26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tiger Woodsilla erilaiset syntymäpäivät

Steve Williams ja Tiger ovat kaulailleet kymmeniä kertoja päätöspäivän voitonjuhlissa © Getty Images

Tiger Woodsin vuodenvaihde tulee olemaan hänen elämänsä ikimuistoisin ja yllättävin. Marraskuun puolivälissä Woods voitti kauden seitsemännen kilpailunsa Australiassa villiten lähes transsiin faninsa jotka halusivat nähdä sankarinsa. Voittopuheessaan Tiger painotti matkan arvoa nimenomaan koko perheen yhteisenä retkenä, mukana olivat aviovaimo Elin Nordegren-Woods, reilun kahden vuoden ikäinen tytär Sam sekä helmikuussa syntynyt poika Charlie. Kausi oli pelillisesti varsin hyvä, varsinkin kun muistetaan se, että Woods palasi kisakentille polvivamman takia pidettyään lähes yhdeksän kuukauden tauon. Majorien ykköstiloja ei tullut, mutta seuraavista kausista odotettiin jo, jos mahdollista, edellistäkin parempia. Nyt tilanne on muuttunut täysin, Tigerin ”työpaikka” PGA Tour, media ja suuri yleisö ovat enemmän kuin huuli pyöreinä käänteistä joiden seuraavaa lukua on vaikeaa ennakoida. Woods on puskaradion mukaan uhannut pitää ainakin vuoden tauon kilpagolfista. Tigerista rakennettu siloinen kuva täydellisen urheilijan ja perheenisän yhdistelmänä on reilun kuukauden aikana romuttunut täydellisesti, kohulehti julkaisi tiedon Tigerin syrjähypystä, mestari ajoi perheriidan päätteeksi kolarin. Rakastajattaria on ilmaantunut 14, välikäsien kautta julkisuuteen on tullut tietoja joiden mukaan Woods olisi koukussa uni-ja kipulääkkeen kanssa. Elin Nordegren-Woodsin otaksutaan muuttavan Ruotsiin lapsien kanssa ja hakevan avioeron myötä yksinhuoltajuutta, Tigerin äiti Kultida on järkyttynyt poikansa tekemisistä . On helppo uskoa väittämää, jonka mukaan Tiger Woods on henkisesti hyvin ahtaalla, kuvaannollisesti tuuliajolla joulukuun lopulla viettäessään syntymäpäiviään. Woods ja häneen aiemminkin yhdistetty entinen tarjoilija Rachel Uchitel on nähty juhlimassa käsi kädessä West Palm Beachissa Floridassa. Vuosikymmen joka jää historiaan Tiger Woods siirtyi ammattilaiseksi elokuussa 1996. Hän voitti loppuvuodesta kaksi kisaa, mutta antoi varsinaisen supernäytön kyvyistään voittamalla huhtikuussa 1997 Mastersin 12 lyönnin erolla seuraaviin. <b>Kausi 1998 oli uran musta vuosi, swingimuutosten myötä Woods voitti vain kerran, mutta sitten alkoikin tapahtua. Kaudella 1999 hän voitti kahdeksan kertaa, seuraavan vuoden aikana ykköstiloja kertyi yhdeksän joista kolme oli majoreita . Pebble Beachin US Open oli nykygolfissa kaikkien aikojen teurastus, <b>Ernie Els</b> ja <b>Miquel Angel Jimenez</b> jäivät käsittämättömästi 15 lyönnin päähän. British Openissa St.Andrewsissa eroa seuraaviin oli kahdeksan lyöntiä. <b>Bob May</b> ahdisti Tigerin uusintaan PGA:ssa mutta koki odotetun tappion. Woods voitti Augustassa 2001 neljännen perättäisen majorinsa. Vuosikymmenen aikana (2000-2009) Tiger on voittanut pelkästään PGA Tourilla 56 kilpailua joista 12 on majoreita.  Ennen marraskuun 27:n päivän kolarointia ja siitä alkanutta mylläkkää pidettiin vain ajan kysymyksenä sitä, millon Tiger ( 71 x1) ohittaisi Sam Sneadin ( 83) PGA Tourin voittojen määrässä ja siirtyisi myös major-tilaston kärkeen.  <b>Jack Nicklaus</b> (73) on kaksi voittoa edellä PGA Tourin ykköstilojen määrässä, majoreissa tammikuussa 70 vuoden ikään ehtivä ”Golden Bear” johtaa vielä 18-14. Nyt tulevaisuutta on äärimmäisen vaikeaa ennakoida. Woods ei ole tullut julkisesti ulos lausunnoillaan kuin nettisivujen kautta. Mikäli hän jättää kauden 2010 kokonaan väliin, tulee vuodesta lajille erittäin haastava. Milloin tahansa Tiger sitten palaakin, henkisiä kykyjä mitataan ennennäkemättömällä tavalla. Isä <b>Earl Woods</b> koulutti elinaikanaan poikaansa armeijasta omaksumiensa mentaaliopein jo polvenkorkuisesta. -Lupasin hänelle yhden asian koulutuksen tuloksena. Et tule koskaan tapaamaan ihmistä joka olisi henkisesti yhtä kova kuin sinä. Hän ei ole tässä sarjassa voittajaansa kohdannut, eikä tule sellaista tapaamaan, Woods Sr. vakuutti Tigerin taustoja valottaessaan. Kovuudesta pelikentilllä on näyttöjä jo lähes 30 vuoden ajalta. Nyt kaikki golfia seuraavat tahot toivovat vilpittömästi, että Tigerilta löytyisi tämän lisäksi myös nöyryyttä ja pelisilmää hoitaa elämänsä oikeille raiteille ja palata sopivalla hetkellä jatkamaan ainutlaatuista golfuraansa. TEEMU TYRY<span class=

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje