16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tasoituksellisten MM-kisojen finalisteja seulottiin Peuramaalla

Edellisen vuoden kisakenttänä toimi Mission Inn Floridassa

Ruotsin jääkiekkolegenda ja 60-luvulla golfista innostunut Sven ”Tumba” Johansson valittiin Ruotsin taannoin maan tärkeimmäksi golfvaikuttajaksi ohi maailmantähtien kuten Annika Sörenstamin. Tumba on tehnyt valtavan ison työn lajin markkinoinnissa, aina eivät omat businekset golfin saralla ole menneet putkeen, mutta pitkälti yli 70-vuotias Tumba jaksaa edelleen heilua. Yksi hänen tuotoksistaan on World Golfers Championships, maailmanlaajuinen amatöörikisa jonka finaali pelataan vuosittain jollain huippukentällä. Tämänvuotinen finaali käydään Espanjan Aurinkorannikolla. Tumba on saanut kisansa puolestapuhujiksi ja markkinoinnin takuumiehiksi mm. Arnold Palmerin sekä Seve Ballesteroksen Kotimaisia karsintoja on viisi, finaali pelataan 6.9 Espoossa. Kustakin karsinnasta finaaliin pääsee viisi parasta, sarjoja on tasoitusryhmiin jaettuna viisi. Karsinnnoista ensimmäinen pelattiin torstaina Peuramaan Porkkala-kentällä.Sade ja kova tuuli pieksivät pelaajia , tämä piti tulostason varsin kohtuullisena. Tulokset kisasta löytyvät Peuramaan sivuilta osoitteesta www.peuramaagolf.fi sekä allaolevasta linkistä. Karsintaosakilpailut: Peuramaa Golf, Porkkala 9.7 www.peuramaagolf.com Lakeside Golf, Pirunpelto 19.7 www.lakesidegolf.fi Golf Talma, Master 22.7 www.golftalma.fi Pirkkala Golf 25.7 www.golfpirkkala.com Kultaranta Golf 29.8 www.kultarantagolf.fi Finaalin parhaat pelaajat sarjoittain matkaavat lokakuun lopussa Marbellaan, Espanjaan pelaamaan tasoituksellisen lyöntipelin MM-kilpailuihin. Matkaan kuuluu mm. majoittuminen ja ylläpito, kaksi harjoituskierrosta sekä kolme kilpailukierrosta. Matkoista kisapaikalle kukin vastaa kuitenkin itse.

Matkaraportti vuoden 2008 finaalista Floridasta

World Golfers Championship Mission Inn, Florida 22-29.11 2008 World Golfers Championship Suomen Team Finland joukkueen edustajat Floridan Orlandossa pelattuun viikon kestävään lopputurnaukseen muodostivat Kari Enberg, Kim Palmroos, Hannu Kuusela, Mikko Keso ja Jarmo Lehti. Kilpailu pelattiin tasoituksellisena lyöntipelinä viidessä eri tasoitussarjassa, jolloin jokainen pääsi kilpailemaan samantasoisten pelaajien kanssa. Matkalle lähdettiin 21.11.2008 Helsinki Vantaan lentoasemalta. Koko joukkue oli hyvissä ajoin lähtöselvityksessä ja matka Orlandoon sujui kohtalaisen hyvin. Ainoastaan lounaan kanssa Atlantin yllä oli pientä säätämistä. Suomen joukkue teki asiasta kirjallisen valituksen ja paluumatkalla saatiinkin ilmaiset ateriat lentoyhtiön puolesta. Perille Orlandoon saavuttiin myöhään perjantai-iltana ja siellä heti huomattiin, että kahden joukkueen jäsenen matkalaukut eivät tulleet perille. Ne olivat jääneet Reykjavikiin, josta lentoyhtiö lupasi lennättää laukut heti alkuviikosta seuraavalla Orlandoon saapuvalla lentokoneella. Onneksi joukkueen kaikki golf bägit tulivat asianmukaisesti perille. Nyt tuli kuitenkin kiire ostoksille hakemaan kavereille vaatteita, jolloin pärjäiltäisiin matkalaukkujen saapumiseen asti. Lauantaiaamu alkoi aamiaisella ja sen jälkeen lähdettiin golf-kierrokselle El Campeòn kentälle. Toisen väylän avauksessa saatiin heti maistiaisia siitä mitä oli tuleman koko viikon. Mikko huomasi, että hänen mailansa oli jäänyt Suomessa likaiseksi ja meni pesemään sitä avauspaikan viereiseen pieneen vesistöön. Ei ehtinyt Mikko mailaansa edes veteen asti kastaa, kun jo pieni alligaattorin poikanen hyökkäsi kohti mailaa ja meitä. Jokainen ehti varmaankin hetken tilannetta säikähtää, mutta koska alligaattorin poikanen oli vielä niin pieni, niin ei siitä ollut vielä meille vaaraa. Siirrettiin vain ajatukset poikasesta sen vanhempiin jos niitä olisi jossain vapaana näkynyt. Tuleva viikko osoittikin, että alueella oli paljon alligaattoreita ja niitä oli melkein jokaisessa ojassa ja lammessa. Golf kierroksen jälkeen saatiin kisajärjestäjien Suomalaiselta edustajalta auto lainaksi, jolla vielä samaisena lauantaina ehdittiin Orlandon keskustaan ennen kauppojen sulkeutumista ja saatiin vaatteita kavereille joiden matkalaukut saapuisivat hotellille vasta muutaman päivän kuluttua. Sunnuntaiaamuna alkoi sitten koko viikon kestävä virallinen osuus. Aamut aloitettiin aina hotellilla monipuolisella aamupalalla ja sitten kuljetuksilla kentälle, jossa oli vuorossa lyöntien kalibrointi rangella. Palloja oli varattuna saavikaupalla jokaisena aamuna ja lisää tuli aina kun pallot kävivät vähiin. Seuraavana oli sitten vuorossa putterin lämmittäminen ennen golf kierroksen alkua. Kaikkien valmisteluiden jälkeen alkoi muutamien minuuttien odottelu golfauton vieressä ennen varsinaisen kierroksen alkua. Autoihin oli valittuna kunakin pelipäivänä eri maiden edustajia kunkin tasoitusryhmän sisällä. Tällä tavoin saatiin uusia ystäviä eri puolilta maailmaa ja tilaisuuden tutustua eri maiden kansallisuuksiin peliviikon aikana. Kierrosten jälkeen oli vuorossa päivällinen golf clubilla ja joka ilta iltapala hotellilla niinä iltoina kun ei ollut muuta virallista iltajuhlaa. Kaksi ensimmäistä päivää harjoiteltiin kentillä El Campeòn (1917) ja Las Colinas (1992). Samat kentät olivat vuorossa kahtena ensimmäisinä virallisina pelipäivinä, jotka pelattiin tiistaina ja keskiviikkona. Kentät sijaitsivat samalla alueella kuin hotellikin, joten matka hotellilta kentälle ja takaisin kesti vain muutaman minuutin hotellin linja-autolla. Kolmas päivä pelattiin n.50 minuutin ajomatkan päässä Deer Island Country Clubin kentällä. Neljäntenä päivänä pelattiin uudelleen alueen vanhin ja kuuluisin El Campeòn kenttä. Finaalikierroksen aamuna. Lämpötila oli koko viikon mukavat 19 – 25 asteen välissä. Koko viikko oli mieleenpainuva ja ikimuistoinen golf elämys kaikille osallistuneille. Järjestelyt olivat viimeisen päälle hyvät niin ruoka, juoma, majoittuminen ja kentät huomioon ottaen. Aikataulu oli tarkasti mietitty ja koko viikko tuntui kuluvan turhan nopeasti. Kiitokset vielä kerran kaikille matkaa sponsoroineille ja pelikavereille. Ai niin,Team Finland joukkueen sijoitus oli 13. Terv. Team Finland 2008 Linkkejä http://www.worldchampionshipgolf.com/ http://www.missioninnresort.com/ http://www.deerislandgolf.com/

Tulokset, Peuramaan kisan karsinta

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje