Trump hankki kentän omistukseensa vuonna 2014.
Palestiinalainen aktivistiryhmä teki tihutöitä Skotlannin länsirannikolla Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin omistamalla Turnberryn golfkentällä. Aktivistit iskivät kentälle lauantain vastaisena yönä vastauksena Trumpin suunnitelmiin tyhjentää Egyptin ja Israelin rajalla oleva Gazan kaista palestiinalaisväestöstä. Ailsa-kentän väylillä oli kaivettu kuoppia, ja klubitalon seinää oli töhritty punaisella spraymaalilla. Viheriölle oli maalattu jättimäisin kirjaimin teksti: ”Gaza Is Not For Sale” (Gaza ei ole myytävänä). Aktivistit muistuttivat, ettei Trump voi kohdella Gazaa niin kuin se olisi hänen omaisuuttaan. ”Olemme tehneet Trumpille selväksi, ettei hänen omaisuutensa ole turvassa vastarinnan teoilta”, Palestine Action -niminen ryhmä tiedotti. Skotlannin polisi kertoi saaneensa ilmoituksen Turnberryn kentän tihutöistä lauantaiaamuna, ja että tutkimukset ovat käynnissä. Kenttä ilmoitti varmistavansa, ettei vandalismi vaikuta sen toimintaan. Turnberry on isännöinyt neljästi The Open -turnausta, viimeksi vuonna 2009, jolloin Stewart Cink voitti ikimuistoisen kilpailun uusinnassa Tom Watsonin. Donald Trump osti Turnberryn kentän vuonna 2014, eikä kenttää ole huolittu Open-isännäksi Trumpin omistuksen aikana. R&A ilmoitti helmikuun lopulla, ettei sillä ole aikomusta palauttaa Turnberryä niin sanottuun Open-rotaatioon eli The Openin järjestävien kenttien joukkoon. Gazan tulevaisuus on epävarma, sillä toista vuotta kestäneen Israelin ja Hamasin välisen sodan keskeyttäneen tulitauon ensimmäinen vaihe päättyi ilman selvyyttä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Trump on vaatinut Gazan väestön uudelleensijoittamista muualle pysyvästi, jotta Yhdysvallat voisi ottaa alueen haltuunsa. Palestiinalaiset ovat jyrkästi torjuneet kehotukset lähteä.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (2 kpl)
Oma kommentti
Oho olipas hiano homma ettei aina tarvi lukea punanahkasta negatiivisia juttuja.
Kerrankin aktivistit löysivät oikean kohteen toiminnalleen!