16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Matteo Manasserosta nuorin ET-voittaja

Mitä historiallista Manassero tekee seuraavaksi?

kYlistyssanoja Matteo Manasseron viimeisestä kierroksesta ei löydy riittävästi. Manasseron viimeisestä kierroksesta näki nuorukaisen olevan rauhallinen, rentoutunut, tarkka, taitava ja ennen kaikkea parempi kuin kilpakumppaninsa.Voittotulos -16 koostui tasaisesta sarjasta 68,66,67,67. Kilpailun aikana Manassero hiipi ensimmäisen kerran kärkeen vasta kolme reikää ennen loppua. Käsi ei tärissyt, vaan lyönnit pysyivät väylällä ja peli näytti helpolta. Kahden viimeisen kierroksen aikana italialaisen korttiin merkattiin vain kaksi bogia – molempina päivinä yhdet. Liekö Manasseron kolmen birdien suoralla väylille 13-15 osuutta asiaan, mutta voitosta kamppaileet huonetoverit Gary Boyd (-11) ja John Parry (-8) romahtivat totaalisesti viimeisten reikien aikana. Manassero jatkoi täydellistä pallonlyömistään ja pelasi maltillisesti keskeltä väylää palloa lipulle. Manasseron kanttia koeteltiin ensimmäisen kerran väylällä seitsemän. Nuorukainen meni puttaamaan noin 60cm puttiaan, mutta hätäilyn ansiosta puttasi ohi tehden päivän ensimmäisen bogeynsa. Moni nuori pelaaja olisi raivostunut tai menettänyt malttinsa. Manny onnistui esittämään vähintään teennäisen naurun jonka jälkeen bogeja ei enää korttiin merkitty. ”Olin kaksi lyöntiä häviöllä kun oli pelaamatta kuusi reikää. 12:lla upotettu par-putti oli erittäin tärkeä, sillä pidin itseni pelissä mukana. Erittäin hyvään rakoon tuli myös kolme perättäistä birdietä. Tämä tuntuu uskomattomalta enkä olisi voinut unelmoidakkaan voittavani vielä kuluvana vuonna”, Manassero puhui kierroksen jälkeisessä haastattelussa. Voittotaistelu näytti pitkään käytävän 24-vuotiaanGary Boydin ja Manasseron välillä. Upean alkukierroksen esittänyt syyskuun pelaaja palkinnon voittaut John Parry nousi lähimmillään kahden lyönnin päähän. Englantilaisen loppu oli katastrofi. Neljä viimeistä reikää (+5) tiputtivat Parryn jakamaan sijaa 13. Toiselle sijalle nousi bogittoman viimeisen kierroksen pelannut Espanjan Ignacio Garrido. Kotimaan parhaalla pelaajalla ei ollut missään vaiheessa asiaa voittoon, mutta muiden hyytyessä Garridon sijoitus parani toiseksi. Kolmas kärkiryhmässä pelannut Cristian Nilsson (-11) ei hätyytellyt voittoa missään vaiheessa. Päivä lienee ruotsalaiselle kuitenkin muistamisen arvoinen – Nilsson ja Manassero tulivat kierroksen aikana erittäin hyvin juttuun, joka omalla tasollaan saattoi olla avaintekijöitä nuorukaisen rentouteen. Viimeisen reiän birdie nosti Nilssonin jakamaan kolmatta sijaa Joost Luitenin, Peter Lawrien sekä Gary Boydin kanssa. Manassero tulee olemaan ennakkosuosikeita Valderramassa käytävässä seuraavassa kilpailussa. Italialaisen suurimpia vahvuuksia on pehmeät kädet lähipelissä ja suorat lyönnit. Nuori italialainen tuli koko maailman tietoisuuteen pelatessaan Tom Watsonin kanssa legendaarisessa British Openissa 2009. Matteo pelasi jo silloin upean kilpailun, jonka jälkeen 17-vuotiaan niskaan on heitetty jopa kohtuuttoman kovia odotuksia. Manny ei ole pelkästään yltänyt odotuksiin, vaan on mennyt heittämällä riman yli. Voitosta 17-vuotias tienaa itselleen 333 330 euroa karkkirahaa, jonka turvin Matteo nousee rahalistalla päälle 40 sijaa. Tuore sijoitus tulee olemaan pyöreästi neljäskymmenes. Tavoite korttinsa saavuttamiseksi European Tourille tuli saavutetuksi jo kaksi viikkoa sitten Dunhill Links Championshipissa – aikaisemmin kuin harva uskalsi arvata. Manasseron tavoitteet tulevat muuttumaan voiton myötä: ”Tulen luonnollisesti pelaamaan entistä enemmän kisoja. Voiton myötä pääsee luomaan oman kalenterin ja paika isoimpiin kisoihin aukeavat”, isänsä silmien alla pelannut Manassero kertoi. Sergio Garcian isä Victor käveli seuraamassa kärkiryhmän peliä. Matteon isä Roberto Manassero kiersi kenttää ainakin hetkellisesti Viktor Garcian kanssa. Miesten puheenaiheista ei ole virallista tietoa, mutta varmasti tärkeitä infon palasia isä-Garcialla oli Manasseroille tarjota. Veronasta kotoisin oleva Manassero on ensiviikolla entistä merkitympi mies. Valderraman kisa on erittäin herkullinen. Martin Kaymer tavoittelee neljättä perättäistä virallisen lyöntipelikisan voittoa. Manassero taistelee myös toisesta voitostaan. Mikko Ilonen on valmis ottamaan Valderraman kentästä revanssin. Sergio Garcia jatkaa comebackiaan ja pyrkii suorittamaan kasvojenpesua tämän viikon aseettomasta suorituksesta (MC). Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje