26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Minea Blomqvist 44:s Oklahomassa, Mi Hyun Kim voitti

MInea Blomqvist ja caddie Andy mittailevat matkoja perjantaina Oklahomassa käynnistyvässä kisassa © Getty Images

Mi Hyun Kim on yksi kokeneimmista korealaisista, hän voitti ensimmäisen kerran jo vuonna 1999 &copy Getty ImagesMinea Blomqvist pelasi kierrostulokset 71-74-74 Cedar Ridge Country Clubilla Oklahoman LPGA Tour kisassa. Viimeiselle kierrokselle Minea lähti mielesssään jopa paikka kärkikymmenikössä, mutta se kariutui käytännössä kolmannella ja neljännellä tulleisiin bogeyhin. Yksi yli tuloksia kertyi päivän mittaan yhteensä kuusi, birdejä kolme. Lopputuloksissa Blomqvist jakoi 44:tta sijaa yhdesssä kymmenen muun pelaajan kanssa ja ansaitsi vajaat 4000 euroa. Kärkipari Julie Inkster- Mi Hyun Kim oli yhdeksän lyöntiä edellä, viimevuonna eroa voittaja Kristie Kerriin oli peräti 21 lyöntiä. -Lopputulokseen ei tietenkään voi olla tyytyväinen, mutta tämä turnaus sisälsi paljon hyvää. Roopelta (Kakko) viikon aikana saadut lähipelivinkit auttoivat kentällä ja korvien väli tuntuu paljon selkeämmältä kuin aikoihin, totesi Blomqvist kolmipäiväisen koitoksen jälkeen Uusinnassa Korean Mi Hyun Kim kukisti 46-vuotiaan legendan, jolla on voittoja peräti 31. Inkster voitti edellisen kerran kaudella 2006 jolloin hän sijoittui myös kahdesti kakkoseksi. Paikka USA:n Solheim Cup joukkueessa on käytännössä selvä, hän on myös selkeä joukkueen henkinen selkäranka. Kokematon ei ole myöskään Kim, hän voitti LPGA Tourilla jo kahdeksannen kerran. Korealaisella oli voitto hyvin lähellä jo varsinaisen kisan viimeisellä reiällä, mutta bogey, sekä Inksterin tekemä birdie pitkittivät ratkaisua uusintaan. Kärkikymmenikkööön ylsivät nimekkäimmistä pelaajattarista Japanin sankaritar Ai Miyazato ( kolmas), Lorena Ochoa ( viides) sekä Paula Creamer ( kahdeksas). Seuraavan viikonlopun kilpailuun Virginiassa Blomqvist oli neljäs varapelaaja ennen viikonloppua, joten maanantaikarsinta kutsuu. Viimevuonna hän selvitti tiensä karsinnasta kisaan kolme kertaa, kuluvalla kaudella tämä ei vielä ole onnistunut. Mukaanpääsy Virginiaan saattaa toki onnistua mikäli vähintään neljä hänen edellään olevaa pelaajaa jää pois.

Minea Blomqvist jatkoon Oklahomassa

Minea Blomqvist pelasi kierrostulokset 71-74 (+3) SemGroup Championshipissa ja pääsi jatkoon kolmen kierroksen mittaiesessa kilpailussa. Blomqvist aloitti perjantaina mainiosti ja oli hetken aikaa viidentenä, kierroksen päättyessä 22:s. Lauantaina hän oli vielä 15:n jälkeen selkeästi 20:n joukossa, kahdella seuravalla tulleet tupla sekä bogey pudottivat suomalaisen harmittavasti seitsemän lyönnin päähän kärjestä, sijaluku oli noin 50:s. Blomqvist pääsi nyt kolmannen kerran peräkkäin jatkoon LPGA Tourilla, vastaavaan hän on yltänyt vain kerran aiemmin, alkukesästä 2006. Viimeiset kierrokset ovat olleet melkoista tervanjuontia tuloksellisesti Minealle jo lähes vuoden ajan, sunnuntaina olisi hyvä mahdollisuus puhdistaa kilpeä ja samalla nousta tasaisessa kisassa tuloslistalla ylöspäin. Oklahoman kisa on uran 23:s kisa USA:ssa, lisäksi hän on pelannut kaksi kertaa British Openissa. Kokonaisansiot ovat 87.000, paras sijoitus USA:ssa 23:s. Kilpailun kärjessä on tuloksella neljä alle nelikko Karin Sjödin, Nicole Castrale, Stephanie Louden ja Reilly Rankin.

Minea Blomqvist kilpailee viikonloppuna Tulsassa

Minea Blomqvist pelaa kuudennen LPGA Tour kilpailunsa Oklahomassa jossa hän viimevuonna sijoittui 79:ksi, viimeiseksi jatkoonpäässeistä. Tuolloin eroa voittaja Christie Kerriin kertyi kierrosta kohden hurjat kahdeksan lyöntiä kierroksta kohden. Meksikossa Minea onnistui tekemään peräti 17 birdietä, epätasaisuus kuitenkin kaatoi mahdollisuudet, eroa Silvia Cavalleriin, todelliseen superyllättäjään kertyi 5,25 lyöntiä kierrokselle. Cavallerin esimerkki antaa varmasti uskoa Blomqvistille ja muille kärkeä kohden pyrkiville. Italialainen ansaitsi kaudella 2006 vain 25.000 dollaria, Blomqvist yli tuplamäärän vaikka vuosi oli odotuksiin nähden vaisu. Meksikossa Blomqvist ei komeasta birdiemäärästään huolimatta saanut huipputuloksia aikaan. -Wedgepeli yskähteli alkukierroksilla yllättävästi. Viimeisenä päivänä tuli triplabogey par-kolmosella. Sain välillä hyvän tsempin päälle, mutta viimeisillä reiíllä taas putteri oli kylmänä, jätin monta hyvää mahdollisuutta käyttämättä, Blomqvist harmitteli päätöspäivää. Viiden pelaamansa kisan jälkeen hän on rahalistalla 108:s, paras sijoitus on 43:s. -Nyt vaan kohden seuraavaa kisaa positiisivin mielin, kyllä tässä kaikki mahdollisuudet on parempiin sijoituksiin. Mielialaa parantaa sekin, että poikaystäväni Roope Kakko tulee viikoksi USA:han treenaamaan ja tukemaan, Blomqvist mietti maanantaina. Oklahoman kisassa on mukana mm. 26 pelaajaa rahalistan 30:sta ensimmäisestä, joten parasta a-peliään Minea saa pelata menestyäkseen. Kilpailussa jaetaan palkintorahaa 1,4 miljoonaa taalaa josta voittajan osuus on hieman yli 200.000. Seuraavan viikon kisaan joka käydään Virginiassa Blomqvist on neljäs varapelaaja. Mukaanpääseminen edellyttää siis muutaman pelaajan poisjääntiä tai onnistumista maanantaikarsinnassa.

LPGA Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje