26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Steve Strickerille Fedex Cupin kärkeen

Vijay Singhia hymyilyitti näin leveästi viime vuotisen voittonsa jälkeen. Singh on voittanut Westchtesterin klubilla 3 kertaa. © Getty Images

Steve Strickerilla oli viimeisten reikien loistavien lähestymisten johdosta syytä tuuletuksiin &copy Getty ImagesSteve Stricker nousi sunnnuntaina takaisin kärkipaikalle kovan loppukirin myötä ja voitti lyöntipelikisan PGA Tourilla 11 vuoden tauon jälkeen. Fedex Cupin ensimmäinen ”play-off” kilpailu New Yorkissa, Westchester Country Clubilla oli varsin tasainen ja johtopaikka vaihteli päätöspäivänäkin aiempina päivinä johtaneiden Rory Sabbatinin, Steve Strickerin ja K.J. Choin välillä. Stricker joutui nieleskelemään samassa ryhmässä pelanneen Choin upotettua 12:lla ja 15:lla noin 15 metriset birdietputit jotka veivät hänet johtoon. Strickerin kohtaloksi näytti taas koituvan niukka tappio joihin hän on tottunut. Wisconsista kotoisin oleva 40-vuotias pisti kuitenkin kovan kovaa vastaan, teki kolmella viimeisellä näyttävät birdiet ja voitti kahdella. Taaloja palkintopotista Stricker kuittaa lähes 1,5 miljonaa, samalla hän siirtyi Fedex Cupin kärkeen. Kolme kisaa on vielä jäljellä, lopullisella pistelistalla kärjessä oleva mies saa 10 miljoonaa dollaria. -Elän varsin voimakkaasti tunteella ja tämä voitto merkitsee minulle erittäin paljon, Stricker sai sanotuksi televison haastattelussa kyyneltensä lävitse. K.J. Choi oli toinen, Rory Sabbatini kolmas ja Ernie Els jakoi neljättä sijaa. Fedex Cupin toinen kisa pelataan tulevana viikonloppuna Bostonissa. Mukaan on tulossa myös World Tourin kisan sekä PGA:n mestaruuden viimeisten viikkojen aikana voittanut Tiger Woods.

Steve Strickerin vuoro halkoa tuulta Fedex Cupin kisassa

Joko nyt? Steve Strickerin edellisestä lyöntipelivoitosta PGA Tourilla on 11 vuotta &copy Getty ImagesLähipeli ratkaisee on jo kulunut lausuma, mutta huippugolfissakin arkipäivää. Lauantain sankari Fedex Cupin kolmantena päivänä oli Hunter Mahan joka teki kenttäennätykseksi 62, yhdeksän alle. Hänen edellään ovat vain K.J.Choi ja Steve Stricker joka metsästää ensimmäistä voittoaan kuuteen vuoteen. Sticker on putannut kierroksillaan keskimäärin 27 kertaa, viheriöosumaa kohden luku on 1,561 eli sadasta birdieputista uppoaisi 44 kertaa. Stricker on 40-vuotias tourkonkari jonka nousukiito uralla taittui varsin yllättäen 90-luvun loppuvuosina kuin kanan lento. Hän kävi vielä 2001 voittamassa World Tourin reikäpelimestaruuden Australiassa ( finaalissa kukistui Pierre Fulke), mutta sen jälkeen oli vaikeampia vuosia. Kuluneella kaudella Stricker on kolkutellut moneen otteeseen, kakkostiloja on kaksi, top-ten sijoituksia kuusi. Wisconsinissa asuva Stricker oli mm. Openissa kärkiparissa päätöspäivänä jääden kahdeksanneksi. Voittamisen vaikeus voi nousta esille myös sunnnuntaina, urallaan Sricker on ollut 52 kertaa kymmenen joukossa, mutta voittanut vain kaksi lyöntipelikisaa, molemmat kaudella 1996. Stricker, Choi, Rich Beem ja Hunter Mahan ovat kahden lyönnin sisällä tuloksissa 199-201, heidän takanaan kuusi pelaajaa vielä neljä-viisi lyöntiä Strickeristä. Sunnuntaina sattuu ja tapahtuu varmasti, on vaikea kuvitella sitä, että Stricker karkaisi tylsästi ylivoimaiseen voittoon. Nimimiehistä kärkikymmenikössä ovat edellämainittujen lisäksi Ernie Els ja PGA Tourilla värikkäällä esiintymisellään yleisön suurta suosiota nauttiva väriläiskä Woody Austin.

K.J.Choilla henki p&#228,&#228,ll&#228, New Yorkissa

K.J.Choi on noussut hurjaan vireeseen kuluvalla kaudella &copy Getty ImagesKorean K.J.Choi on pelannut kuluvalla kaudella uransa parasta peliä. Pientä hallittua fadea pelaava Choi voitti kesäkuuussa Jack Nicklauksen isännöimän kisan heinäkuussa häntä onnitteli Tiger Woods ensimmäisessä nimeään kantavassa kilpailussa. Choi on maailmanlistalla 11:s ja Fedex Cupin pisteissä ennen Barclays kisaa viides. 37-vuotias ”Tankki” on Aasian kaikkien aikojen paras pelaaja jonka mahdollinen voitto Fedex Cupin lopputilanteessa toisi taas lisävauhtia lajin kasvulle aasialaisten keskuudessa. Perjantaina hän pelasi 66 ja johtaa kahdella lyönnillä Rich Beemiin, muut ovat vähintään neljän lyönnin päässä. Mikäli korealainen voittaa, nousee hän ainakin viikon ajaksi Fedex Cupin ykköseksi. Rich Beem on esittänyt kisan parasta puttipeliä, peräti 18 kertaa 36:sta hän on poistunut viheriöltä yhden putin jälkeen. Ernie Els pelaa pirteästi, neljä kertaa kolme puttia perjantaina kasvatti eron kärkeen kuuteen lyöntiin. Samassa tuloksessa ovat myös pitkään voitotta pelanneet Sergio Garcia ja Retief Goosen sekä Adam Scott. Vijay Singh, Henrik Stenson ja Jesper Parnevik karsiutuivat.

Rory Sabbattinin putteri tulikuumana Fedex Cupin avauskierroksella

Rory Sabbatinin menestys ei kaadu ainakaan itseluottamuksen puutteeseen, tavoitteena on olla maailman ykkönen &copy Getty ImagesKuluvalla kaudella loistavasti pelannut Rory Sabbattini otti kärkipaikan Barclays kisan avauskierroksella Westchester Country Clubilla tuloksellaan 64.Etelä-Afrikan herra suorasuuksi tituleerattu tähti puttasi päivän aikana vain 24 kertaa. Sabbattini on kuluvalla kaudella voittanut kerran ja ollut kahdesti kakkonen, samoin kahdesti kolmas. Mastersissa hän oli toinen, muissa kolmessa Majorissa mies on epäonnistunut. Sabbattini on avoimesti ilmoittanut halunsa olla maailman paras, hän kuuluu siihen sarjaan pelaajia joka ei pidä suistamista valtaistuimeltaan mahdottomana. Sabbattini sai elokuun alussa World Tourin kisassa viimeisellä kierroksella Tigerin pelikaverikseen kärkipariin. Woods vei, Sabbattini vikisi, eroa oli sunnuntain jälkeen kahdeksan lyöntiä. Fedex Cupin pisteissä Sabbattini on kuudentena ja mahdollinen voitto nostaisi hänet neljän kisan sarjassa kärkeen. Woods ei osallistu avauskisaan, mutta on mukana kolmessa seuraavassa. Kun Fedex Cupissa pelataan loppuun asti pisteistä, ei viimeisen kisan ykkönen automaattisesti voita kymmenen miljoonan pääpottia josta kilpaillaan nyt ensimmäistä kertaa. Mukanaolevista 144:sta pelaajasta putoaa 24 avauskisan jälkeen, toisen jälkeen määrä supistuu seitsemäänkymmeneen, viimeisessä pelaajia on enää 30. Avauspäivän kunnostautujiin kuuluivat mm. Ernie Els (-6), Phil Mickelson (-4) ja Adam Scott (-4). Vijay Singh (+4) on pisteissä kakkosena, tämän kisan jälkeen sijoitus lienee heikompi. Henrik Stensonin alavire ihmetyttää. Reikäpelimestaruuutensa jälkeen hän on sijoittunut vain kerran kymmenen joukkoon USA:ssa, kolmessa viimeisessä Majorissa cutin tekeminenkin on osoittautunut ylivoimaiseksi.

FedEx Cup – PGA Tourin kauden loppuhuipennus

Ensimmäistä kertaa pelattavan FedEx Cupin play offit alkavat. Tänä viikonloppuna kilpailtava Barclays Classic aloittaa neljän kilpailun mittaisen pudotuspelin. 144 pelaaja aloittaa leikin ja viimeisessä kilpailussa, The TOUR Championshipissa on mukana enää 30 parasta pelaajaa. Cupin voittaja palkitaan huikealla 10 miljoonan dollarin sekillä. Mistä FedEx Cupissa on kyse? Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävään FedEx Cupin pisteitä on kerätty 33 PGA Tourin kilpailusta. Cupin voittaja ratkeaa kuitenkin neljässä viimeisessä osakilpailussa. FedEx Cup pisteet ovat suhtetettu pudostuspelejä varten siten, että parhaalla (Tiger Woods) on lähtötilanteessa 100,000 pistettä ja viimeisellä mukaan päässeellä 84,700. Kolmesta ensimmäisestä kilpailusta on voittajalle tarjolla 9,000 pistettä ja viimeisestä 10,300. Näin kaikilla mukana olevilla on vielä mahdollisuus koko cupin voittoon. Tiger Woods ei osallistu viikonlopun kilpailuun &copy Getty Images Karsinta on kuitenkin kovaa. Kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa on normaali cut perjantain jälkeen. Barclays Classicin jälkeen leikistä putoaa 24 pelaajaa, 50 lisää lähtee ulos Deutche Bank Championshipin jälkeen ja vielä toiseksi viimeisen kilpailun, BMW Championshipin, jälkeenkin 40 pelaajaa siirtyy katsomon puolelle. 10 miljoonan pääpalkinnosta pelaa Coca-Cola TOUR Championshipissa näin ollen 30 pelaajaa. Palkinnon saa siis pelaaja, jolla on eniten pisteitä kasassa kaikista kilpailuista. Tasainen menestyminen on näin ollen avainasemassa. Tiger Woods jättää ensimmäisen osakilpailun väliin luottaen kovan kuntonsa riittävän kolmessa viimeisessä osakilpailussa.

Live Scoring

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje