Kun pelaajia pyydettiin Golflehden edellisessä Kenttäranking-kyselyssä arvioimaan eri arviointikategorioiden tärkeyttä golfkierroksen kokonaiselämyksen kannalta, ylivoimaisesti tärkein niistä (4,64/5,00 pistettä) oli kentän kunto ja viimeistely. Ja kun pelaajia pyydetään nimeämään tärkein kentän kuntoa määrittävä kriteeri, vähintään yhtä ylivoimainen ykkönen on griinien hoitotaso. Kentän muiden alueiden kunto on pelaajille jokseenkin toissijainen seikka, jos vain viheriöt ovat hyvin hoidettuja ja viimeisteltyjä.
Tästä voidaan perustellusti esittää arvio, että golfkentän griinien kunto on merkittävä pelaajan kokonaiselämystä määrittävä tekijä, kenties merkittävien kaikista. Siksi tuntuu hämmästyttävältä se, miten huonosti pelaajat viheriöitä kohtelevat.
Pallon alastulojälkien paikkaamatta jättämisestä on tullut varsinainen vitsaus. Erikoista on kuitenkin se, että ongelmat eivät näytä olevan yleisestä golfkulttuurista juontuvia, vaan pitkälti paikallisia ilmiöitä. Osalla kentistä, joilla itse olen tänä vuonna vieraillut, griinit ovat olleet moitteettomassa kunnossa. Esimerkiksi Suur-Helsingin Luukissa ja Vierumäen Classicilla alastulojälkiä ei löytynyt nimeksikään.
Jokaisella viheriöllä oli satoja paikkaamattomia tai huonosti paikattuja pallon alastulojälkiä.
Mutta sitten on koko joukko ongelmakenttiä – ja kenties pahimpana niistä muuten kokonaisvaltaisen upea Tapiola.
Kun Golfpisteen mestaruuskisat pelattiin Tapiolassa pari viikkoa sitten, reikäkohtaiseksi rutiinikseni muodostui paikata alastulojäljet omalta puttilinjaltani pystyäkseni lyömään palloni edes jokseenkin tasaisen rullin mahdollistavalle alustalle.
Kentällä kuin kentällä jälkiä tulee silloin tällöin linjoilta paikattua, mutta Tapiolassa siihen oli turvauduttava säännöllisesti, lähes joka reiällä. Jokaisella viheriöllä oli satoja paikkaamattomia tai huonosti paikattuja pallon alastulojälkiä.
Mitään järkevää selitystä sille, miksi ongelma on erityisen paha juuri Tapiolassa, en ole vielä keksinyt. Yksin kenttä ei ongelman kanssa suinkaan ole ollut. Viime kaudella muun muassa Hirsala Golf kertoi ongelman laajuudesta havainnollisesti Facebookissa (ks. alla)
Tapiolan seuraa tai kenttäyhtiötä ei ainakaan voi ongelmasta syyttää. Tapiola Golf on valistanut pelaajia asiasta aktiivisesti ja kokeillut myös kannustimia. Kesällä kenttä teetti uudet tuloskortit, joissa yksi sarake oli varattu pelaajan paikkaamien lyöntijälkien lukumäärän merkitsemiseen. Kaikkien vähintään 20 jälkeä kierroksellaan paikanneiden ja korttinsa palauttaneiden kesken arvotaan kauden päätteeksi yksi tuhannen euron matkalahjakortti.
”Positiivisuuden kautta. Torumalla tämä tilanne ei tunnu paranevan”, Tapiola Golfin avainasiakasjohtajana toiminut Ossi Malinen kertoi kesällä.
Kepin lisäksi myöskään porkkanasta ei näytä olleen ongelman korjaamisessa apua.
Sitten alkavatkin olla jo keinot vähissä. Kentänhoidon vastuulle jälkien paikkaamista ei voi päivittäisenä hoitotoimenpiteenä millään jättää. Siihen eivät riitä minkään kentän resurssit.
Toisaalta, ellei jälkien paikkauksesta huolehdi kukaan, se vasta kentänhoidolle töitä teettää. Paikkaamattomat alastulojäljet heikentävät viheriön pelattavuutta, houkuttelevat rikkakasvit viheriölle ja altistavat ruohon kasvitaudeille.
Kalleinkaan green fee ei vapauta pelaajaa velvollisuuksistaan.
Sitä en millään ymmärrä, mikä asiassa on pelaajan kannalta niin hankalaa.
Pelinopeuden ylläpitämisestä ei voi olla kysymys. Jokaiselta viheriöltä ehtii oman jäljen lisäksi paikata useita muita jälkiä pelin yhtään viivästymättä. Monille pelaajille se onkin rutiininomainen toimenpide riippumatta siitä ovatko he itse jättäneet jäljen viheriölle vai eivät. Se antaa myös eräänlaisen oikeuden olla välittämättä liikaa siitä, jos oma jälki jääkin jonain kertana löytymättä tai muusta syystä johtuen paikkaamatta. Jos kaikki toimisivat niin, jokainen pelaaja voisi luottaa siihen, että joku kohta perässä tulevista pelaajista huolehtisi löytämättä jääneen jäljen paikkaamisesta – aivan kuten pelaaja juuri itsekin teki edellä menneiden pelaajien jälkiä paikatessaan.
Huonompi seikka on se, että kun alastulojälkien ongelma äityy pahaksi, sillä on taipumus pahentua entisestään. Tapiolassa tuli itsellenikin ensimmäistä kertaa sellainen olo, ettei jälkien paikkaamisella ole kraatteripintaisilla viheriöillä enää kokonaisuuden kannalta merkitystä. En silti osaa kuvitella, että jättäisin oman jälkeni tarkoituksella paikkaamatta. Edes kallein green fee ei vapauta pelaajaa velvollisuuksistaan.
Alastulojäljen paikkaaminen griinihaarukalla on kaiken lisäksi mielestäni mukava toimenpide. Vaikken mikään varsinainen tiptop-tyyppi olekaan, minusta on mieluisaa laittaa asioita ja esineitä järjestykseen ja korjata pieniäkin virheitä ja epäkohtia. Yhä kaoottisemmalta tuntuvassa maailmassa pientenkin asioiden korjaaminen tuntuu palkitsevalta. Vastaavasti jokainen paikattu lyöntijälki tuottaa pienen mielihyvän.
Jos ajatus jälkien paikkaamisen tarpeellisuudesta tuntuu sinusta yhä vieraalle, teepä kotonasi pieni käytännön koe ja jätä käyttämäsi tavarat ja kotiaskareistasi syntyvät roskat aina niille sijoilleen. Viimeistään parin viikon kuluttua kokeen alkamisesta voit sitten vetää omat johtopäätöksesi siitä, mitä on tapahtunut ”asumisen kokonaiselämykselle”, kotona viihtymiselle. Siitä taas voit juontaa analogian sopivaan käyttäytymiseen golfkentällä.
Vai ajatteletko edelleen golfkentän olevan kuin vuokramökki, jonka voit poistuessasi jättää muiden putsattavaksi, vaikkei siivous vuokrahintaan sisällykään? Siinä tapauksessa rikot tietentahtoen golfin keskeisimpiä käytösohjeita: kentän kunnosta huolehtimisen, muiden pelaajien huomioimisen ja golfpelin hengen kunnioittamisen periaatteita.
Tapiolassa griinien rakenne on niin hyvä, että pinta ei rikkoudu helpolla ja jälki jää huomaamatta. Vieraspelaajien suuri määrä myös pahentaa tilannetta, samoin ikääntyvä pelaajakunta, joka lopussa väsähtää fyysisesti sekä henkisesti. Onneksi Tapiolassa on hyvä henkilökunta yrittämässä tehdä hommasta siedettävän.
Vanajassa griinit ovat täysin sileät, mutta vuosien mittaan väärinpaikatut jäljet näkyvät todella häiritsevästi, eikä puttaaminen ainakaan helpotu nopeilla griineillä. Eikö joku työharjoittelija voisi paikata haarukalla tai vastaavalla kaikki griinit?
Pallon alastulojälkien korjaaminen ei todellakaan ole minkään työharjoittelijan homma, vaan jokaikisen pelaajan!
Itseäni Jaakkolan tavoin kummastuttaa semmoinen seikka, että neljän hengen ryhmä viettää viheriöllä 5-10 minuuttia jokaisella reiällä ja suurin osa ajasta menee odotteluun. Aikaa jälkien korjaamiseen siis on, mutta ainoa johtopäätös tästä on, ettei pelaajia kertakaikkiaan kiinnosta. ’Kyllä joku sen sitten korjaa’ tai ’ei se haittaa, jos minä nyt jätän tämän yhden jäljen korjaamatta’.
Kaiken lisäksi valitettavan suuri osa pelaajista ei edes yritä etsiä omaa alastulojälkeään. Kärry griinin eteen ja puttaamaan!
Kaiken lisäksi kyse ei ole mistään ylitsekäymättömästä vaivasta, vaan yhden ainoan alastulojäljen korjaamisesta jokaisella viheriöllä. Valitettavan monelle sekin tuntuu olevan aivan liikaa.
Ikääntyvä pelaajakunta on koulutettu ja opetettu käyttäytymään oikein kentillä. Siihen kuuluu sekä greenillä reikien paikkaus, että bunkkerin haravointi. Harmittaa kun tälläkin sivustolla ikä on yleistävä tekijä.
Eilen joku kirjoitti sennuista jotka köpöttelevät tasaisella kentällään…
Teiden varret ovat täynnä roskapapereita, golfkentilläkin joillain on ongelma laittaa suklaapatukan paperi roskikseen tai viedä se mukanaan.
Vakaa usko tässä maassa, itäisen naapurin vanhojen tapojen mukaan, on se, että joku tulee ja korjaa jäljet, itse ei tarvitse vastuuta kantaa eikä ottaa, eikä syyllinen löydy peilistä katsomalla.
(Ja syyllinenhän löytyy aina, se on yhteiskunta tai hallitus=)