26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mikko Ilonen kovassa seurassa Abu Dhabissa

Mikko Ilosen edellisestä kilpailusta on aikaa yli kolme kuukautta © Getty Images

Mikko Ilonen aloittaa pelinsä ET:lla viisi kuukautta edelliskautta aiemmin. Yhdeksässä kisassaan loistavaa tulosta tehneellä Ilosella on taas kortti ET:lle ja hän pääsee rakentamaan kilpailuohjelmansa varsin vapaasti Majoreita lukuunottamatta. Kolme seuraavaa kisaa pelataan Lähi-Idässä, Abu Dhabissa, Qatarissa ja Dubaissa joissa kussakin on erittäin paljon tähtiä mukana. Abu Dhabin ykköstilaa puolustaa Chris DiMarco, kokonaisuudessaan vaisun kauden pelannut yhdysvaltalainen on kuitenkin haastaja menestystä nauttineiden muiden tähtien rinnalla. Retief Goosen ja Sergio Garcia suorittavat ensiesiintymisensä kilpailussa jossa myös ET:n rahalistan kärkipari Paul Casey ja Padraig Harrington ottavat yhteen. Isännät ovat houkutelleet mukaan myös Colin Montgomerien, Thomas Björnin ja Henrik Stensonin. Virallista palkintorahaa maksetaan yhteensä kaksi miljoonaa dollaria, pelkät starttirahat saattavat taas muodostaa vastaavankokoisen summan. Ilonen ei mahtunut edellisvuoden kisaan mukaan, hänellä on Abu Dhabista kokemusta aiempien vuosien hiekalla järjestetyistä epävirallisista kisoista. Hän on ollut aiempina vuosina vakiovieras myös Qatarissa ja Dubaissa josta on yksi uran parhaista sijoituksista, kuudes tila. Sergio Garcia jäi ilman ykköstiloja vuonna 2006, puttipeli oli valitettavan tehotonta &copy Getty ImagesEdellisen kilpailunsa Ilonen pelasi lokakuussa Skotlannissa, tuolloin hän oli kahden kierroksen jälkeen ja alun kolmattakin kärjen tuntumassa, lopullisella listalla 44:s. Suomalaisen kauden parhaat kisat, British Open (16:s), Deutche Bank (15:s) ja European Masters (7:s) loivat pohjan rahalistan 112:lle sijalle jota vain harva olisi uskonut ennen kauden alkua. Historiaan jää myös isolla plussamerkillä Ilosen sijoittuminen neljänneksi ET:n kierroskeskiarvolistalla jota hän vielä johti kun Skotlannin kisaa oli pelattu kaksi kierrosta. Vuosi 2006 antoi varmasti paljon itseluottamusta Iloselle, puttipelissä hän koki uuden kevään ja oman käsityksensäkin mukaan oli varsin tehokas tuloksentekijä silloinkin kun lyönti ei parhaalla mahdollisella tavalla kulkenut. Kuuden aiemman ET kautensa aikana Mikko on ollut viidesti rahalistan sijaluvuilla 102-119. Alkavan pelikauden aikana voidaan perustellusti toivoa Ilosen nousevan sadan joukkoon. Omaksi tavoitteekseen hän on määrittänyt nousun sadan joukkoon parin seuraavan kauden aikana World Rankingilla jossa tuorein rankkaus on 357:s.

Mikko Ilonen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje