26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Riikka Hakkarainen lopettaa uransa

Vaikea päätös. Huimauskohtaukset johtivat Riikka Hakkaraisen uran päättymiseen.

Riikka Hakkaraisen pian 11 vuotta kestänyt peliura ammattilaisena päättyy loppuvuodesta. Hakkarainen ilmoitti keskiviikkona Talissa omassa lehdistötilaisuudessaan, että hän lopettaa ET:lla kiertämisen. Päällimmäisin syy on kiertohuimaus, joka Hakkaraisen tapauksessa on perinnöllinen sairaus. Hän sai jo viimevuonna huimauskohtauksia, mutta pelasi kuitenkin elämänsä parhaan kauden ollen rahalistalla yhdeksäs. Uran huippuhetki oli Teneriffan kisan voitto vappuna 2006. Rahaa Hakkarainen ansaitsi vuonna 2006 yhteensä 112.000 euroa. Kuluvalla kaudella harjoitteleminen ja kilpaileminen on ollut edelleen ongelmallista, parhaaksi sijoitukseksi on jäänyt 19:s tila. -Lopettamispäätö on kypsynyt pikkuhiljaa. Panostaminen golfiin ei ole sataprosenttisesti mahdollista, sillä asentohuimaus on sairautena kovin arvaaamaton, Hakkarainen kertoi päätöksensä taustoja. Hän pelaa ET:lla syyskuun loppupuolelle, väliin jäävät lopusta Itävallan, Intian ja Dubain kisat. Näillä näkymin ura päättyy Japanin avoimissa mestaruuskisoissa 27-30.9 joihin Riikka on saanut kutsun osallistua. Hakkarainen ja Mikko Ilonen ovat Suomen kokeneimmat pelaajat ET:lla. Molemmat ovat pelanneet 144 kilpailua. Jo marraskuussa Hakkarainen aloittaa Nordcenter Golf&Country Clubilla opetus-ja valmennustyön. -Tulen vastaamaan erityisesti juniorivalmennuksesta. Aloitan myös opinnot Ruotsin PGA:n valmennuskoulutuksessa, joten talvella ei ainakaan aika tule pitkäksi. Hakkarainen on Ruotsin PGA:n jäsen, Suomen vastaavaan järjestöön hän ei ole koskaan kuulunut. Viimevuonna Finnair Mastersissa kuudenneksi sijoittunut Hakkarainen aloittaa pelinsä perjantaina kello 13.30 kymmenenneltä tiiltä yhdessä Sophie Walkerin ja Ludivine Kreutzin kanssa.

Finnair Masters

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje