16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Pulkkanen putosi 20:nneksi Ranskassa

Kalle Samooja oli edellisvuonna EM-kisoissa kuvaannollisesti rähmällään, nyt on lupa odottaa parempaa:kuva : Antti Luukkonen

Tapio Pulkkanen ei ollut Ranskan EM-turnauksen viimeisenä pelipäivänä parhaimmillaan. Finaalikierrokselle viidenneltä sijalta lähtenyt Pulkkanen aloitti kierroksensa kahdella peräkkäisellä birdiellä ja oli tukevasti kiinni paikasta kolmen parhaan joukossa. Tästä eteenpäin Pulkkasen peli ei enää ottanut kulkeakseen. Kymmenennen reiän jälkeen hän oli tehnyt kahden bogin lisäksi jo kaksi tuplabogia ja sijoitus alkoi laskea jyrkästi. Vaikka Pulkkasen loppukierros sujuikin parissa, jäi hänen sijoituksekseen sinänsä perin kunnioitettava 20:s. Kotkalaisen lopputulos oli 286 lyöntiä eli kaksi yli Golf de Chantillyn parin. Suomalaisista parhaimmaissa lennossa kaksi ensimmäistä kisapäivää ollut Kalle Samooja pelaili perjantaina varjojen (77) mailla, mutta kohenteli osakkeitaan päätöskierroksella. Samooja oli lauantaina seitsemän ensimmäisen reiän jälkeen jo tuloksessa +3, mutta teki ulosmenon ja sisääntulon taitteessa neljä birdietä. Lopulta turkulainen pelasi kierroksensa parissa ja päätti turnauksen lopputulokseen 288 lyöntiä (+4). Samoojan sijoitus koheni viimeisellä kierroksella kuusi pykälää ja hän sijoittui 26:nneksi. Miesten henkilökohtaiset EM-kilpailut lupasivat suomalaisittain enemmän kuin lopulta antoivat. Pulkkasen ja Samoojan suorituksia voidaan pitää hyvinä, mutta selkärangan katkeaminen kriittisellä hetkellä vei jakkaran alta. Ennen kaikkea nousujohteisesti kohti kärkeä nousseelta Pulkkaselta olisi ollut lupa odottaa lauantaina nykykunnossaan tiukempaa ilmettä. Pulkkasen puolustukseksi on kuitenkin todettava, että hän on noussut vuodessa Suomen FJT-tasolta Euroopan mittapuun mukaan varteenotettavaksi amatööripelaajaksi. Hän selvitti itsensä viime syksynä SAS Masters Tourin karsinnoista sisään, vaikka on tietysti amatööristatuksensa johdosta noudattanut kansallista ja sitä kautta myös kansainvälistä amatöörikilpailuohjelmaa. Voitto miesten kotimaisessa arvokilpailussa on Pulkkaselta vielä ottamatta, mutta SM-hopea ja Erkko Trophyn toinen sija ovat osoitus siitä, että Pulkkasen varaan kannattaa laskea jatkossakin. Myös Samooja olisi ilman torstain notkahdusta ollut Chantilly’ssa kirkkaasti kymmenen parhaan joukossa. Mutta viime viikonloppuna toisen kerran peräkkäin Erkko Trophyn voittanut vuoden 2008 Suomen mestari on pelissään selvästi oikealla tiellä. Reitti on auki edelleen suurempaan menestykseen, kunhan asiat vain pysyvät jatkossakin suotuisilla raiteilla. Ranskan avoimet amatöörimestaruuskisat samaisella Chantillyn kentällä kesäkuussa voittanut Samooja on saavuttanut jo nyt riittävästi amatöörinä, voidakseen odotella positiivisena lähitulevaisuudessa siintävää ammattilaisuraansa. Suomen ryhmä oli Janne Kasken poisjäänti huomioiden Chantilly’ssa sama, joka kunnostautui (7:s) joukkueiden EM-kisoissa heinäkuussa. Valitettavasti kuitenkin Miro Veijalainen, Toni Hakula ja Henri Satama karsiutuivat Ranskan kisan viimeiseltä kierrokselta. Veijalaisen kausi on ollut muuten hyvä, mutta Hakulan esitykset menevät tämän vuoden osalta pettymyksen puolelle. Pohjoismaalaisista ei näyttänyt alkuun kellään olevan parhaalle suomalaiselle vastusta, mutta lauantaina Ruotsin Pontus Gad, Tanskan Andreas Hartoe, Joachim Hansen ja Lucas Bjerregaard sekä Norjan Are Friestad ajoivat edelle, tosin kolme jälkimmäistä samalla tuloksella Pulkkasen kanssa. Kotiyleisön riemuksi ranskalaiset osoittivat hienoa venymiskykyä viimeisellä kierroksella. Victor Dubuisson pelasi lauantaina tuloksen 66 ja meni lyönnillä jo kahden kierroksen jälkeen voittajalta näyttäneen Skotlannin Ross Kellettin ohi. Paikallista menestystä täydensi kolmanneksi sijoittunut Clément Sordet. Näidenkin amatöörihuippujen joukossa on kasvamassa vääjäämättä muutama tulevaisuuden kova nimi maailman ammattilaiskiertueille. Yksi heistä mitä todennäköisimmin on Chantilly’ssa seitsemänneksi sijoittunut Italian Matteo Manassero, joka vastasi Tom Watsonin ohella British Openin yhdestä suurimmasta yllätyksestä. Parhaana amatöörinä hopeamitalin vastaanottanut 16-vuotias Manassero ylsi Turnberryssä sijalle 13. Marko Kuivasaari

