Nordcenterin Fream-kentällä käynnistyy peruskorjaus - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Nordcenterin Fream-kentällä käynnistyy peruskorjaus

Freamin päätösreiän suurin haaste on kentälle tyypillisesti erittäin vaikeasti lähestyttävä viheriö

Fream-kentän neljäs reikä on yksi Suomen vaativimmista ja raskaimmista.Nordcenterin Fream-kenttä valmistui 80-luvun lopulla ja sitä on syystäkin pidetty yhtenä maamme parhaimmista. Useimmille harrastajille kenttä on kuitenkin liiankin haastava. Slopella mitaten Fream on kuulunut vaikeimpiin ja tulee olemaan sitä jatkossakin. Kapeat väylät, kumpareiset pienet viheriöt ja korkeuserot ovat johtaneet siihen, että toinen kenttä Benz on ollut koko olemassaolonsa ajan huomattavasti suositumpi varsinkin korkeamman tasoituksen omaavien keskuudessa. Fream-kentällä käynnistyy elokuun 13:s laaja peruskorjaus joka tehdään kahdessa erässä. Kesäkuun 15:s pidetty ylimääräinen yhtiökokous valtuutti hallituksen käynnistämään ulosmenon korjauksen jonka on määrä valmistua jo kesäkuussa 2008. Toisen puoliskon ja harjoitusalueiden korjauksesta tehdään lopullinen päätös keväällä 2008 kun nähdään miten ensimmäinen osio onnistuu. Mikäli tämä tehdään, on koko kenttä uudessa kuosissa jo kesäkuussa 2009. Yhteenlaskettu budjetti on Suomen oloissa ennätyksellinen, 2,25 miljoonaa euroa. -Tarve kentän korjaamiseen on kiistaton ja suunnitelmaa on tehty jo pitkään. Uusimme kastelu-ja kuivatusjärjestelmät , viheriöiden kasvualustat ja ruohopinnoitteet laitetaan uusiksi. Lyöntipaikat tehdään ensiluokkaisiksi. Teemme väylille joitain peruskorjauksia ja väyläpintojen muotoiluja. Kaikki lyöntipaikka ja väylämuutokset tehdään siirtonurmesta.Bunkkerit uusitaan, samoin niiden hiekka, kiteyttää toimitusjohtaja Pasi Kristiansson. Myös kattavan asfaltoidun tieverkoston rakentaminen kuuluu osana peruskorjaukseen. Tiestön rakentamisella halutaan varmistaa pelastusajoneuvojen esteetön pääsy joka paikkaan ja toisaalta fyysisesti rankan kentän pelaaminen golfautoilla onnistuu nykyistä paremmin myös märissä olosuhteissa. Tiestön suunnittelussa otettiin huomioon kenttätyöntekijöiden työturvallisuus sekä kentänhoitotoimenpiteiden tehokkaampi suorittaminen. Nordcenterissa luonnollisesti kilpailutettiin projekti. Seitsemän tarjouspyyntöä lähti, tarjouksia tuli vain yksi. -Pilkoimme kustannustekijät ja hankimme suoraan varsin suuren osan tarvittavista materiaaleista, se laimensi urakoitsijoiden mielenkiintoa, Kristiansson jatkaa. Miten kenttä sitten muuttuu, mitä osakas ja vieraspelaaja saa uudella Freamilla? -Lähdemme elämysketjuajatuksesta. Lyöntipaikat ovat suoria, tasaisia ja huippukunnossa. Pelaaja pääsee myös lyömään väylältä joka on hyvin hoidettu, ja lähes aina pelattavissa uusittujen sadetus-ja kuivatusjärjestelmien johdosta. Pelillisesti kentälle tulee joitain parannuksia joita teemme maansiirroilla ja bunkkerointia uusimalla. Viheriöiden ruoholajikeen uudistus on myös selkeä parannus, Kristiansson mainostaa. Pasi Kristiansson ja hulppea näkymä kuudennen reiän tiiauspaikalta.Selvää oli, että Nordcenterissa peruskorjaus herätti tunteita puolesta ja vastaan. Yhtiökokouksen alla projekti esitettiin osakkaille, kotisivuilla on myös ollut infoa asiasta jo pitkään. -Projektista käytiin hyvä keskustelu kokouksessa. Tämän kokoluokan hanke vaatii sen. 66,9 prosenttia osakkaista äänesti projektin käynnistämisen puolesta, loput vastaan. Pidän tulosta varsin odotettuna. Vastaehdotukset olivat sensuuntaisia että peruskorjausta siirrettäisiin tai se tehtäisiin kevyempänä. Nyt pääsemme toteuttamaan suunnitelman ensimmäisen vaiheen, ja osakkaat arvioivat työn tuloksia keväällä 2008 jolloin päätetään toisen osion toteuttamisesta, Kristiansson summaa kokouksen annin. Samaan hengenvetoon hän muistuttaa siitä, että lähes kaikilla 80-luvulla rakennetuilla kentillä vastaavanlaiset peruskorjaukset ovat jollain aikataululla väistämättä edessä. -Rakennus-ja korjaustekniikka kehittyvät koko ajan, pelaajien vaatimustaso laadun suhteen nousee. Tärkeimmästä omaisuudesta, kentästä täytyy pitää hyvää huolta, siitä tässä on kysymys. Näytämme muille kentille suuntaa ja teemme pioneerityötä. Tärkeää on se, että alalla tehdään hyvää yhteistyötä. Jaamme varmasti muiden kenttien ja toimitusjohtajien kanssa tiedon ja osaamisen joka tästä projektista saadaan, Kristiansson lopettaa.

N&#228,k&#246,kulma: Nordcenter hakee profiiliaan

Nordcenterissa on kaksi mainiota kenttää, Fream ja Benz jotka on nimetty suunnittelijoidensa mukaan. Ne täydentävät hienosti toisiaan. Benz on leppoisa, helppo ja mikä myös on erittäin arvokasta kentälle, slopeltaan pelaajalle yksi maamme parhaista tarjouksista. Suuri joukko vieraspelaajia onkin kokenut golfuransa suurimmat tasonnousut nimenomaan Benzillä. Fream edustaa toista ääripäätä, mäkisempi ja vaikeampi, suurelle joukolle pelaajia varsinainen ”survival game”, jossa puhtaan lyöntipelituloksen tekeminen, saati hyvän sellaisen aikaansaaminen on vaikeaa. Jälkiviisasteluna voisikin yksikantaan todeta, että kentät olisi pitänyt ehdottomasti rakentaa toisessa järjestyksessä, helppo Benz ensin, haastavampi Fream myöhemmin. Freamia pidettiin ns. hyvien pelaajien keskuudessa pitkään maamme parhaisiin kuuluvana, jopa ykköskenttänä. Kun Benz valmistui ja se sai syystäkin hyvän vastaanoton osakkaiden sekä vieraspelaajien keskuudessa, näytti kokonaisuus varsin hyvältä. Viimeiset vuodet ovat kuitenkin olleet Nordcenterissa vaikeita. Osakkaan asemaa on pyritty oikeutetustikin nostamaan, mutta kovin korkealle nostettu greenfeen listahinta, aiempi rangepallojen aggressiiivinen hinnoittelu vieraille sekä Suomenkin oloissa tiukka golfpukeutumisen valvonta ovat antaneet ulospäin varsin rauhattoman kuvan toiminnasta. Lisäksi erilaiset näkemykset osakkeiden pelioikeuksien käytöstä , alueen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja tulevaisuuden visioista ovat johtaneet näkyviin henkilöriitoihin, hallitusten vaihtumiseen, toimitusjohtajan potkuihin ja jyrkkään, viimevuosien yleistä kehitystä kovempaan osakehinnan laskuun. Anssi Kukkonen on Nordcenterin pitkäaikainen kapteeni.Pukeutumissääntöjä valvoo tulisieluinen kapteeni, selostajalegenda Anssi Kukkonen. Hänellä on kenttäyhtiön ja seuran hallituksen täysi tuki, pukeutumisen liittyvästä etiketistä kiinnipitäminen on Nordcenterissa täysin tietoinen strategia. Tämä on aihe jaka varmasti aiheuttaa keskustelua jatkossa. Uudet ykkösluokan kentät ( Kytäjä, Vanajanlinna) ovat vieneet paljon yritysasiakkaita. Tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta oleva Nordcenter on sijaintinsa johdosta entistä selkeämmin viikonloppu-ja loma-ajan kenttä. Freamin peruskorjaus on todellista pioneerityötä Suomessa. Pienemmissä osioissa vastaavia on toki jo tehty, mutta elokuussa alkava projekti on todellinen näyteikkuna muille kentille ja näytönpaikka Nordcenterin väelle. -Palautetaan Fream entiseen loistoonsa, oli ylimääräisessä yhtiökokouksessa projektia alunperin vastustaneen osakkaan toivomus. Nordcenterin toimitusjohtaja ja hallitus painottavat vahvasti sitä, että peruskorjausta tehdään nimenomaan omille pelaajille ja osakkaille, ei yksittäisiä suurkisoja varten. Toivottavaa onkin, että maisemiltaan upea kenttä on tulevaisuudessa arvoisessaan kunnossa ja hyvässä hoidossa. ”Facelifting” varmasti lisää kentän kiinnostavuutta pelaajien keskuudessa. Kentän raskautta ja luontaista vaikeutta se tuskin oleellisesti muuttaa. Korkeuserot ja vaikeat viheriöt johtavat jatkossakin siihen, että Benzin käyttöaste on pysyvästi korkeampi. Iloinen asia Nordcenterin toiminnassa on myös se, että seuran nuorisotoiminnan vuosidbudjetti on maamme suurin, peräti 80.000 euroa. Tästä yli puolet tulee seuran tukena.Valmentaja Timo Karvinen on saanut puhallettua sekä juniorien kuin myös aikuisten ryhmiin uutta virtaa. Nordcenter Golf & Country Club rakentaa Fream-kentän lisäksi selkeästi uutta profiilia. Se haluaa olla kentän, toiminnan ja palvelujen osalta yksi parhaista. Nordcenterin ulkokuori,imago on saanut viimeaikoina varsin paljon kolhuja, mutta perusasiat ovat edelleen hyvällä mallilla. Freamin uudistamisen tuloksia odotellaan mielenkiinnolla.

Nordcenter

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje