16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Royal Trophy siirtyy Thaimaan prinsessan kuoleman johdosta

Niclas Fasth joutuu odottelemaan Royal Trophyn alkamista. Luultavasti vuoteen 2009 © Getty Images

Viikon kuluttua 11-13.1 pelattavaksi suunniteltu Royal Trophy Bangkokissa jää pelaamatta ainakin alkuvuodesta. Syy on Thaimaahan julistettu 15 päivän mittainen suruaika. Kuninkaan sisar, 84-vuotias prinsessa Galyani Vadhana kuoli keskiviikkona sairastettuaan pitkään syöpää. Eurooppa on voittanut kaksi aiempaa, niinikään tammikuussa Bangkokissa pidettyä ottelua luvuin 9-7 ja 21,5-10,5. Tämänvuotisiin joukkueisiin oli nimetty kahdeksan pelaajaa, palkintopottikin oli jo viimevuonna yhteensä 1,5 miljoonaa taalaa. ET:n kilpailuohjelmaa vilkaisemalla tulee nopeasti siihen johtopäätökseen, että Royal Trophyn pelaaminen vuoden 2008 aikana voi osoittautua liian kovaksi haasteeksi. Kalenteri on yksinkertaisesti täynnä. Euroopan joukkueen kapteeniksi oli nimitetty Seve Ballesteros. Hänen joukkueeseensa kuuluivat uutta nousua hakevat David Howell, Darren Clarke, Paul McGinley, nouseva tähti Graeme Storm, Ruotsin Niclas Fasth ja Robert Karlsson, Ranskan Gregory Havret sekä Tanskan Anders Hansen. Aasian joukkueen kapteenin virkaan oli istutettu viimevuotiseen malliin Japanin Joe Ozaki. Hänen tiimiiinsä oli nimetty kolme pelaaja Thaimaasta, kaksi Japanista, sekä yksi Koreasta ja Intiasta. Yksi paikka oli vielä auki Euroopan Tourin seuraava varsinainen kisa pelataan 10-13.1 Etelä-Afrikan Johannesburgissa. Kyseessä on ET:n pelaajamäärältään suurin kisa kauden aikana, mukana kahdella kentällä on yli 200 pelaajaa. Suomalaisista Jobo Openiin on ilmoittaunut Antti Ahokas.

Royal Trophy

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje