Elokuussa 2007 lopettamisestaan ilmoittanut Riikka Hakkarainen on vaihtanut ammattilaispelaajan roolin golf-valmentamiseen. Iloinen Riikka totesi valmentamisen olevan mukavaa hommaa. Valmentaminen on niin erilaista puuhaa kuin valmennettavana oleminen. Joutuuhan valmentaja tietämäänkin asioista. – Suurinpana shokkina on tullut se, että ihmiset eivät tajua asioita itsestään. Riikka naurahtaa. – Sanotaan, että 50 prosenttia oppilaista tähtää väärin. Tämä on ollut suurin shokki minulle, kun oman ammatilaisurani takia ajattelen tämän olevan niin simppeli juttu. Tietenkin pitää myös painottaa oppilaille, miten tärkeätä on oman kropan kanssa työskentely tässä lajissa. Marraskuun 2007 Golf Digest lehdessä Hakkarainen muistutti, että mikäli hänen oppilaansa ovat hankalia niin hänellä on Euroopan Tourin pelioikeus vuoden 2009 loppuun asti. -Onneksi ei ole ollut liian hankalia oppilaita vielä. Lupasin kyllä silloin harkita kilpailemista, jos näin tapahtuu, mutta onneksi ei ole tarvinut miettiä koko asiaa vielä kertaakaan, naureskelee Riikka. Hakkarainen pelasi uransa parasta golfia juuri ennen lopettamistaan, ja kentille palaaminenkin on käynyt joskus mielessä. Tulevaisuutta kentillä ei ammattilaispelaajana välttämättä ole, mutta lajin parissa Hakkarainen tullaan näkemään jatkossakin. Esimerkiksi Minea Blomqvistin ja Mikko Ilosen valmentajana toimiva Timo Rauhala näkisi Riikan mielellään palaavan kiertueelle, mutta Riikalla on selvät suunnitelmat. -Kyllä sitä tietenkin jonkun verran kiinnostaisi palata kiertueelle. Toisinaan haluaisin aloittaa uudelleen, mutta terveysasiat tulevat tietenkin ennen pelaamista. Lopettaminen ei ollut oma päätös sinänsä, vaan jouduin pakosta lopettamaan. Mutta never say never – terve pitää kuitenkin olla ennen kuin paluuni olisi mahdollista. – Kävin lyhyen alustavan koulutuksen ammattivalmennuksesta tuossa pari viikkoa sitten. Syksyllä olisi tarkoitus aloittaa kolmen vuoden ammattivalmentajakoulutus Ruotsissa, eli kyllä valmennukseen nyt panostetaan todenteolla, mikäli mitään mullistavaa ei sitten tule tapahtumaan. Golfia seuraavat haluaisivat varmasti Riikan takaisin Tourille taistelemaan kärkisijoista. Ennen kuin tämä mahdollisesti nähdään, tulee Riikka antamaan Nordcenterissä arvokasta oppia muille pelaajille. Jussi-Pekka Alho Jussi-Pekka Alho tylöskentelee Golfpisteessä urheilutoimittajan opiskeluihinsa liittyvässä työharjoittelussa toukokuun loppupuolelle asti.
Riikka Hakkarainen valmentaa tulevan kesäkauden Nordcenterissa.