Viimeiseen päivään lähdettiin puolustavan mestarin Markus Ervastin johtoasemasta. Lopulta Ervasti joutui kuiitenkin tunnustamaan kaksinkertaisen CT-voittajan Toni Karjalaisen paremmakseen. Ervastin oma kierros sujui hyvällä tuloksella 68. Ervastin yhteistulos oli lopulta kaksi lyöntiä voittajaa huonompi -10. ”Olipa mahtava taistelu Mapen (Markus Ervasti) kanssa. Hän lähti alussa kovaa liikkeelle ykkösen birkulla ja pelasi alun huimaa tahtia. Putterini oli alussa tahmea, mutta kääntöpaikalla alkoi tapahtua. Laitoin kymmenen metriset sisään väylilliä 8-10. Puolessa välissä olimme tasoissa ja teimme birdejä vuoronperään. Väylällä 16 laitoin vielä yhden kymmenen metrisen sisään ja johdin kahdella lyönnillä. Viimeisellä olin hieman sivussa, joten pelasin vain kolmella greenille ja säkitin kolmen metrin birdie putin”, kahden lyönnin voittoon pelannut Karjalainen selosti. ”En vielä osaa analysoida omaa peliäni. Kamppailusta jäi hyvä maku suuhun. Vaikka Roope Kakko pelasi hyvää golfia, tuli voitosta lopulta kahden miehen kauppa. Pääasia oli, että voitto ratkesi Tonin onnistumiseen eikä omaan huonoon peliin”, yhteistuloksen -10 pelannnut Ervasti totesi. Karjalaisen viimeisen kierroksen tulos 64 ei jättänyt Tonin pelitaidoista epäselvyyttä. Lappeenrannasta kotoisin olevan voittajan lopputulos oli kunnioitettava -12 kolmen kierroksen kilpailussa. Voitto oli Karjalaiselle ensimmäinen kuluvalta kaudelta. Paras sijoitus ennen PGA:n mestaruutta oli 3.sija Lohjan FT:kilpailussa, jossa viimeisen kierroksen tulos oli 65. Roope Kakko lähti kilpailuun yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista, mutta avauspäivä kaatoi haaveita voitosta. Upea nousu kahtena viimeisenä päivänä mahdollisti espoolaiselle kuitenkin edes mitalisijan yhteistuloksella -5. Nikke Tyry