16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Täydellisen putterin metsästys

Toni Karjalainen saa pian Juha Koskisen hänelle räätälöimän putterin käyttöönsä.

Toni

Olisitko valmis maksamaan putteristasi 500 ehkä jopa tuhat euroa? Äkkiseltään useimpien vastaus on kielteinen, mutta pieni tutkimusmatka räätälöityjen putterien maailmaan voi muuttaa mielipiteen.

Golf Digestin areenalla Helsingin messukeskuksessa puhutaan viikonloppuna paljon puttaamisesta ja puttereista. Koko viikonlopun paras puttaaja saa palkinnokseen kotimaisen Igor Desginin räätälöidyn putterin joka voi antaa peliin yhden toimivan lisävaihteen. Voittomahdollisuus aukeaa käytännössä kaikile lähipelikisaan osallistujille, sillä puttisuorituksia on kolme. Mikäli tasatuloksia tulee, arpa ratkaisee erittäin arvokkaan palkinnon saajan.

Puu-ja rautamailoissa räätälöinti, mittojen mukaan työkalun rakentaminen on noussut merkittäväksi myyntiargumentiksi. Putterien kohdalla vasta raaputellaan pintaa merkki-ja mallivalikoimasta löytyy kymmenittäin vaihtoehtoja. Putteri valitaan pitkälti tunteen perusteella. Ammattimaisen kauppiaan ja pron avustuksella on mahdollista myös löytää silmää miellyttävä putteri joka ominaisuuksiltaan on mahdollisimman sopiva.

Challenge Tourilla kahdesti voittanut Toni Karjalainen lähti yhdessä PGA valmentaja /kauppias Jyry Peltomäen sekä Igor Designin perustajan Juha Koskisen kanssa kartoittamaan sitä, millainen putteri hänelle olisi sopivin.

”Minulla on ollut käytössä noin 40-50 putteria. Olen testaillut kaikkea mahdollista, napa ja leukaputteria, painavaa sekä kevyttä. Nykyinen ja erittäin paksugrippinen on ollut bägissä pari vuotta. Yhteensä olen kisoissa käyttänyt ehkä kymmentä erilaista mailaa, Toni Karjalainen valotti taustaansa.

Jyry Peltomäki on viimeisten vuosien aikana perehtynyt putin saloihin isolla intensiteetillä, hän on myös aloittanut opinnot maailmankuulun Harold Swashin koulussa. Peltomäki tekee pelaajille puttikartoituksia joissa käydään läpi perusasiat. Usein tulee esiin myös se, millainen putteri kullekin pelaajalla olisi sopivin.

”Kartoituksessa ei ole tarkoitus ehdoin tahdoin tyrkyttää, mutta kovin usein huomaa, että käytössä oleva putteri ei suinkaan ole paras mahdollinen. Puttaaminen on pelissä tärkeä ja harjoittelussa sekä välinehankinnoissa laiminlyöty osanen peliä, että näihin panostamalla lähes kaikilla pelaajilla on valtavasti mahdollisuuksia parantaa tulostaan”, Peltomäki julistaa.

Jyry Peltomäki pitää viikonlopun Golftapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa Golf Digestin osastolla kaikkina kolmena päivänä noin kymmenminuuttisen tietoiskun. Häneltä saa konsultaatiota putti-ja putteriasioihin messuilla myös muilla osastoilla.

Peltomäki teki jo helmikuussa Toni Karjalaiselle puttikartoituksen jossa selvitetään perusasiat.

”Mailan liikerata, osumahetken tila, tulokulma palloon, rytmi, suorituksen toistettavus ja tietysti tähtäys, mailan asento liikkeelle lähdettäessä. Siinä ovat tärkeimmät kohdat. Apuna käytetään alan viimeistä teknologiaa”, Peltomäki linjaa.

”Pallo pitää saada pyörimään mahdollisimman nopeasti. Tässä Tonin arvot olivat erinomaiset. Hän tähtää hivenen vasemmalle. Kokonaisuutena suoritus on varsin hyvä. Erityisesti mailan dynaaminen lofti osumassa on hyvin lähellä optimia. Mutta kaikilla pelaajilla, Tonillakin on pieniä asioita tekemisessään joita kannattaa tarkkailla ja kehittää, Peltomäki evästää.

Pelaavana ammattilaisenakin kiertänyt Peltomäki on huomannnut puttiopintojensa ja mielenkiinnon kantaneen hedelmää myös hänen omaan peliinsä.

”Keskityin yhtenä vuonna varsin paljon putin kehittämiseen. Pelkästään sitä kehittämällä tulokseni paranivat radikaalisti. Mielestäni hyvillä pelaajilla on paljon petrattavaa paitsi lyhyissä puteissa,nimenomaan 6-10 metrin matkoilta. Kun siltä matkalta saa harjoittelun kautta ja paremman tekniikan, ehkä putterinkin avulla onnistumisprosenttinsa kasvamaan , tuloskorttiin merkataan oleellisesti erilaisia lukuja”, Peltomäki rohkaisee.

Huippulaatu ja nautittava ulkonäkö tavoitteina

Peltomäen veljesten isännöimässä golfliikkeessä on tarjolla puttereista pitkä lista huippumerkkejä. Hinta-ja mallihaitari on leveä, ostajalla riittää valinnanvaraa jopa kyllästymiseen asti. Tästä huolimatta Peltomäki inostui ja lähti tekemään yhteistyötä Juha Koskisen, 44-vuotiaan diplomi-insinöörin kanssa joka on viimeisten vuosien aikana kehitellyt puttereissa omaa Igor Design mallistoaan.

Tällä hetkellä mallistossa on neljä perusmallia, lisäksi Koskinen räätälöi asiakkaille mittojen ja toiveiden mukaan sopivia puttereita. Leipä konepajayrittäjälle tulee kuitenkin hänen oman perusbisneksensä kautta.

”Olen aina tykännyt tehdä käsilläni haastavia asioita. Saada aikaan ensiluokkaisista materiaaleista tuotteita jotka myös näyttävät hyviltä. Oman pelaamisen kautta innostuin puttereista ja lähdin tutkimaan asiaa.Ensimmäiset putterit tein puhtaasti harrastusmielessä. Asia on vienyt mennessään, tekemällä oppii ja kiitettävän palautteen johdosta toiminta on kasvanut”, Koskinen kertoo.

”Tonille teemme nyt mailan joka on teknisilttä ominaisuuksiltaan hänelle paras mahdollinen, sen pitää myös istua silmään. Jyryn analyysi antaa teknisiin spekseihin suuntaviivat, hyvin tärkeää on sitten myös Tonin oma näkemys”, Koskinen jatkaa.

Toni Karjalaisen toivelista on lyhyt ja selkeä.

”Pidän putterista jossa on riittävästi painoa. Tähtäyksen helpottamiseen mailan lavan muodolla ja viivoilla on iso merkitys. Erittäin paksu grippi on myös osanen joka kuuluu tulevaan työkaluuni,” hän ohjestaa Koskista.

Peltomäki on huomannut viimeisten vuosien ajan putterien tuotekehittelyssä selkeän trendin.

Jyry

”On menty painavampia puttereita kohden. Mailan painolla ja sen jakaumalla on erittäin suuri merkitys. Viimekädessä tietysti se, että pelaaja tietää kepin olevan hänelle itselleen sopiva ja hyvännäköinen luo pohjan tekemiselle”.

Juha Koskisen paneutuminen asiaansa on ihailtavaa. Hän jaksaa puhua ja perustella väsymättömästi hyvien raaka-aineiden ja ensiluokkaisen työn merkityksestä varsin uskottavasti.

”En näe mitään syytä siihen, miksei Suomessa voitaisi tehdä maailman parhaita puttereita. Käsityötä tämä hyvin pitkälti on. Teemme putterimme tinkimättömästi, putterit koneistetaan kiillotusta ja pintakäsittelyä vaille valmiiksi, mikä takaa absoluuttisen mittatarkkuuden. Käsityövaiheissa ei enää poisteta grammaakaan metallia, tällöin putteri on tarkalleen CAD mallin mukainen. Kun tiedämme millimetrin sadasosan tarkkuudella millainen putteri on, voidaan ominaisuuksia säätää 3D suunnittelujärjestelmässä systemaattisesti haluttuun suuntaa. Pintakäsittelyt tehdään mahdollisimman paljon vanhoja perinteisiä kyläseppien menetelmiä kunnioittaen, Koskinen jatkaa.

Toni Karjalaisen mailan valmistaminen on työläs, mutta tekijälleen mielenkiintoinen projekti.

-Hänelle on tulossa mustaksi käsitelty ruostumaton anser-tyylinen putteri. Lapa on Tonin toiveiden mukaisesti varsin matala ja lyöntisuunnassa syvä. Lavan topline on myös selvästi normaalia leveämpi. Putteriin tulee kaksoistaivutettu hiilikuituvarsi, jollaista ei minun tietääkseni ole aiemmin tehty. Tämän tavoitteena on painonjakauman optimointi. Malli on kokonaan uusi ja kaksoistaivutettu hiilikuituvarsi on aivan uutta teknologiaa. Tonin putterin koneistamiseen menee yksi työpäivä ja viimeistelyyn puolikas työpäivä”.

Käsityö luonnollisesti maksaa. Igor Designin räätälöityjen putterin keskihinta on noin 500 euroa. Koskisella on Golfmessuilla oma osastonsa, jossa on nähtävillä useita mielenkiintoisia tuotteita

– Juuri messuille valmistuu ensimmäinen damaskus-teräksestä valmistettu putteri. Se on vanha miekkaseppien kehittämä menetelmä sitkeyden ja kovuuden yhtäaikaiseksi saavuttamiseksi. Lopputulos on hieno kuviollinen teräspinta vanhojen samuraimiekkojen tyyliin. Se on ehdottomasti näkemisen arvoinen , Koskinen rohkaisee messukävijöitä tutustumaan aiheeseen paikanpäällä

Juha Koskinen uskoo liiketoimintansa kasvavan jatkossa myös Suomen markkinoiden ulkopuolelle.

– Putteriprojektimme lähtökohta on into ja halu tehdä tinkimättömän hienoja ja hyviä puttereita. Viemme putteri-liiketoimintaamme määrätietoisesti eteenpäin globaalit markkinat tavoitteenamme”.

Igor Designilla on messuilla oma osastonsa jota Juha Koskinen isännöi. Jyry Peltomäki pitää puttiklinikoitaan seuraavan aikataulun mukaan Golf Digestin areenalla:

Perjantai : 17.30

Lauantai: 16.30

Sunnuntai 15.00

TEEMU TYRY

Igor Design, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje