16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Suomelle Special Olympics -kultaa

Suomea edustaneet Samu Alander, Ville Lipsanen ja Pauli Jarimo pääsivät kuvaan viime vuoden Vanajanlinnan Em-kisoissa pelanneiden kreikkalaisten amatööripelaajien kanssa.

Pauli Jarimo loisti Ateenan Special Olympic -kisoissa ja toi tuliaisinaan kultaa. Golfin kahdeksannessa divisioonassa pelannut Jarimo tarvitsi kovien jalkakipujensa vuoksi lääkintähenkilöstön apua ja golfautoa päästäkseen maaliin. Väylältä viisi lähtien poikkeuksellisesti auton kanssa pelannut Jarimo pelasi kovan taistelun päätteeksi perjantain kierroksensa tulokseen 136. Muista suomalaisista Samu Alander pelasi kisakierroksensa tuloksin 106-107 ja korkeimpaan divisioonaan sijoitettu Alander sai kaulaansa pronssimitalin. Divisoonaan neljä sijoitettu Ville Lipsanen pelasi kaksi kierrostaan tuloksin 99-98 ja sijoittui omassa divisioonassaan neljänneksi. Divisioona yhden voittaja Etelä-Afrikan David Lugg oli kisassa ylivoimainen pelaten neljä kierrostaan tulokseen 315. Hopeasta käytiin kova kamppailu Etelä-Afrikan Konrad Zastraun ja Tanskan TroelsHojbjerren välillä. Kierroksensa tulokseen 341 pelannut Zastrau oli lyönnin tanskalaista parempi. Hojbjerrella oli hopean avaimet käsissä mutta tehdessään kolmelle viimeiselle väylälle triplan ja kaksi tuplaa livahti varma hopea Etelä-Afrikkaan. Hojbjerre oli 15-vuotiaana Tanskan lupaavimpia junioreita pelatessaan ykkösen tasoituksella, mutta liikenneonnettomuutta seurasi vakava aivovamma. Peli on kyllä vieläkin ajoittain todella näyttävää ja tasaista. Neljän vuoden Ateenan projekti on saatu kunnialla päätökseen, ja nyt katseet on asetettu seuraaviin kisoihin. Suomessa on tällä hetkellä neljä Special Olympics -pelaajaa, jotka saavat säännöllistä leiritystä ja valmennusta. Näiden pelaajien valmennus on hieman erilaista niin, että tuloksia ei mitata pelkästään lyöntimäärissä vaan myös siinä, miten heidän sopeutumisensa yhteiskuntaan soljuu ja itsenäistymisensä edistyy. Kaikkien suomalaisten pelaajien kohdalla on golfilla ollut suurta vaikutusta heidän sopeutumiseensa ja vastuunottamiseen itsestään. Matkaa edetään pienin askelin. Ateenassa pelaajilla oli vielä caddiet auttamassa suuntaamisessa, mutta ehkä seuraavissa kisoissa jo pystytään caddien roolia pienentämään. Nytkin pelaajat pystyvät aika hyvin pelaamaan itsenäisesti, vaikka mailavalinnat ovat ongelmallisia, ja avaruusnäön puuttumisen takia lähipeli on vaikeaa. Tälläisten kehitysten myötä myös itsenäinen ajattelu paranee päivittäisessä elämässä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje