Padraig Harrington puttasi Sergio Garcian kumoon PGA Championshipissa - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Padraig Harrington puttasi Sergio Garcian kumoon PGA Championshipissa

Valmis menestykseen myös PGA:ssa? Lee Westwood on pelannut väkevästi jo pitkään © Getty Images

Wanamaker Trophy siirtyi eurooppalaiselle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1930 &copy Getty ImagesPGA Championshipin viimeisestä päivästä muodostui upea thrilleri joka huipentui kahden eurooppalaistähden, Padraig Harringtonin ja Sergio Garcian väliseen kaksintaisteluun. Sateen viivästyttämässä kisassa kärki pelasi sunnuntaina kaksi kierrosta, osa kuten Harrington hieman vähemmän. Neljännelle kierrokselle johdossa lähti USA:n Ben Curtis (-2)joka sai kirittäjikseen Henrik Stensonin (-1) sekä J.B.Holmesin (-1). Sergio Garcia (+1) ja Padraig Harrington (+1) pelasivat kakkosryhmässä Charlie Wien (+1) kanssa. Kierroksen edetessä ensimmäisinä vauhdista putosivat Holmes ja Wie, 12:n reiän jälkeen myös Stenson. Kaksi ensimmäistä reikää kolme alle pelannut Sergio Garcia ja Ben Curtis olivat selkeä kärkipari, Harrington nousi mukaan voittotaistoon vasta upeilla birdeillään 12:lla ja 13:lla,irlantilainen oli täynnä henkeä nämä tehtyään. Garcia teki viimeisen birdiensä jo kuudennella, Curtisin peli takkuili myös, viimeisellä 11:lla reiällä hän teki viisi bogeyta. Loppuratkaisu jää kuitenkin historiaan Garcian ja Harringtonin upeana otteluna jossa espanjalaiselle jäi epäonnistujan raskas rooli. 16:lla Garcia löi lähestymisensä veteen varovaisen avauksen jälkeen. Hyvällä pitchillä hän selvitti itselleen bogeyn. Harringtonin avaus oli pitkä ja keskellä väylää, Garcian vesipallon jälkeen ehkä hivenen varmistellut irkku löi bunkkeriin josta nosto karkasi viiteen metriin. Maailman parhaisiin puttaajiin luokiteltava Harrington upotti ja peli oli tasan. 17:lla ( par-3) Harrington naulasi avauksensa muutamaan metriin, Garcia vastasi lyömällä aivan satumaisen upeasti 1,5 metrin päähän. Kaksi seuraavaa puttia käänsivät pelin, Harrington upotti, Garcia ehkä häkeltyi hieman ja missasi lyhyeltä matkalta vasemmalta jääden takaa-ajajaksi. Päätösreiällä molempien avaukset menivät oikealla,Harringtonin bunkkeriin. Vaisu nosto jäi karheikkoon, par-nelosella hän joutui käyttämään kolmanteen lyöntiinsä rautaseiskaa!!! Tämän rastin Harington selvitti loistavasti, vaikeasta paikasta pallo päätyi taas viiteen metriin. Bunkkerista toisen lyöntinsä kolmen metrin päähän nostanut Garcia odotti mahdollisuuttaan päästä uusintaan. Sitä ei tullut, sillä kolmannella reiällä peräkkäin Harrington upotti todellisen paineputin varmistaen toisen peräkkäisen majorin. Garcia missasi vielä omansa jääden jakamaan kakkostilaa Ben Curtisin kanssa. Henrik Stenson jakoi neljännen sijan Camillo Villegasin kanssa.Ykkössuosikki Phil Mickelson ei saanut päätöspäivänä missään vaiheessa otetta kärkipään taistoihin. Sijoitus oli seitsemäs, eroa Harringtoniin seitsemän lyöntiä.

&#34,Voin viel&#228, kehitty&#228, pelaajana&#34,

Harrington viettää elokuun lopullla 37-vuotisynttäreitään. Viimeiset kaksi vuotta uralla ovat olleet loisteliaita. Hän pääsi kotimaassaan pelaamaan voittoisassa Ryder Cup-joukkueessa ja valloitti ensimmäistä kertaa Euroopan Tourin rahalistan voiton, mahdollisimman niukalla erolla tiukan taistelun jälkeen. Kaudella 2007 Harrington voitti ensimmäisenä eurooppalaisena kymmeneen vuoteen majorii, uusinnassa uhrina oli Sergio Garcia…. Irlannin avoimen mestaruuden palauttaminen kotimaahan yli 20 vuoden jälkeen oli myös pysähdyttävä hetki Harringtonin elämässä. Tämä kausi on kuitenkin nostanut hänet supertähden asemaan. British Openin voiton puolustaminen kipeästä ranteesta huolimatta, PGA Championshipissa edellisen tavoin loistelias peli ja voitto todellisen thrillerin jälkeen. Harrington on nyt voittanut kolme majoria viimeisestä kuudesta ja noussut maailmanlistalla kolmanneksi. Se on siellä! Padraig Harrington puttasi viimeisellä kierroksella 25 kertaa &copy Getty ImagesHän on Euroopan golfkuningas, seikka jonka Harrington itsekin toi haastatteluissa esiin kisan jälkeen. -Katson että olen ollut maanosan johtava pelaaja noin kuuden vuoden ajan. Välillä on mennyt paremmin, toisinaan heikommin, mutta näin olen asemani kokenut. Haluan edelleen kehittyä pelaajana ja kaikilla osa-alueilla on parantamista. Olen luonteeltani oppija, pelistä voi aina löytää uusia asioita, Harrington filosofoi. Kaksi major-voittoaan Harrington on saavuttanut sykähdyttävällä tavalla. Royal Birkdalessa hän oli ratkaisun hetkillä vaikeissa olosuhteissa ylivoimaisesti paras, kylmänrauhallinen. PGA Championshipissa olemusta leimasi rauhallisuus ja tietoisuus omista kyvyistä. Kun plakkarissa oli jo kaksi major-voittoa, paineet olivat espanjalaisella. Harrington on lähipelaajana, varsinkin puttaajana valovuoden Garciaa parempi, tästä ratkaisuhetket olivat taas dramaattinen esimerkki. -Oli haaste keskittyä vain omaan peliin, Sergio Garcian pyrin ottamaan enemmän pelikaverina kuin vastustajana. Ben Curtisin tilanteesta olin selvillä, mutta hänenkään peliinsä en kyennyt vaikuttamaan. Harringtonin asema ja vaikutus eurooppalaiseen golfiin nousee kolmannen majorin myötä aivan uusiin sfääreihin. Mies jota pidettiin ikuisena kakkosena ja suurkisojen epäonnistujana, kakkosketjun miehenä on puhjennut kukkaan hämmästyttävällä tavalla. Itseluottamus on niin vankka, että jo nyt odotellaan vuoden 2009 majoreita, Harringtonin sekä Woodsin kohtamisia. -Se on sääli, että Mastersiin on aikaa lähes kahdeksan kuukautta, mietti myös Harrington lehdistötilaisuudessa. Lähihistorian eurooppalaissankareista Nick Faldolla on kuusi majoria, Seve Ballesterosilla viis.Kahteen on yltänyt Bernhard Langer, muiden sankarihetket ovat jääneet yhteen. Harringtonin suuruutta ja merkitystä korostaa sekin, että hän ”vapautti” eurot kymmenen vuoden voitottomasta jaksosta 2007, kolme ykköstilaa kuudesta peräkkäisestä on myös tahti johon muut eivät Tigeria lukuunottamatta ole viimeaikoina yltäneet. Garcia nieleskelee varmasti pitkään pettymystään. Kolmella viimeisellä kaikki mahdollinen meni pieleen, virheet jäävät historiaan. Veteenlyönti 16:lla, lyhyt missattu putti seuraavalla, avauksen päätyminen karheikkoon 18:lla Harringtonin lyötyä bunkkeriin. -Näin se menee. Hyvä asia tässä on, että oloni kentällä oli positiivinen, tunsin että kykenen voittamaan, pelasin riittävän hyvin.Valitettavasti näin ei käynyt, en kuitenkaan voi vaatia itseltäni enempää kuin tein, Garcia mietti. Korvien väliin varmasti sattuu enemmän kuin 28-vuotias halusi muille näyttää. Hän on ollut urallaan nyt 14 kertaa kymmenen joukossa majoreissa, kolmasti kakkosena. Paikka maailmanlistan nelosena sivuaa omaa ennätystä. Vain voittajat muistetaan, joskus dramaattisten kisojen kakkosetkin. Toistaiseksi Sergio Garcia on vain jälkimmäisessä sarjassa, mutta varsin isossa roolissa. Henrik Stensonin avaukset karkailivat viimeisen kierroksen sisääntulossa karheikon puolelle &copy Getty ImagesHenrik Stenson ja Robert Karlsson tuntevat varmasti paineita niskassaan majoreihin lähtiessään. Länsinaapurissa on odoteltu jo 90-luvun alkupuolelta ensimmäistä miesten tuomaa major-voittoa. Odotus jatkuu, Karlsson loisti vain ensimmäisellä kierroksella, Stenson ei saanut askelmerkkejään kohdalleen loppureíllä vaikka mahdollisuus oli. Parivaljakko tulee kuitenkin olemaan entistä isommassa roolissa Ryder Cupissa johon molemmat osallistuvat toista kertaa.

Harrington ylivoimainen majoreissa, Justin Rose ja Paul Casey Ryder Cupiin

Justin Rose oli taas pehmeää poikaa ratkaisun hetkillä, paikka Ryder Cupin kuitenkin varmistui &copy Getty ImagesEurooppalaiset eivät kumarrelleet kauden viimeisessä majorissa joka on viimeisten vuosikymmenten ajan ollut useimmiten varsinainen Waterloo. Henrik Stenson taisteli voitosta vielä ennen 12:n epäonnista bogiaan, Justin Rose käväisi aiempina päivinä kärjessä, samoin Robert Karlsson. Rose sijoittui yhdeksänneksi ja varmisti 99 prosenttisesti suoran paikkansa Ryder Cupiin. Paul Caseylle 15:s sija on arvokas, hän nousee pään verran muiden villin kortin hakijoiden yläpuolelle. Englantilainen pääsi Harringtonin ja Karlssonin lisäksi ainoana eurooppalaisena jatkoon kaikissa neljässä majorissa. Kapteeni Nick Faldo ei voi ohittaa tätä tiukkaa faktaa, Garcian sinetöityä myös suoran paikkansa tiimiin kuuluu toinen villeistä korteista Caseylle. Karsintaa on toki vielä kolmen tavallisen kisan verran jäljellä, silti Caseyn jääminen ulkopuolelle tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Kun neljän majorin lyönnit lasketaan yhteen, nousee Harrington aivan omaan kastiinsa.Eroa seuraavaan on 14 lyöntiä, lähes lyönti pelattua kierrosta kohden. Yhteensä neljän kierroksen tahkoajia kaikissa majoreisa oli vain kymmenkunta, monet huippumiehet mm. Adam Scott, Vijay Singh, Lee Westwood, Ernie Els, Henrik Stenson, Sergio Garcia ja Stewart Cink kuukahtivat vähintään yhdessä suurkisassa. Tämän listan kärki 2008: Padraig Harrington +7 Robert Karlsson +21 Phil Mickelson +22 Andres Romero +26 Retief Goosen +31 Paul Casey +33 Jim Furyk +34

PGA Championshipin k&#228,rkimiehill&#228, pitk&#228, p&#228,iv&#228, edess&#228,&#228,n

<a href=Phil Mickelson on neljä lyöntiä kärjestä , eagleputti edessään Oakland Hillsin kentällä &copy Getty Images">Kova myrsky ja sade nousivat pääosaan Oakland Hillsin kentällä Michiganissa. Terävin kärki ei ehtinyt edes aloittaa peliään siinä vaiheessa kun kisa keskeytettiin, eikä sitä enää iltapäivällä kyetty jatkamaan. Argentiinan Andres Romero ehti pelata kisan parhaan tuloksen 65, viisi alle nousten 40 sijaa kahdeksanneksi. Edellisenä päivänä tulos oli 78. Hän oli kolmannen kierroksen loppuunpelanneista ainoa parín alittaja. Suunnitelma sunnuntaillle on kisan loppuun pelaaminen, tämä edellyttää, että kello 7.15 paikallista aikaa käynnistyvän päivän aikana ei sadekatkoja enää tule. Kärki joutuu siis pelaamaan 36 reikää, heidän joukossaan mm. J.B.HOlmes, Justin Roe, Ben Curtis ja Henrik Stenson. Olosuhteet voivat nousta kovinkin ratkaisevaan asemaan mikäli sunnuntaiaamuna esimerkiksi keli on tuulinen. Kenttä on jokatapuksessa märkä ja käytännössä entistä pidempi, mutta viheriöille voi tulla agressiivisemmin. Romeron yhteistulos +2 voi olla kovaakin valuuttaa sunnuntaina kolmannen kierroksen edetessä Phil Mickelson (+3) pelasi lauantaina viisi ensimmäistä paríin, kuudennella hänellä on kolmemetrinen eagleputti edessään. Ernie Els ja Retief Goosen ovat voittaneet yhteensä viisi majoria &copy Getty ImagesVoitontavoittelijota on sunnuntaihin lähdettäessä melkoinen liuta. Kärjessä olevista pelaajista koko nelikko ( Holmes, Wi, Rose, Curtis) lukeutuu yllättäjiin. Erityisen mielenkiintoista on nähdä, kuinka Justin Rose kykenee tälläkerralla hallitsemaan itsensä henkisesti, ensimmäinen voitto USA:ssa on edelleen saavuttamatta. Etelä-Afrikan parivaljakko Ernie Els-Retief Goosen pelaavat yhdessä, molemmat olivat 13:n reiän jälkeen yksi alle kierrostaan, yhteensä viisi yli. Myös heillä on onnnistuessaan langanohut mahdollisuus jopa voittoon

J.B.Holmes ainoana alle par&#237,n PGA Championshipissa

J.B.Holmes on moukaroinut draivejaan tehokkkaasti Oakland Hillsin kentällä &copy Getty ImagesPGA Championshipissa on käynnissä melkoinen testi , karheikot ovat erittäin sitkeät, viheriöt nopeita putata. Toisen kierroksen keskiarvo oli hätkähdyttävästi 74,89, kentän par siis 70. PGA:ssa voittotulos on viimeksi mennyt yli parín vuonna 1976, nyt voi hyvin perustein veikata samaa. 26-vuotias bighitter, parrunpätkä J.B.Holmes (-1)siirtyi yllätysjohtoon. Kahdesti Arizonan kilpailun voittanut mies on ollut viimeiset kuukaudet pelillisesti suvannossa. Nuoruudessaan baseballia vakavasti harrastanut Holmes on mukana ensimmäistä kertaa PGA:ssa. Majoreissa toistaiseksi paras sijoitus on 25:s. Viikonlopun testi on hänelläkin kova, oletusarvo se, että Holmes joutuu taipumaan kärkipaikaltaan. -Löin palloa molempina päivinä todella hyvin vaikka tilastot eivät sitä suoranaisesti kerrokaan. Chippasin useasti aivan griinin ulkopuolelta, Holmes valoi uskoa kahdelle viimeiselle kierrokselle. Eurooppalaisilla on kärkipäässä hyvä miehitys vaikka nimet vaihtuivatkin. Pahasti kuutamolla ollut Justin Rose (even), viimevuotinen ET:n rahalistan ykkönen pelasi 67 ja jakaa kakkostilaa Charlie Wien sekä Ben Curtisin kanssa. Justin Rose on maailmassa ainoa pelaaja joka noussut maailmanlistan top-1 listalle voittamatta kertaakaan PGA Tourilla. Läheltä piti paikkoja on paljon, muutama romahduskin isoissa kisoissa mahtuu joukkoon. Viikonloppuna 28-vuotiaalla englantilaisella on taas mahdollisuutensa. Hyvä peli perjantaina vie jo veistä pois kurkulta, Rose on sukeltanut kuluvan kauden aikana Ryder Cup listalla kovaa kyytiä. Henrik Stenson (+1) ja Sergio Garcia (+2) ovat muut vakavasti otettavat kandidaatit. Omat mahdollisuutensa ovat toki vielä Padraig Harringtonilla (+5), Ian Poulterilla (+5) sekä Robert Karlssonilla (+5). Ruotsalaisilla on leveyttä kärkipäässään. PGA:sa peräti kuusi länsinaapurin pelaajaa pääsi jatkoon, Stensonin ja Karlssonin lisäksi pelejään jatkavat Peter Hanson, Carl Pettersson, Fredrik Jacobson sekä Niclas Fasth. Ennakkoon kovin suosikki Phil Mickelsonn (+3) on edelleen jenkkien suurin toivo vaikka hän pelasi viimeiset viisi reikää kolme yli. Robert Karlsson mureni johtopaikaltaan, kierros käynnistyi neljällä bogeylla, yhteistulos 145 (68-77) .Cut-rajaksi muodostui +8, sen väärälle puolelle jäivät suosikeista yllätävän monet, mm. edellisviikon voittaja Vijay Singh, Adam Scott, Lee Westwood, Miguel Angel Jimenez, Darren Clarke, Colin Montgomerie sekä Woody Austin, edellisvuoden kakkonen. Monty pelasi 84, tämä sivuaa hänen uransa heikointa major-tulosta. Skotti samoin kuin Darren Clarke ovat putoamisensa myötä varsin heikoilla kun Nick Faldo jakaa kaksi villiä korttia Ryder Cupiin.

Robert Karlsson t&#228,hten&#228, PGA Championshipissa

Robert Karlssonin mielipiteet kiinnostivat mediaa tostain johtotuloksen jälkeen &copy Getty ImagesRuotsin Robert Karlsson loisti varsinkin alkukierroksella Oakland Hillsin kentällä torstaina. Hän sai tuloksekseen 68, kaksi alle tehtyään kierroksen alkuvaiheilla seitsemän reiän aikana viisi birdietä. Ulkomaalaiset rynnistivät voimalla kärkeen, samassa tuloksessa ovat myös Jeev Milkha Singh sekä Andres Romero (16 reikää). Vain seitsemän pelaajaa 156:sta on alle parín, kenttä muuttui edellispäivästä huomattavaksi kovemmaksi ja nopeammaksi, varsinkin lähestymiset ja puttipeli toivat päänvaivaa. ”Viheriöt ovat huomattavasti kovempia ja nopeampia kuin keskiviikkona.Oletan että varsinkaan iltapäivällä ei parín alituksia juurikaan tule, Karlsson ennakoi ja oli oikeassa. Iltapäivällä jouduttiiin ukkosen uhan takia pitämään taukoa jonka johdosta 18 pelaajalta jäi avauspäivä kesken. Eurooppalaisista ovat kärkipäässä myös Sergio Garcia (-1), Padraig Harrington (+1), sekä Henrik Stenson (+1). Robert Karlsson on löytänyt loistovireen viimeisen vuoden aikana. Edellinen karsiutuminen on vuoden takaa hänen edustamaltaaan Arlandastadin kentältä Skandinavian Mastersista. Tuon jälkeen Karlsson on sijoittunut peräti 11 kertaa kymmenen joukkoon, kitkeriä kakkos-ja kolmossijoja on useita. World Rankingilla hujoppi on noussut jo 22:ksi, paikka Ryder Cupissa on ollut selvä alkukesästä. Karlsson on ruotsalaisista voitokkain pelaaja ET:lla, tilillä on seitsemän ykköstilaa. Ratkaisun hetkillä Karlssonin peli on kuitenkin sakannut liian usein menestysjakson aikana, voittajaominaisuudet ovat olleet piilossa. PGA Championshipissa hänellä on taas mahdollisuus näyttää, kolmessa ensimmäisessä majorissa nimi on löytynyt kymmenen joukosta . Mastersissa sijaluku oli 8:s, US Openissa neljäs ja BO:ssa seitsemäs. Mikäli Karlsson onnistuu pysymään top-10 ryhmässä, tulisi hänestä ensimmäinen skandinaavi joka tähän on yltänyt. Avauspäivän epäonnistujia olivat ennakkosuosikkeihin kuuluva Lee Westwood (77) sekä Colin Montgomerie ( 76) jolle loppukierrokset ovat tulikoe. Vain kova näyttö PGA:ssa sekä mielellään voitto Skotlannissa elokuun lopulla voisivat nostaa hänet Ryder Cupin suoralle paikalle. Villin kortin saaminenkin edellyttäisi kovia lisänäyttöjä.

Ernie Elsin ly&#246,nti kulkee mutta toimiiko putteri?

Ernie Els on jäänyt viimeisten vuosien aikana <a href=Phil Mickelsonin ja muiden tähtien varjoon &copy Getty Images">Ernie Els on se pelaaja joka on avoimesti todennut poteneensa ”tiikerikammoa”, maailmanlistan ykkösellä on häneen henkinen yliote. Nyt kun Woods on telakalla, on Etelä-Afrikan ykköspelaajalla huomattavasti helpompi valmistautua kisoihin. Els on pyrkinyt kehittämään myös henkisiä ominaisuuksiaan, maailman kuuluisin golfpsykologi Bob Rotella sai hiljattain väistyä Elsin tiimistä, tilalle tuli aiemminkin korvien väliä hoitanut belgialainen Jos Vanstiphout. Svingivalmennuksesta vastaa nykyään Tigerin ex-koutsi Butch Harmon jonka tallin opeilla menestystä hakee myös Phil Mickelson. Els sai alkuvuode sta apinan selästään voitettuaan USA:ssa ensimmäistä kertaa lähes neljään vuoteen kotimaansa Etelä-Afrikan ulkopuolella. Entinen valmentaja David Leadbetter on julkisestikin todennut, että Els ei ole ollut entisensä kesän 2005 polvivamman jälkeen. Nämä väitteet syksyllä 39 vuotta täyttävä Els haluaa varmasti kumota ja osoittaa myös itselleen, että pääkoppa kestää paineet. Vaikka voittoja on viimeisen neljän vuoden aikana vain yksi, on Els pärjännyt vähintääkin kohtuullisesti, muuten hän ei roikkuisi maailmanlistalla viidentenä. Asian voi kääntää toisinkin. Woodsin ykköshaastaja Phil Mickelson on voittanut viimeisen neljän vuoden aikana PGA Tourilla jo 11 kertaa, Els siis vain kerran. Mickelson joka tuomittiin ennen vuotta 2004 jo ikuiseksi majorien ja suurkilpailujen kakkoseksi on voittanut neljän viimeisen kauden aikana vähintään yhden ison kisan, kolme majoria ja yhden World Tourin kilpailun. Kuluvalta vuodelta ykköstila puuttuu vielä, PGA on viimeinen mahdollisuus, Fedex Cupin pistelistan mahdollinen voitto syyskuussa tietysti myös yksi tavoitteista. Vasuri on varmasti saanut ylimääräisen sisulatauksen edellisviikon kisasta jossa hän pelasi neljä viimeistä kolme yli ja hävisi Singhille kahdella lyönnillä. Ennen PGA Championshipia Els valaa nettisivuillaan jälleen kerran uskoa mahdollisuuksiinsa. ”Löin palloa World Tourin kisan kahtena ensimmäisenä päivänä hyvin, en muista milloin olisin ollut kenttäpelissä kahdella perättäisellä kierroksella niin vahva kuin Firestonessa. En vain saanut mitään sisään viheriöillä. Jos jatkan PGA Championshipissa samaa lyömistä, ovat mahdollisuuteni erinomaiset, Oakland Hillsin kentällä US Openissa viidenneksi vuonna 1995 sijoittunut Els uskoo. -Tämä kenttä on todella vaativa, ymmärrän hyvin miksi Ben Hogan nimesi sen aikanaan Monsteriksi, Els kirjoittaa kotisivuillaan. Elsin toistaiseksi viimeisestä major-voitosta on jo yli kuusi vuotta. PGA:n mestaruuskisoissa hän on ollut viimeisillä neljällä kerralla erittäin hyvä ( 5:s, 16:s, 4:s ja 3:s) joten Big Easyn kannattajat odottavat viikonlopulta paljon.

Padraig Harrington uskoo eurooppalaismenestykseen PGA:ssa

Löytääkö Padraig Harrington sopivan vireen kauden viimeiseen majoriin? &copy Getty ImagesEurooppalaiset voittivat Ryder Cupin Oakland Hillsin kentällä vuonna 2004 murskaluvuin 18,5-9,5. Tästä joukkueesta on kahdeksan pelaajaa mukana samalla kentällä käynnistyvässä PGA:n mestaruuskisassa. -Näistä voittoisista mielikuvista on varmasti apua, uskon vahvasti siihen, että eurooppalaiset menestyvät kisassa erittäin hyvin, määritteli Padraig Harrington kisan alla antamassaan lausunnossa. Positiivisia tuntemuksia onkin syytä hakea, sillä tilastot kertovat tylyä kieltään eurojen epäonnistumisista kauden viimeisessä majorissa. Kisa on pelattu 50 kertaa lyöntipelinä, voittoja ei ole, kakkossijaan ovat yltäneet Nick Faldo (1992), Colin Montgomerie (1995), Sergio Garcia (1999) sekä Thomas Björn (2005). Harrington on itse malliesimerkki siitä, kuinka vaikea PGA Championships on ollut eurooppalaisille. Yhdeksän osallistumiskertaa ja paras sijoitus 17:s. Viimevuonna hän oli 42:s. Tiger Woods kävi tuolloin näennäisen tiukan taiston ykköstilasta Woody Austinin kanssa, eurooppalaisista paras oli Simon Dyson. Viikonlopun kisasta odotellaan yleisesti jonkun tähtipelaajan voittoa, kenttä on viritetty vaikeaksi, ja menestymiseen tarvitaan kokonaisvaltaista onnistumista. Allekirjoittanut uskoo vahvasti jonkun pelaajan kolmikosta Jim Furyk, Darren Clarke, Lee Westwood kisaavan voitosta sunnuntaina. Greg Norman sai järjestäjiltä kutsun kisaan, mutta 53-vuotias aussi kieltäytyi kunniasta. Euroopan Ryder Cup-joukkueeseen mielivistä pelaajista Luke Donaldin mahdollisuuudet alkavat käydä vähiin. US Openissa loukkaantunut ranne on edelleen kipeä eikä osallistuminen viikonlopun kisaan onnistu.

Lee Westwood-parempi kuin koskaan

PGA:n mestaruuskilpailu jää eittämättä kolmen muun majorin varjoon arvostukseltaan varsinkin USA:n ulkopuolella. Se on ainoa major johon ei oteta mukaan yhtään amatööriä, sitäkin enemmmän USA:n PGA:n jäseniä joilla ei ole ole lähtökohtaisesti mitään asiaa kärkeen. Viimevuotinen voittaja Tiger Woods on pitkällä sairauslomalla, Phil Mickelson, Padraig Harrington ja Vijay Singh kantavat yhdessä Lee Westwoodin kanssa suosikin viittaa harteillaan. Westwood on ollut tulikuuma mies, maailmanlistalla hän on kivunnut jo 11:ksi sijoituttuaan syksyn Saksan voiton jälkeen 11 kertaa kymmenen joukkoon. Westy ei ole kuvia kumarrellut myöskään USA:ssa, jossa hän on ollut US Openissa kolmas ja World Tourin kisassa toinen. Viikonlopun kentällä, Oakland Hillsilla 35-vuotias englantilainen hankki syksyllä 2004 Ryder Cupissa yhteensä 4,5 pistettä viidestä mahdollisesta. Kun muistetaan se, että Westwood oli voittamaton myös Euroopan murskatessa USA:n toistamiseen 18,5-9,5 kaksi vuotta myöhemmin, on vyöllä paljon saavutuksia. Vaan majoreista ja suurkisoista ei Westwoodille ole menestystä ( kesäkuun US Openia lukuunottamatta) herunut. PGA:n mestaruuskilpailu on ollut täydellinen waterloo, 11:lla kerralla hän on ollut parhaimmillaan 15:s. Terä on tylsynyt kesän taittuessa syksyksi. Viimeisten vuosien aikana Westwood on kuitenkin parantanut melkoisesti fyysistä kestävyyttään, hän on tehnyt tiivistä yhteistyötä tohtori Stephen J. Mcgregorin kanssa. Westwood treenaa fysiikkaa ympäri vuoden ja on oppinut tarkaksi sen suhteen mitä suustaan sisälle laittaa. Lihasmassan määrä on kasvanut, rasvan osuus vartalon painosta vähentynyt huomattavasti. -Tämä muutos on ensiarvoisen tärkeää nykyisen menestykseni taustalla, Westwood on suitsutellut useaaan otteeseen. Westwood nousi ET:n kärkinimiksi jo kolmannella kaudelllaan 1996, vain 23-vuoden ikäisenä. Tuolloin hän oli rahalistalla kuudes, seuraavien viiden vuoden aikana sijoilla kolme, kolme, kaksi ja yksi . Makea elämä otti tuon jälkeen Westyn otteeseeseensa, toki hän on ollut kahdesti rahalistalla seitsemäs, mutta nuoruusajan loistokkuus on ollut vain hetkittäistä. Elokuussa 2008 Lee Westwood on monien mielestä parempi kuin koskaan. PGA on viikonloppuna iso mittari. Mikäli hän onnnistuu voittamaan kisan, tai edes sijoittumaan viiden joukkoon, uskovat entistä useammat, että Westwood tulee kauden päätteeksi juhlimaan ET:n rahalistan voittoa toista kertaa urallaan. Eurooppalaisille PGA on majoreista vaikein, edellinen voittaja on lähes kivikautiselta ajalta, vuonna 1930 ykköseksi pelasi reikäpelimuotoisessa kisassa Tommy Armour.

Titleist Major-veikkaus

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje