11.–18.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][22]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Bjärkasissa tehtiin golfhistoriaa – kaksi hole in onea peräkkäisillä rei’illä!

Jere Jaakkolan tunnelmat olivat toisen perättäisen hole in onen jälkeen epätodelliset.

Hole in one kahdella perättäisellä reiällä on golfissa erittäin harvinainen suoritus.

Hole in one on unelma, jota jokainen golfari jahtaa. Yksi holari golfuran aikana on enemmän kuin meistä useimmat uskaltavat toivoa. Golflehden ja Golfpisteen päätoimittaja Jere Jaakkola on pelannut golfia 28 vuotta, mutta ennen maanantaita hän ei ollut onnistunut viimeistelemään yhtään hole in onea. Itse asiassa, Jaakkola ei ollut edes nähnyt kenenkään tekevän hole in onea.

Maanantaina hetki sitten koitti: Jaakkola teki golfuransa ensimmäisen holarin. Se syntyi Bjärkas Golfin 67 metriä pitkällä, reiluun ylämäkeen lyötävällä 13. reiällä. Mailana oli 58-asteinen wedge. Lyönti laskeutui hieman reiän taakse, lähes pysähtyi hetkeksi paikoilleen ja rullasi alakierteisenä hitaasti suoraan reikään.

Ensimmäistä ässää juhlittiin työporukan kesken railakkaasti, vaikka mitään sinällään poikkeuksellista asiassa ei vielä ollut – mutta kohta oli: seuraavalla reiällä syntyi Jaakkolan golfuran toinen hole in one!

Jyrkkään alamäkeen lyödyllä Bjärkasin 14. reiällä Jaakkolan avaus laskeutui griinille kolmisen metriä ennen reikää, siitä pari metriä oikealle, ja rullasi kaartuen kohti lippua pudoten lopulta reikään. Mailana oli tällä kertaa 54-asteinen wedge. Jaakkola löi molemmat hole in onensa samalla pallolla.

”Epätodellinen olo. Olen etsinyt ja kertonut tarinoita golfista kohta parikymmentä vuotta, ja nyt pääsinkin yhtäkkiä osaksi tämän ihmeellisen lajin historiaa. Vaikea tajuta, mitä on tullut juuri tehtyä”, hämmentynyt Jaakkola sanoi.

Hole in onen tekeminen Bjärkasissa, Suomen ainoalla 18-reikäisellä par 3 -kentällä on selvästi todennäköisempää kuin tavallisella, täyspitkällä kentällä. Holarin iskeminen kahdella peräkkäisellä par 3 -reiällä on silti äärimmäisen epätodennäköistä.

Jaakkola oli tutkinut itse neljä päivää aiemmin hole in onen tekemisen todennäköisyyksiä tässä Golfpiste.com:ssa julkaistussa jutussa. Golf Digest -lehden laskelmien mukaan todennäköisyys sille, että sama pelaaja tekee kaksi hole in onea saman kierroksen aikana on 1:67 000 000. Par 3 -kentällä todennäköisyys luonnollisesti kasvaa, mutta vastaavasti taas selvästi pienenee puhuttaessa hole in oneista perättäisillä rei’illä.

Vastaavaan suoritukseen on suomalaisista pystynyt aiemmin aktiivisen kilpauransa jo päättänyt ammattilainen Jaakko Mäkitalo. Hän on tehnyt kaksi perättäistä hole in onea Guadalhorcen par 3 -kentällä Espanjassa.

Jaakkola oli kierroksella mukana Golfpisteen henkilökunnan skinikilpailussa. Kahdella holarillaan Jaakkola sai haalittua kokoon vain kaksi skiniä ja joutui lopulta maksumiesten joukkoon.

Lue seuraavaksi: Mikä on hole in onen todennäköisyys?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)