Mikko Ilonen pelannee SK Golf Challengesa mikäli paikkaa Openiin ei aukea. Kuva karsinnoista 2009 joita Ilonen johti avauspäivän jälkeen”>Yritystapahtumien myynnin ja tuottamisen ammattilaiset Vanajanlinnnassa ovat kuitenkin osanneet vetää monesta oikeasta narusta kenttää ja sen palveluita myydessään, nyt toteutunut SK Golf Challenge tuo tähän toimintaan rutkasti lisää lihaksia, sekä kotimaassa, kuin ulkomaille suuntautuvaan markkinointiiin. -Meidän ajatuksissamme tämä ET on edelleen, aikaisintaan se voi toteutua vuonna 2011. Toivottavasti saamme pelata Vanajanlinnassa heinäkuusa 2010, aikatauluttaa Lars Sonck. Heinäkuu on edelleen Vanajanlinnassa sitä aikaa jolloin myytävää löytyy sekä kentältä että majoituskapasiteestista kuin ravintoloidenkin osalta, joten intressit sopivat yhteen. Sikälikin, että elokuun alussa pelattavat amatöörien EM-kisat menisivät pitkälti samoilla kentänvirityksillä. Challenge Tour haluaa tässä vaiheessa pitää kynsin hampain kiinni jokaisesta kisasta. Edellisvuonna kilpailuja oli 33, kuluvalla kaudella vain 24. Luotettavat suomalaiset kisaisännät ovat CT:n johdolle kullanarvoisia yhteistyökumppaneita. British Open viikonloppu oli tänä vuonna CT:lla vapaa, muitakin reikiä kisaohjelmaan voi suomalaisten valittavaksi vielä aueta. Toisena vaihtoehtona vuoden 2010 kisaisännäksi on väläytelty Vierumäkeä, mutta sunnuntaina Vanajanlinnassa kuultujen lausuntojen jälkeen kisan uusiminen samassa resortissa tuntuisi lähes varmalta. Palvelukokonaisuus toimi loistavasti viikonloppuna, neljäntenä osapuolena CT:n, SK Festivalsin ja Vanajanlinnan lisäksi olivat vapaaehtoiset joita oli mukana myös Hämeenlinnnan talousalueen ulkopuolelta. Suomen kaikkien aikojen suurin miesten kisa oli epäilemättä myös paras, rima on tulevia vuosia varten asetettu hyvin korkealle.
Joonas Granberg yllä,ttä,jä,, Roope Kakko birdiekuningas
Janne Kaske ansaitsivat 180.000 euron kokonaispotista noin 15.500 ( Kasken kuvitteelliset ansiot mukana) eli reilut kahdeksan prosenttia. Kolme pelaajaa sijoittui 20:n joukkoon, ennen viimeistä kolme kopsutteli kärjen takana voittomahdollisuuksia omaten. Joonas Granberg oli 16:s, turkulainen on kuudessa CT:n kisassaan päässyt viidessä viimeisessä jatkoon. Rahalistalla sijoitus on 86:s, nyt sijoitus kymmenen joukkoon ja osallistumisoikeus seuraavaan CT:n kisaaan jäi kahden lyönnin päähän. -Hyvä kisa pääosin, en kuitenkaan voi olla tyytyväinen kun viimeiselläkini kierroksella tuli sillai sössittyä, Granberg harmitteli. Plusmerkinnän saa nimensä perään myös Janne Kaske joka oli 35:s. -Esitykseni oli vain kohtuullinen, sitä taustaa vasten oli mukava havaita, että sekin riitti näin korkealle. Tästä on hyvä jatkaa, porvoolainen tuumi. Jatkoonpääsijöistä oli yllättävin Peter Erofejeff, (72-71-74-72) jonka ote kuitenkin kirposi viikonloppuna, eikä toivottua top-ten sijoitusta tullut. SK Golf Challenge oli näytönpaikka kaikille suomalaisille. Pettymyksen itselleen ja kannattajilleen aiheuttivat etenkin kokeneetPasi Purhonen, Toni Karjalainen, Tuomas Tuovinen,Thomas Sundström sekä viisi amatööriä jotka pelaavat kaudella 2010 samalla kentällä henkilökohtaisesta EM-tittelistä. Yhden kisan perusteella ketään ei sovi sormella osoittaa, mutta varsinkin 100:n heikommalle puolelle jäänyt ammattilaisnelikko kykenee parempaankin. Roope Kakko oli totutun terävä birdiepaikkoihin päästessään”>Kilpailun birdiekuninkuuden jakoivat Roope Kakko sekä Jose-Filipe Lima, molemilla oli niitä kierrosta kohden 5,25 eli yhteensä 21. Epätasaisuus oli parivaljakon kohtalona, Kakko teki 13 bogeyta, Limalla oli neljän päivän aikana bogeien lisäksi murheina kaksi tuplaa. Vähimmällä (6) selvisi loistava pallonlyöjä, mutta vaisusti Vanajanlinnassa putannut Richard McEvoy. Ahokkaalla ja Granbergilla birdien määrä oli 18, Ilosella vain 14. Kenttäennätykseksi jäi avauspäivänä Rhys Daviesin sekä Antti Ahokkaan tekemä 66 jota sivuttiin viikonlopun aikana viiden muun pelaajan toimesta. ”Näyttävin” sisääntulo 18:lla kuului eittämättä Jamie McLearylle joka löi sunnuntaina loistavan avauksen vajaan sadan metrin päähän. Wedge kädessään skotti, edellisviikon voittaja CT:lla, löi pallonsa vesiesteeseen. Samoin toisen ja kolmannen tehden lopulta yhdellä putilla yhdeksän lyöntiä.
Mikko Ilonen ja Roope Kakko paukuttelivat yli 280 metrin draiveja avauspä,ivä,nä,
Mikko Ilonen on saanut hyvän tuntuman ja pituuden avauksiinsa”>Sain tehtäväkseni torstaina selvittää, miten Mikko Ilonen ja Roope Kakko käyttävät bägiensä sisältöä Vanajanlinnan kentällä joka etukäteen on arvioitu varsin vaativaksi kisa-asetuksilla.Seuraavassa yli viisi tuntia kestäneen kisakierroksen yhteenvetoa parivaljakon osalta. Roope Kakkoa pidetään erittäin pitkälyöntisenä, sitä hän omien silminnäkijäkokemustenikin perusteella onkin. Mikko Ilosen avaukset olivat kuitenkin rahtusen parempia, pidempiäkin kuin Roopella. Mittasin neljä draiverilla lyötyä avausta kummaltakin. Mikon avausten keskimitta oli 284 metriä, Roopen 281 metriä. Molemmat moukaroivat Linna Golfin 14:lla hienoiseen alamäkeen ja myötävireeseen 310 metriset avaukset. Roopen muut avaukset olivat mitoiltaan 280 metriä ( kentän toinen reikä), 274 m ( 5:s), ja 260 m ( 17:s). Roope ei ollut parhaassa lyönnissään, ajoituksessa ja sitä kautta palloon tulemisessa oli haasteita. Mielenkiintoista oli se, että Roope käytti kaikilla 14:lla par-nelosella ja viitosella surutta draiveria. Mikon vastaava määrä oli 11. Mikon avaukset sävähdyttivät. Olen nähnyt hänen peliään huomattavasti vähemmän kuin Roopea. Vakuuttavaa työtä, vaikka tilastojen mukaan väyläosumia oli vain kuusi, useimmat missatut olivat niukasti semiraffissa tai karheikossa, mutta ns. hyvinä misseinä useimmiten vasemmalla josta peliä pääsi hyvin jatkamaan. Wedget käytetyimmät mailat Puumailoilla Ilonen löi kierroksensa aikana yhteensä 15 kertaa. Hän pääsi par-viitosilla lyömään vain kerran vapaasti puu-viitosella, muilla kolmella reiällä avaus oli karheikossa ja tästä seurasi rautamailalla lay-up väylälle. Roope puolestaan osui kaikilla par-viitosilla avauksella väylälle ja pääsi lyömään niistä puulla tai hybridillä viheriöitä kohden. Tehoprosentti oli huono vaikka toisetkin lyönnit olivat hyviä, Roope teki vain yhden birdien näillä reiíllä. Puulyöntejä, mukaanlukien hybridi oli 18. Roope Kakko ja Mikko Ilonen joutuivat odottelemaan jokaisella tiiauspaikalla vuoroaan”>Pitkiä ja keskipitkiä rautoja molemmat käyttivät varsin runsaasti kierroksen aikana. Mikon eniten käyttämä rauta oli seiska ( 4x), Roope ei käyttänyt mitään pidemmista raudoista kahta kertaa useammin. Vanha totuus, puttien ja puulyöntien ohella käytetyimmät mailat olivat wedget, päti taas. Suoranaisia wedgellä tehtyjä sisääntuloja molemmilla oli vähän. Vajaita lyöntejä näillä, pitchejä sekä chippejä Ilosella oli 12, Kakolla 15. Roope Kakon paras lyönti oli mielestäni 11:lla 75 metristä karheikosta lähes sokkonosto bunkkerin yli viheriölle 1,5 metrin päähän. Ilonen loisti 8:lla jossa hän löi wedgellä lay-upin jälkeen kolmannen lyönnin 124 metrin matkalta alle puoleen metriin. Nikke Tyry
Ilosen ja Kakon plussat ja miinukset avauspä,ivä,nä,
Mikko Ilonen 18:n viheriöllä avauspäivänä”>MIkko Ilonen: +Löi todella vakuuttavia avauksia, vakuuttava osa pelistä +kuumia lähestymisiä raudoilla, viheriöosumia 14 18:ta mahdollisesta on hyvä luku +teki kierroksensa aikana vain yhden bogeyn -vain kuusi väyläosumaa, vaikka puumailat olivat hyvin hallussa -edellisestä johtuen joutui lyömään par-viitosilla kolme kertaa ”välilyönnin” -Puttipeli ei ollut riittävän kuumaa loistotuloksen tekemiseen Luonnehdinta kierroksesta: -Olisi ansainnut paremman tuloksen, monia putteja jäi reunalle. Hyvää lyömistä , bogeyn vaaraa ei juuri ollut. Pelasi muutamassa avauksessa erittäin fiksusti pituudeltaan väylän leveimpään kohtaan. Kierros oli ammattimiehen työnäyte parhaimmillaan, yleisö tuli vakuuttuneeksi siitä, että Mikko Ilonen osaa erittäin paljon. Mikäli jatkaa samaan tyyliin lyömistään Vanajanlinnassa on hyvin lähellä kärkeä. Roope Kakko on parhaimmillaan maailmanluokan puttaaja varsinkin lyhyiltä matkoilta Kuva: Pasi Kokko.”>Roope Kakko +Taisteli hyvin kierroksen alkuvaiheissa jolloin oli vaikeuksissa lyönnin kanssa +sai puristettua hyvän tuloksen vaihtelevien lyöntien jälkeen, pysyi lopussa kasassa vaikka teki helppoja virheitä. +erittäin rohkea avauksissaan, joista suurin osa oli hyvin pelissä -Ailahtelevaa lyömistä, muutama todella keskinkertainen -Turhautui hitaasta pelistä -Lopussa epäonnistui lähipelissä ottaen 15:lla chipin ja kaksi puttia sekä seuraavalla kolme puttia Luonnehdinta kierroksesta: -Tehokkaita lyöntejä tiiltä. Väylien löytyessä on erittäin vaarallinen ja tehokas wedgellä. Onnistumiset ruokkivat Roopeen virtaa tavallista enemmän ja kantavat eteenpäin. Lyömisen pitää parantua kilpailun aikana jotta pystyisi hätyyttelemään kärkeä Nikke Tyry
Mikko Ilonen ja Roope Kakko kirittä,vä,t Robert Colesia Vanajanlinnassa
Mikko Ilonen- Roope Kakko- Robert Coles (13.10) ympärillä. Englantilainen Coles on kiertänyt Euroopassa toistakymmentä vuotta ja voittanut kolmasti CT:lla. Näistä kaksi on kuluvalta kaudelta, kolmas ykköstila saman vuoden aikana sinkauttaisi hänet välittömästi ET:lle loppukaudeksi sekä vuodelle 2010, joten Coles on muidten kisaan osallistuvien CT:n huippujen tavoin varsin motivoitunut. -Kenttä pelataan hyvin erilaisena kuin aiemmmin. Kiersin maanantaina ja tiistaina molempina yhdeksän reikää, tänään keskiviikkona ( klo 14) pro-amissa vielä kokonaisen kierroksen. Avauksissa saa olla tarkka, Vanajanlinna erottelee kyllä jyvät akanoista ja kansainväliset vieraamme ovat ammattimiehiä. Kisa sytyttää varmasti, varsinkin kun se pelataan kotiyleisön edessä. Perhosia tulee olemaan vatsassa ja sehän on vain hyvä asia, kertoi Mikko Ilonen keskiviikkoaamuna. Vanajanlinnan viheriöt saavat myös Iloselta kiitosta, bunkkereita hän pyrkii välttämään erityisesti. -Aamulla pelaavat pääsevät aivan virheettömille viheriöille, iltapäivästä ne eivät tietenkään ole aivan niin hyviä. Kentän haasteellisuus on pelaajille mieleen, sen olen kuullut jo monelta osallistujalta. Ilonen on treenaillut tutuissa maisemissa ja aikoo jatkaa harjoittelua myös kisapäivien aikana. Rangen taakse yleisöllä on vapaa sisäänpääsy ja se onkin paikka jossa kannattaa viettää aikaa jos haluaa saada omaan peliinsä ja harjoitteluun ajatuksia. -Meillä on Timo Rauhalan kanssa muutama asia rakenteilla. Maanantaina löin väliin todella hyviä lyöntejä. Esteitä menestymiselle jo viikonloppuna ei ole, edellisvuonna SK Golf Challengessa neljänneksi sijoittunut Ilonen määrittelee. Mikko Korhonen palaa leikkauksen jälkeen kisoihin vajaan kahden kuukauden tauon jälkeen. -Käsitykseni mukaan 3-4 suomalaista voi kisailla voitosta, ennustaa Mikko Ilonen. Edellämainittujen lisäksi potentiaalisimpiin yllättäjiin voivat kuulua Aasiassa ja CT:lla yksittäisiä hyviä kierroksia väläyttänyt Pasi Purhonen, parhaimmillaan huimiin tuloksiin yltävä ”voittajatyyppi” Toni Karjalainen Vanajanlinnassa vuonna 2007 Finnish Openin voittanut Thomas Sundström sekä Joonas Granberg joka oman käsityksensä mukaan lyö palloa tällähetkellä paremmin kuin koskaan. Katso Mikko Ilosen treenamista Linna Golfin rangella
Antti Ahokas hakee paikkaa ET:lle Challenge Tourin kautta
Mikko Korhonen sekä Antti Ahokas ovat rahalistalla 60:n joukossa. 20 parasta saa kortin ET:lle, näistä tosin viisi viimeistä melkoisen heikon sellaisen. sijoille 21-45 sijoittuvat pääsevät suoraan ET:n viimeiseen karsintavaiheeseen. Antti Ahokas sai edellisvuonna CT:n kautta pelioikeuden Euroopan Tourille jolla on pelannut nyt 12 kisaa. Lupaavan alkuvuoden jälkeen kone sakkasi, tammikuun jälkeen lappeenrantalainen on päässyt päätourilla kerran jatkoon, SAS Mastersissa sijaluku oli 67:s. Ahokas on päättänyt suunnata tarmonsa loppuvuodesta Challenge Tourille jossa hän on yhden viidennen sijan johdosta 60:n joukossa. -Tavoite on nousta edellisvuoden malliin ET:lle, vielä vahvemmalle sijaluvulle ( 19:s 2008) syksyn peleissä. Molemmat tourit ovat vahvoja, väittäisin kuitenkin, että ET:lla joka ainut pelaaja voi voittaa, CT:lla 30-40 kärjen takana on isommat tasoerot, Ahokas määrittää. CT:lla pelataan Vanajanlinnan mukaanlukien kymmenen kisaa. Varsin ratkaisevassa asemassa on syyskuun Kazakstanin kilpailu jossa palkintosumma on peräti 450.000 euroa ( Vanajanlinna 175.000) -Pettymyshän tämä kausi on ollut, ei siitä ole kahta kysymystä. Viimeiset kaksi viikkoa ovat vielä olleet lyömisen kannalta heikkoja, mutta täytyy toivoa, että risukasaan paistaa vielä. Tärkein tavoitteeni on saada avaukset tarkemmin väylään, siinä on tökkinyt. Vanajanlinnan kisassa Ahokkaan caddienä toimii avovaimo Annika Korkeila joka pelasi heinäkuussa naisten maajoukkueessa. -Avaukset ovat Vanajanlinnassa tärkeitä, nostaisin niiden edelle kuitenkin lähestymiset eri matkoilta joissa täytyy olla tosi tarkkana. Entä lukeutuuko lyöntinsä kanssa taisteleva Antti Ahokas niiden pelaajien joukkoon jotka voivat voittaa SK-Golf Challengen ? -Jokaista kisaa lähden voittamaan, kuului maanantaina Ahokkaan selkeä vastaus kysymykseen. Kisan avauspäivänä torstaina Ahokas pelaa kello 13.30 yhdessä Rhys Daviesin sekä Pasi Purhosen kanssa.
Suomalaiset haastajina SK Golf Challengeen
Mikko Ilonen, Pasi Purhonen ja Joonas Granberg jotka ehtivät ennen lounastaukoa pelata yhdeksän reikää. -Kenttä on todella tiukka tuloksentekoon, väylällä pitää pysyä. Viheriöt ovat erinomaisia. Tästä tulee hieno kisa, edelleen pysyn heinäkuun alussa antamassani veikkauksessa, voittotulos on normaalikelillä luokkaa 13-14 alle parín, aprikoi Mikko Ilonen. Janne Kaske, Miro Veijalainen, Antti Murtovaara ja Tapio Pulkkanen. Kotimaisten pelaajien määrä voi vielä kasvaa mikäli viimehetken poisjääntejä tapahtuu, ensimmäisenä odotuslistalla on Tuomas Sistonen Edellisvuonna Lohjalla pidetyssä kisassa kotimaisuusaste oli huomattavasti suurempi yli neljäsosan pelaajista oltua suomalaisia. Kilpailun suurimmat suosikit ovat CT:n rahalistan kärkinimet, Edoardo Molinari, Robert Coles, Carlos Rodiles, Jose-Filipe Lima sekä Ryder Cupissakin pelannut konkari Peter Baker.Tasokkaita voitontavoittelijoita on näidenkin lisäksi runsaasti, suomalaispelaajien nouseminen voittoon, kärkikymmenikköönkin on on todella kovan työn ja onnistumisen takana. Tähdet tuikkivat pro-amissa jo keskiviikkona Harjoituspäivien jälkeen keskiviikkona kentälle mahtuvat vain pro-amin pelaajat. Nimiä ei ole julkaistu, mutta nykyisiä ja entisiä formulakuskeja lienee rivissä, samoin NHL-pelaajia, liike-elämän huippuja ja eri alojen taiteilijoita. -Kenttä alkaa olla valmis, puitteetkin rakentuvat komeiksi. Sunnuntaina ukkossade piiskasi varsin kovaa, mutta sen vaikutus taisi olla vain positiviinen, bunkkerien pohjat ovat nyt entistä kovemmat. Täällä alkaa olla suuren urheilujuhlan tuntua, maanantaina ja tiistaina on jo paljon nähtävää kentällä ja harjoitusalueilla, sääennustekin on varsin hyvä, iloitsee Linna Golfin toimitusjohtaja Petri Peltoniemi