putti-Possun ”potentiaaliseen boikottilistaan” kuuluu ilman muuta myös Kiina, jossa ihmisoikeudet eivät ole korkeassa kurssissa olleet. No, jäähän meille Vierumäen CT-kisa…
Tämänkin asian Tilander tuulettaa hyvin. Tuuletus on tehty ennen kuin asia golfin osalta tuli ajankohtaiseksi muun muassa Hesarin artikkelin vuoksi. Vaikka on helppo ymmärtää golfista elantonsa saavien pelaajien tarve osallistua ihmisoikeuksiltaan arveluttavien maiden rahakkaisiin turnauksiin, on hienoa, että urheilun yhteiskunnalliset yhteydet tulevat esille. Ja Riku Riskin kaltaiset kannanotot ansaitsevat arvostuksen rohkeina tekoina. Vastuu ennen kaikkea on golfin turnauksia järjestävällä johdolla. Sen arvomaailmaa on tehtävä läpinäkyväksi, ja sen kanssa on golfyhteisön käytävä dialogia ihmisoikeuksien merkityksestä lajillemme.