Minea Blomqvist allekirjoitti ”diilin” - Golfpiste.com

4.2.–11.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][7]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Minea Blomqvist allekirjoitti "diilin"

Pienesti pyöreä ja isosti onnellinen. Minnin ja Roopen esikoinen syntyy huhtikuussa

Minea Blomqvist pelasi viikonloppuna Italian avoimissa poikaystävänsä Roope Kakko caddienään, sijaluku oli 44:s. -Peli oli vaihtelevaa, mutta ulkopuolisten oli varmasti jännää seurata yhteistyötämme. Räiskyvät luonteemme purkaantuivat kentällä, ihan mukava reissu vaikka ei menestystä tullutkaan. Raskaudestani onnittelijoita oli paljon varsinkin harjoituspäivinä. Kun asia tuli Suomessa julkiseksi,on tullut valtava määrä viestejä, Blomqvist kertoo. Kuluvalla viikolla hän on harjoitellut valmentajan johdolla Suomenojan hallissa ja hoidellut siviiliasioitaan. Haukilahden rannan lounastapaamiseen hän riensi suoraan managerinsa Hjallis Harkimon firman hallinnoimasta Hartwall Areenasta. -Olin kuule allekirjoittamassa yhtä ”diiliä”, siitä sitten myöhemmin marraskuussa, liittyy vaatetykseen, Minni avautui. Perjantaina ja lauantaina hän kuuntelee mentaalivalmennuksen saloja, luennnoitsijana on maailmankuulu ruotsalainen Kjell Enhager. Sunnuntaina käynnistyy kisamatka Koreaan ja Kiinaan LET:n kisoihin. Molemmat LET:n kisat ovat hänelle kokemuksena ensimmäisiä, Kiinassa Minni vieraili edelliskaudella LPGA Tourin kisassa. Marraskuun puolivälissä Minea on pari päivää Suomessa ja jatkaa matkaansa USA:han jossa pelataan Tourin päätöskisa. -Sitten palaan vielä Dubaihin, sinnekin otan Roopen caddieksi. Se kisa on kuten Teksasin Tour Championhips iso mittari. Molemmissa haluan pelata hyvin. Dubaissa on tuttu kenttä ja ”hyvä fieldi”, Teksasissa on mahdollisuus parantaa sijoitusta rahalistalla, Minea suunnittelee kahden seuraavan kuukauden ohjelmaansa. Raskaus näkyy pienenä pyöreytenä Minean vyötäröllä, mieli on selkeästi positiivinen ja odottava äiti näyttää onnelliselta. -Onnentunne tässä on päällimmäinen, ei ole ollut mitään ongelmia. Pyöreyden myötä parempi tasapaino… Minea on jo huomannut, että raskauden myötä suorituksen aikainen tasapaino voi parantua. -Katsos kun ei pääse työntymään alta pois lanteella, pitää kiertyä terveellisemmin. British Openin aikaan jolloin en tiennyt raskaudestani valittelin kuin sattumalta, että painoni jää suorituksessa liiaksi kantapäille. Tämä korjaantuu nyt päivä päivältä paremmmaksi.Olen saanut oikeasti hyviä kiksejä, tuntemukseja tekemiseen taas tämän viikon aikana hallissa, hän iloitsee. Lyönti ja peli olivat alkutalvesta hyvässä kunnossa, toiselle Aasian matkalle lähtiessään Minni muistelee ensimmäistä joka suuntautui talvella Singaporeeen ja Thaimaahan. -Thaimaan kisan alla talvella löin kisapaikalla niin hyvin, että kuvittelin voittavani kaikki kisat tällä kaudella. Se tunne lyömisestä vaan hävisi kovin nopeasti. Väläyksittäin onnistun.Jatkossa tavoitteeni on tietysti vakioida lyöntiä, mutta myös harjoittelua. Haluan pysytellä yksinkertaisissa treeneissä poukkoilematta liiaksi, hän lupaa. Valmennukseen tai valmentaja-asiaan Minea ei halua antaa julkisia kommentteja. -Olen talvella, keväällä ja alkukesästäkin pitkiä jaksoja Suomessa jossa myös synnytän. Se ohjaa luonnollisesti ratkaisujani. Ihan selvää on, että golfissa panostan täysillä. Lapsi on tärkein, äitini on lupautunut olemaan isosti apuna. Tavoite on siis päästä pitkässä juoksussa niin lähelle maailman kärkeä kuin mahdollista, Minea lopettaa haastattelun ja lähtee Suomenojan halliin hiomaan lyöntejään.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje