Montgomerien nimi vedetty esiin Ryder Cup -kapteenin valintakeskusteluihin - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[18][32]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Montgomerien nimi vedetty esiin Ryder Cup -kapteenin valintakeskusteluihin

Onko Colin Montgomerie valintakomitean yllätysveto Euroopan joukkueen kapteeniksi 2010? © Getty Images

45-vuotiaan Colin Montgomerien tiedetään olevan kiinnostunut vuoden 2014 Ryder Cup’in kapteenin pestistä, mutta hän on vihjannut olevansa käytettävissä jo ensi vuonna Celtic Manorissa, mikäli suosikki Jose Maria Olazabal vetäytyy kilvasta. Espanjalainen on sanonut tavoittelevansa paikkaa pelaajana Celtic Manoriin ja siinä tapauksessa hän saattaa kääntää selkänsä tässä vaiheessa kapteenin tehtäville. Viimeistä vastausta Olazabal ei ole kuitenkaan julkisesti antanut. Miettimisaikaa on vajaat pari viikkoa, sillä valinta tehdään tammikuun loppupuolella. Euroopan Ryder Cup -komitea kokoontui viime viikolla Abu Dhabissa pitkään kokoukseen keskustelemaan ja mahdollisesti myös päättämään valinnasta, mutta päätti toistaiseksi lykätä asian tuonnemmas. Uusi kokoontumispäivä on tammikuun 28:s, valinnan tullessa julkiseksi seuraavana päivänä. Tärkeimpinä kapteenikandidaatteina on jo pidempään esitetty Olazabalin lisäksi vuoden 2006 voittoisaa kapteenia Ian Woosnamia sekä Sandy Lyleä. Kahdeksan kertaa Ryder Cup’issa pelannut Montgomerie puhui aiemmin Lylen valinnan puolesta, mutta esittikin loppuviikolla, että viisikymppinen kapteeni on liian vanha tehtävään. Lyle, Euroopan ”isoista viitosista” toistaiseksi ainoa, joka ei ole kipparoinut vanhan mantereen joukkuetta, täyttää vuonna 2010 52-vuotta. Seve Ballesteros, Nick Faldo, Bernhard Langer ja Woosnam ovat muut viitosten jäsenet. “Viimekertaisen tappion yhdeksi pääsyyksi voidaan mainita, että 51-vuotias Faldo ei päässyt joukkueen nuorten pelaajien kanssa riittävästi samalle taajuudelle”, Montogomerie sanoi BBC:lle. Toisaalta Montgomerie on itsekin sitä mieltä, että hän on liian vanha kapteeniksi Gleneaglesissa 2014 pelattavaan Ryder Cup’iin. Tuskin tuolloin 50-vuotias Montgomerie tulee silti ainakaan ikäänsä vedoten kieltäytymään mahdollisesta kunniasta. Paljon on siis kiinni Olazabalin ratkaisusta. Hänen oli määrä olla mukana tämän viikon Qatar Mastersissa, mutta reumatismin vaatimat kuntoutukset ajoivat tällä kertaa turnauksen edelle. Kuun vaihteessa pelattavaan Dubai Desert Classiciin Olazabal aikoo kuitenkin startata. Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje