22.–29.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][27]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Jere Jaakkola

Golf vastaan mäkihyppy – ja vertailun varsinainen ydin

Luin toissailtana Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen syyskuun numeroa ja sen juttua, joka käsitteli lehden lukijoilleen tekemää tulevaisuuskyselyä. Silmääni pisti hauska kohta, jossa lukijoilta kysyttiin, kumpia he uskovat Suomessa olevan kymmenen vuoden kuluttua enemmän, hyppyrimäkiä vai mäkihyppääjiä. Lehden mukaan hyppyrimäkiä on tällä hetkellä 111 ja mäkihyppääjiä noin 350. Lukijoista 37 % uskoi hyppääjäpopulaation putoavan alle mäkien määrän, kun taas 49 % uskoi hyppyrimäkien pitävän vielä kymmenen vuotta pintansa. 14 prosenttia hyppäsi tyhjään mäkeen eikä osannut ottaa kantaa.

Mikäli Kuukausiliitteen tiedot pitävät paikkansa – kuten ne yleensä pitävät – mäkihyppääjiä varten on rakennettu maahamme karkeasti ottaen saman verran suorituspaikkoja kuin golfareille. Golfseuroja on tällä hetkellä Suomessa 132, ja niillä on yhteensä 157 golfkenttää.

Harrastajamäärissä lajit sen sijaan eroavat jyrkästi: yhtä mäkihyppääjää kohti on noin 400 golfin harrastajaa. Mielenkiintoinen tieto on sekin, että Kuukausiliitteen mukaan yhtä hyppyrimäkeä kohti Suomessa on keskimäärin noin kolme mäkihyppääjää, yhtä golfkenttää kohti puolestaan noin 900 golfaria.

Ajatus golfin ja julkisen rahoituksen suhteesta pitäisi mielestäni muotoilla toisin: olisiko kuntien edullista, jopa tuottoisaa, investoida golfkenttiin?

Suomessa ei ole toistaiseksi rakennettu yhtään kokonaista golfkenttää julkisista varoista – eivätkä mäkihypyn harrastajat ole tietääkseni rahoittaneet yhtään kokonaista hyppyrimäkeä. Golfiin on toki kohdistettu julkisia varoja muun muassa hankeavustusten ja vuokratukien muodossa, mutta karkeasti ottaen golfareiden voidaan sanoa rahoittaneen suorituspaikkaverkostonsa toistaiseksi itse.

Tein golfin ja mäkihypyn suorituspaikkojen ja harrastajamäärien vertailusta päivityksen omalle Facebook-seinälleni ja lisäsin perään vielä huomautuksen lajien terveysvaikutuksista tarkoittaen tässä yhteydessä ensisijaisesti lajien tarjoamia mahdollisuuksia aktiiviseen, terveyttä edistävään liikuntaan. Sekä golfin että mäkihypyn voi aloittaa suunnilleen samaan aikaan, varhain lapsuusiässä, mutta harvapa taitaa kiristellä puomilla siteitä enää kolmenkympin tuolla puolen. Golfia sen sijaan voi pelata jokseenkin niin pitkään kuin perusterveyttä – jota golf pitkäkestoisena, matalasykkeisenä ja sosiaalisesti stimuloivana luontoliikuntana vielä entisestään kohentaa – vähänkin riittää.

Jos siis julkiset varat pitäisi sijoittaa kansanterveyden kannalta mahdollisimman viisaasti ja tuottavasti, jokainen golfkenttäprojekti kiilaisi kirkkaasti hyppyrimäkihankkeiden edelle.

Kuten sosiaalisen median arvaamattomilla merillä toisinaan käy, päivitys lähti elämään omaa elämäänsä. Moni hätkähti itseni tavoin mäkihypyn marginaalisuutta ja jakoi päivityksen eteenpäin. Osa taas tulkitsi päivitykseni provokaatioksi ja alkoi puolustaa kiivaasti mäkihyppyä, tuota talvilajien keihäänheittoa, jota ei pitäisi tässä maassa varomattomasti sörkkiä.

Ei minulla ole kerrassaan mitään mäkihyppyä vastaan. Tämänhetkisestä alennustilastaan riippumatta mäkihyppy on hieno ja perinteikäs, uskaliaiden urheilijoiden laji, jolla on ollut merkittävä viihdearvo ja oma roolinsa jopa kansakuntamme identiteetin rakentamisessa. Suomen kunniakas urheiluhistoria olisi monta kirjaa ohuempi, ellei nykyistä hyppyrimäkien verkostoa olisi vuosikymmenten saatossa, ja pääosin julkisista varoista, rakennettu.

En edelleenkään värähtäisi suuntaan enkä toiseen, vaikka maahan päätettäisiin rakentaa lisää hyppyrimäkiä. En, vaikka paikallinen bischofshofen ilmestyisi nykyiselle asuinpaikkakunnalleni Riihimäelle ja joutuisin kuntalaisena osaltani tuolihissin tai alastulorinteen rahoittajaksi.

Se nyt vain sattui olemaan lajeista juuri mäkihyppy, jonka tilastot Kuukausiliitteen juttu nosti mielenkiintoa herättävästi esiin.

Aiheellista olisi kuitenkin pohtia, millaisin perustein urheiluun ja liikuntaan suunnattuja julkisia varoja on tähän asti käytetty, ja miten rahoitusta tulisi jatkossa eri lajeihin kohdistaa.

Golfin osalta ei ole niinkään kysymys siitä, että laji erityisesti tarvitsisi julkista rahaa pysyäkseen elinvoimaisena. Ilman on tähänkin asti komeasti pärjätty. Tarinat veikkokankkosista, mattinykäsistä ja jaripuikkosista olisivat sen sijaan jääneet kertomatta, mikäli mäkimiesten olisi pitänyt rakennuttaa hyppyrinsä itse.

Ajatus golfin ja julkisen rahoituksen suhteesta pitäisi mielestäni muotoilla toisin: olisiko kuntien edullista, jopa tuottoisaa, investoida golfkenttiin?

Enkä tarkoita nyt golfosakkeisiin sijoittamista, maankäytön tuottavuutta tai golfkentän liiketoiminnallisia mahdollisuuksia, vaan golfkentän rakentamista pitkän tähtäimen kuntatalouteen suotuisasti vaikuttavaksi liikuntapaikaksi.

Entä jos kunnissa mietittäisiinkin asia näin:

Kuntaan rakennetaan täysimittainen golfkenttä, jonka kokonaiskustannus on suuruusluokaltaan vaikkapa neljä miljoonaa euroa. Se on yhtä kuin kunnan alkuinvestointi kuntalaistensa liikuntapaikkaan. Operatiivinen toiminta järjestetään siten, että golfkenttää pyöritetään vuositasolla nollatuloksella tai parhaassa tapauksessa jopa pienellä voitolla. Vuosien saatossa tuhannet kuntalaiset käyvät kokeilemassa lajia, heistä moni ottaa golfin omakseen ja ryhtyy harrastamaan lajia aktiivisesti. Golf pitää sadat kuntalaiset pidempään vireinä ja työkykyisinä ja rikastaa ihmisten sosiaalista piiriä. Monille kuntalaisille golfista muodostuu harrastus, jota ilman terveysliikunnat jäisivät muuten liikkumatta. Golfkentästä muodostuu kunnalle myös vetovoimatekijä, toisille osasyy muuttaa paikkakunnalle ja toisille syy olla lähtemättä. Golfkentän alueelle rakennetaan myös frisbee- ja futisgolfkentät sekä kuntoilumahdollisuudet, ja talvisin väyliä peittäville hangille ajetaan kunnan komeimmat hiihtoladut. Golfkentän ravintolasta kehittyy suosittu lounasravintola, ja klubin erinäisiin tilaisuuksiin soveltuvien viihtyisien tilojen varauskalenteri on vuoden ympäri hiirenkorvilla. Vuosien kuluttua kunnan neljän miljoonan alkuinvestointi on maksanut itsensä muun muassa terveydenhuollon säästöinä, työn tuottavuuden parantumisena, työvoiman lisääntymisenä ja kenties jopa operatiivisen liiketoiminnan tuottoina moninkertaisesti takaisin.

Niin, miksi kunnat eivät parhaillaan suorastaan kilpaile siitä, kuka saa kunnian rakentaa Suomeen ensimmäisen kunnallisen golfkentän?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)

  • Putti-Possu says:

    Toivottavasti julkisin varoin ei rakenneta golfkenttiä, mutta ei missään nimessä hyppyrimäkiäkään. Julkisin rahoituksen pitäisi kohdentua sellaisiin asioihin, joilla vaikutetaan mahdollisimman hyvin kansalaisten terveyteen – siis laajojen kansanjoukkojen lajeihin, kuten kuntopolkuihin, uimahalleihin, hiihtolatuihin

  • MarX says:

    Jere kirjoitti
    Golfkentän ravintolasta kehittyy suosittu lounasravintola, ja klubin erinäisiin tilaisuuksiin soveltuvien viihtyisien tilojen varauskalenteri on vuoden ympäri hiirenkorvilla. Vuosien kuluttua kunnan neljän miljoonan alkuinvestointi on maksanut itsensä muun muassa terveydenhuollon säästöinä, työn tuottavuuden parantumisena, työvoiman lisääntymisenä ja kenties jopa operatiivisen liiketoiminnan tuottoina moninkertaisesti takaisin.

    Miksi nämä ei toteudu nykyisillä kentillä vaan pitää olla ”kunnallinen ” toteutus.. TAG VISTA-ravintola taitaa olla yksi harvoista jotka täyttää menestymisen kriteerit ja on ympärivuoden tuottava.

  • Vipsu says:

    *Mainitsemasi tekonurmisen futiskentän perustaminen maksaa 250 000- 500 000 euroa ja frisbeegolf-kenttä 50 000 – 150 000 euroa.

    Nopeasti laskettuna kunta voi tarjota 500 000 eurolla noin 10 000 asukkaalle:
    – Futis- ja frisbeegolfkentän 300 000
    – 1 500 jalkapalloa junioreillle ja senioreille 25 000
    – 1 000 Frisbeegolf-aloitussettiä 175 000 junioreille, työttömille ja senioreille

    Tässä on vasta 1/8 golfkentän perustamiskuluista.

    * Pelkästään Helsingissä oli ennen 20 hyppyrimäkeä. Enemmän voi lukea tästä historiasta http://www.hyddat.fi
    Harrastajamäärien laskun takia mäkiä on purettu. Kuinka monta golfkenttää on poistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun asiakkaita ei ole riittänyt?

  • Saalinki says:

    Ehkä golfkenttien olisi tehokkaampaa keskittyä oman toiminnan tekemiseksi enemmän ”jokamiesliikunnaksi” kuin julkisen rahan kerjäämiseen. Omaan tekemiseen on yleensä helpompi vaikuttaa :).
    Tarkoitan tällä golfiin liittyvää rakenteellista jäykkyyttä (ja mielikuvaa siitä). Esimerkiksi GC-kortin suoritusta, pakkojäsenyyttä seuroihin jne.
    Tänä päiväna julkisten varojen käyttöä, siinä määrin kun niitä halutaan urheiluun käyttää, tulisi keskittyä pääsääntöisesti ”jokamiesliikunnan” edellytysten luomiseen. Golfliitto saa 3-4 miljoonaa euroa joka vuosi, joten ainakaan rahanpuutetta ei voi moittia.
    Mikä muu urheilulaji saa yhtä paljon ”pakotettua” rahaa?

  • onier says:

    Jaakkola väittää, että golfseuroilla on mukamas jotain 137 golfkenttää. Ei suomessa ole niinpaljon yhdistyspohjaisia kenttiä. Vain yhdistyspohjaisella kentällä seura omistaa kentän. Muutoin niitten omistus on osakeyhtiöllä.
    Toisekseen, miten iso kunnan pitää olla, että kunta pystyy pitämään kentän kunnossa.
    Voi tulla kunnalle kalliiksi. Sen huonompaa sijoitusta pienehkö tai edes keskisuuri kunta ei voi tehdä kuin rakentaa golfkenttä. Kulut on kuitenkin minimissä 500 000 euroa vuodessa.