Pulkkanen taistelee k&#228,rkisijoista Ranskan EM-turnauksessa

<b>Tapio Pulkkaselle on tarjolla menestystä Ranskan EM-turnauksessa.</b> Kuva: Antti Luukkonen”><b><a href=Tapio Pulkkanen (-2) ja Kalle Samooja (+4) vastaavat tänä vuonna suomalaismenestyksestä, Ranskan Chantilly’ssa pelattavissa amatöörimiesten henkilökohtaisissa Euroopan mestaruuskilpailuissa. Suomen muut edustajat Miro Veijalainen (+11), Toni Hakula (+14) ja Henri Satama (+16) eivät sen sijaan yltäneet turnauksen päätöskierrokselle. 36 reiän jälkeen kisassa seitsemäntenä ollut Samooja sakkasi perjantaina pahan kerran Golf de Chantillyn sisääntulossa. Turkulainen oli kierrostaan vielä 12:nnen jälkeen parissa, kunnes teki kuudelle viimeiselle reiälle viisi bogia. Tulos 77 pudotti viime viikonloppuna toisen kerran peräkkäin Erkko Trophyn voittaneen Samoojan kymmenen parhaan joukosta sijalle 32. Pulkkasen peli oli kolmannella kierroksella toimivaa. Kakkosella bogin tehneen kotkalaisen peli eteni neljä reikää yksi yli tuloksessa, kunnes hän onnistui saamaan seuraavalla birdien. Pulkkanen teki vielä kierroksen keskivaiheilla kolme birdietä lisää ja oli matkalla vahvasti alle 70 lyönnin tulokseen. Viimeisellä syntynyt birdie kruunasi lopullisesti Pulkkasen upean päivän. Tulos 68 nosti hänet kisassa viidenneksi, kolmen lyönnin päähän kärjestä. Turnauksen kärki tiivistyi perjantaina, kun kahden kierroksen jälkeen selvässä johdossa ollut Skotlannin Ross Kellett epäonnistui 75 lyönnin edestä. Tämän maanmies James Byrne pelasi viisi lyöntiä paremmin ja nousi jakamaan kärkipaikkaa Kelletin kanssa tilanteessa -5. Saksan Maximilian Kiefer (-4) on kolmantena. Turnauksen 60 parasta pelaajaa jatkavat lauantaina kisan viimeiselle kierrokselle, jonne pääsy heltisi 54 reiän tuloksella +7. Marko Kuivasaari

Kalle Samooja kahden ly&#246,nnin p&#228,&#228,ss&#228, kakkostilasta EM-kisoissa

<b><a href=Kalle Samoojalla on mieluisia muistoja Chantillyn kentällä loppuratkaisuista”>EM-kisoissa Ranskassa Skotlannilla on kaksoisjohto. Tulokset 67-66 pelannut Ross Kellett johtaa viidellä James Burnea sekä Walesin Adam Runcieta. Kalle Samooja (69-71) nousi toisena päivänä jo seitsemänneksi, mahdollisuuksia jopa aivan kärkipäähän voidaan pitää erinomaisina. Samoojalla on samalta Chantillyn kentältä hyviä muistoja, hän nousi päätöspäivänä kahdella kierroksella Ranskan avoimissa voittoon. Tapio Pulkkanen ( 71-72) kärkkyy myös mahdollisuuttaan nousta terävimpään kärkeen, sijaluku on nyt 24:s. Kolmen kierroksen jälkeen 60 parasta jatkaa lauantaina. Viimeisen jatkoonpääsijän tulos kahden kierroksen jälkeen on 146, kolmikoltaMiro Veijalainen (149), Henri Satama (150) ja Toni Hakula (152) vaaditaan kovan luokan onnistumista pelien jatkumiseksi.

Eagle nosti Tapio Pulkkasen takaisin k&#228,rkitaistoon

<b><a href=Tapio Pulkkanen nousi hyvin peliin mukaan vaikean alun jälkeen. kuva Antti Luukkonen”>Viisi birdietä aamupäivän kierroksellaan urakoineesta Kalle Samoojasta (69) näytti tulevan torstaina ainoa suomalaistoivo, muilla peli lipsui vaarallisen oloisesti ja sijoitukset olivat häntäpäässä. Tapio Pulkkanen (71) oli kuuden reiän jälkeen jo kolme yli tehtyyään ykkösellä tuplan, mutta kahdeksannen eagle palautti peli-ilon. Kotkalainen pelasi viiden reiän jakson neljä alle ja vasta viimeisen reiän bogey vei mahdollisuudet paikasta 20:n joukossa avauspäivän jälkeen. Kärkeen pelasi isäntämaan Victor Dubuisson (65),Samooja on tuloslistan 14:s, Pulkkanen 30:s. Toni Hakula (75) on 106:s, Miro Veijalainen (76) 121:s ja Henri Satama (77) 127:s. Sataman avaus kilpailuunsa oli varmasti uran shokeeraavin, ehkä myös kisan kaikkien aikojen ennätys… Hän teki ykkösellä triplabogeyn, kakkosella tuplaparín ja oli näiden jälkeen käsitttämättömästi seitsemän yli. Peli aukesi, lopuilla 16:lla reäiällä hän teki mm. viisi birdietä ja pelasi ne yhteensä kaksi alle. Torstaina ensimmäiset pelaajat lähtevät kierrokselleen klo 8.00 Suomen aikaa, viimeiset 16.37 joten kisapäivälle tulee kesto lähes 14 tuntia. Kolmen kierroksen jälkeen Pariisissa, Chantillyn kentällä pelattavasssa kisassa pääsee 60 parasta jatkoon. Mestarin nimi on selvillä lauantaina.Henkilökohtaiset EM-kisat pelataan vuonna 2010 Vanajanlinnassa.

Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja suomalaistoivot EM-kisoissa

”Saatoit kuule voittaa tuolla tuloksella”, totesi Kalle Samoojan pelikaveri Ranskan avointen mestaruuskisojen päätöspäivänä kesäkuussa. Viimeiset kaksi kierrosta pelattiin käytännössä ”sokkona” saman päivän aikana. Samooja voitti ja on jatkanut hyviä esityksiään kauden aikana, viimeisimpinä saavutuksinaan seitsemäs tila joukkueiden EM-kisoisa heinäkuussa, sekä Erkko Trophyn voitto lauantaina. Suurimpien suosikkien joukkoon häntä ei kehtaa EM-kisoissa sijoittaa suomalainenkaan toimittaja, niin karaistunutta ja menestynyttä kisailijaa on rinnalla. Yllätysmahdollisuus ennakkoluulottomalla turkulaisella on varmasti keskiviikkona käynnistyvässä 72 reiän lyöntipelissä. Kolmen kierroksen jälkeen jatkaa 60 parasta, viimevuonna kaikki kotimaiset pelaajat pääsivät Tanskasta kotimatkalle. Nyt odotusarvo on parempi, yksikin pelaaja 20:n joukossa olisi jo erinomainen suoritus. Elokuun alkupuolella 2010 sama kisa pelataan Vanajanlinnassa, joten suomalaisilla on sikälikin kisan markkkinoinnin kannalta paljon tehtävissä. Suomen kautta aikojen paras saavutus ko. kisoissa on Panu Kylliäisen toinen tila vuoden 2000 kisoissa Itävallassa. Voittaja oli tuolloin viisi lyöntiä paremmin ( -25) pelannut Carl Pettersson. Toinen suomalainen joka on merkattu mies, on 19-vuotias Tapio Pulkkanen. Lyöntipelimestaruuksissa sekä Erkko Trophyssa hän taipui niukasti hopealle, voitto miesten arvokisoissa on vielä ottamatta. Ykköseksi Pulkkanen tuskin yltää Ranskassakaan, mutta voi olla kisan musta hevonen. <b>Muut suomalaiset ovat <b>Miro Veijalainen, Henri Satama</b> sekä <b>Toni Hakula</b>. Myös hienosti viimeisissä kisoissaan pelanneen <b<janne kasken<= piti osallistua, opiskelut USA:ssa menivät kuitenkin etusijalle. Kaske saa opinnäytteensä valmiiksi syksyllä ja osallistuu jo alkusyksystä PGA Tourin ensimmäiseen karsintavaiheeseen kuten tekee myös Roope Kakko. Kasken ohella ammattilaiseksi maajoukkueringistä siirtyy syyskauden opiskelujen jälkeen valmistuva Immu Korvenmaa joka jää kevätkaudeksi USA:han asettuen Orlandoon, Floridaan jossa majapaikkaansa pitää satoja nykyisiä ja tulevia huippuja.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje