16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Talin golfkenttä ei jäänyt Helsingin yleiskaavan alle

HGK:n tulevaisuus näyttää uuden kaavapäätöksen jälkeen huomattavan valoisalta.

Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi ehdotuksen uudesta yleiskaavasta kokouksessaan tiistaina. Samalla se päätti viedä esityksen yleiskaavasta eteenpäin Helsingin kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Yleiskaava luo pohjan Helsingin kaavoitukselle kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Uusi yleiskaava on ollut käsittelyssä pitkään ja herättänyt voimakkaitakin tunteita. Suurin huoli liittyy viheralueiden kaavoittamiseen ja siinä yhteydessä Talin golfkentän tulevaisuuskin on ollut vaakalaudalla. Pöydällä on loppumetreille asti ollut ehdotus Talin kentän kaavoittamisesta asuntorakentamisen tarpeisiin vähintäänkin osittain.

Kaupunkisuunnittelulautakunta kuitenkin päätti loppumetreillä perua asuntorakentamissuunnitelmia Talin kenttäalueeseen liittyen yhteensä seitsemän hehtaarin verran. Se varmistaa, että kenttä voidaan säilyttää 18-reikäisenä.

”Sen säilyttäminen ei vie paljon rakennusoikeutta pois”, lautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava (kok) sanoi kokouksen jälkeen HS:n mukaan.

Suurista puolueista juuri Kokoomus ajoi Talin kentän pelastamista pontevimmin.

Vaikka yleiskaavaehdotus nyt hyväksyttiin, ei se vielä tarkoita, että asia olisi jo saatu päätökseen. Seuraavassa vaiheessa Yleiskaavaehdotus asetetaan kaupunkilaisten nähtäville ja kommentoitavaksi 60 päivän ajaksi. Suuria muutoksia yleiskaavaan ei kuitenkaan enää todennäköisesti tule.

Kommentointiajan jälkeen kaupunginhallitus ottaa asian käsiteltäväkseen. Arviolta vuoden päästä kaavaehdotus palaa kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn sekä kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Kun yleiskaava on hyväksytty, aloitetaan alueellisten asemakaavojen laadinta. Suunnittelu sekä byrokratia valituskierteineen tulee kestämään vuosia.

”Olemme käyneet erittäin tiiviitä keskusteluja kaupunkisuunnitteluviraston kanssa. Käyneet läpi erilaisia vaihtoehtoja ja etsineet järkevää ratkaisua, joka mahdollistaisi sekä rakentamisen että 18-reikäisen kentän” Helsingin Golfklubin puheenjohtaja Lauri Gulin kertoi tiistaina.

Hänen mukaansa 18-reikäinen kenttä on HGK:lle elinehto, sillä 9-reikäisen kentän tuloilla ei kyettäisi edes ylläpitämään HGK:n omistamia kiinteistöjä, saati sitten huolehtimaan kentän hoitotasosta.

Hoitotaso on ollut eräs Talin suurimmista ongelmista. Kuluvan kauden aikana kenttään on Gulinin mukaan saatu parempaan kuntoon, mutta suurista investoinneista ei ole voitu päättää ennen kuin suunnitelmat kaavoituksen osalta on saatu päätökseen.

Talilla on olemassa Master Plan kentän kunnostuksen varalle. Helsingin Golfklubin ja Helsingin Kaupungin välinen vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2034 asti. Master Planin eteenpäinvieminen ei kuitenkaan ole ollut järkevää, kun tulevaisuutta ei ole voitu arvioida paria vuosikymmentä pidemmällä aikajänteellä. Kaavapäätöksen myötä tilanne muuttuu tältä osin merkittävästi.

Myös seuran jäsenotto on kärsinyt kaavoittamiseen liittyvästä epäselvyydestä. Kun tulevaisuuden yllä on leijunut uhkaavia pilviä, eivät ihmiset ole olleet halukkaista investoimaan HGK:n liittymismaksuun.

”Moni on kiinnostuneena soittanut ja kysellyt, että missä mennään. Päätöksen jälkeen ainakin tiedetään missä mennään”, Gulin sanoi.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)

    gux-embo says:

    hienoa työtä on tehnyt talin puheenjohtaja ja koko johtokunta, vapaaehtoishommilla on hoidettu asia todella hyvin. mallia voisi ottaa moni klupi. golfin kehto jatkaa paraatipaikallaan, on se vaan ykkösjuttu

    Jorma Kääriäinen says:

    Hienoa Markku ja kumppanit! Hieno taisteluvoitto Tali-Ihantala hengessä!

    Golfaktiivi says:

    On käsittämätöntä että kaavoitusta edes harkittiin, Helsingissä on tilaa reilusti yli miljoonalle asukkaalle, ilman että viheralueita kaavoitetaan. Toinen asia mikä ihmetyttää on Talin kentällä liikkuvat hortoilijat, golfpallo jos osuu heihin niin kenen on vastuu, viimeeksi muutama henkilö tuli juuri pensaiden takaa kun olimme avaamassa.

    iltarasteri says:

    Otsikoissa leviää tieto siitä, että ”kenttä säilyy 18-reikäisenä”. Onkos kukaan lukenut tarkkaan mitä siellä tiistaina oikein päätettiin…? Toki tilaa jää 18-reikäiselle kentälle, mutta minkälaiselle…? Tässäpä tämä ”salapoliisitehtävä” jos joku haluaa ratkoa: ”Talin golf-kentälle tehdään sellaiset muutokset, että on mahdollista säilyttää se 18-reikäisenä. Talin golf-kentän alueella poistetaan A2 – ruutuja 11 kappaletta seuraavasti: – golf-kentän pohjoisosassa lännestä lukien poistetaan toisen pystysuuntaisen ruuturivin alin ruutu sekä eteläisin ruuturivi kaupungin rajalta lukien. – golf-kentän eteläosassa A2 -varauksen keskimmäiset 6 ruutua poistetaan siten, että Turun väylän suunnasta tulevalta viheryhteydeltä lukien yksi pystysuuntainen kahden ruudun pituinen ruuturivi säilyy A2- merkinnällä merkittyjä ruutuja ja siitä lukien poistetaan kaksi pystysuuntaista 3 ruudun mittaista ruuturiviä. Vastaavasti lisätään yhteensä kaksi ruutua Turun väylän suunnasta tulevan viheryhteyden päähän ja sen länsipuolelle (yhteensä kaksi uutta ruutua) golf-kentän reunaan.”

    talin pappa says:

    Arvioni mukaan tila supistuu n. 8ha. Kyllä me kenttää lyhentämällä siihen mahdutaan. Otetaan vaikka range pois käytöstä.