9.4.–16.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][9]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Masters Tournamentiin pääsee Suomestakin- isolla rahalla

Chris Evert ja Greg Norman olivat Mastersin 2009 seuratuin parivaljakko par-kolme kilpailussa © Getty Images

Kauden kolme mielenkiintoisinta kisaa, ainakin eurooppalaisittain ajateltuna ovat Masters, British Open sekä Ryder Cup. Kaikkiin näihin, jopa Mastersiin saa tilattua noin viikon mittaisen ”valmismatkan”. Moni hätkähtää Mastersin nimen kohdalla, mutta totta se on. Kisa on ollut tiukasti loppuunmyyty iät ja ajat. Markkinoille tulleet, lähinnä Augusta Nationalin jäsenten myymät liput eivät talouden taantumassa ole menneet kaupaksi entiseen malliin, niinpä niitä myydään, ainakin pienissä erissä myös pienemmille markkina-alueille. Jo viimevuonna varsinkin USA:ssa vaikuttavat firmat vähensivät merkittävästi Mastersiin liittyvää ostotoimintaa sekä majoitusten, kuin myös sisäänpääsylippujen osalta. -Olemme saaneet yhteistyökumppanimme kautta Mastersin sisäänpääsyliput ( la-su) sisältäviä matkoja myyntiin. Augusta National ja maailman parhaat pelaajat silmiesi edessä, sekä lämmittelynä kaksi kierrosta peliä alueen muilla kentillä, hotellit, paikalliskuljetukset sekä luonnollisesti lennot Helsinki-Atlanta-Helsinki, kertoo Event Travelin golfmatkosta vastaava Christer Herlin. Kahden hengen huoneessa lysti maksaa 5675 euroa, singelissä yöpyen hinta painuu hieman päälle 7200euron. -Hintaa voi katsoa monella tavalla, nyt on tarjolla jotain todella ainutlaatuista josta useat uneksivat, mutta eivät ole tienneet sen olevan edes mahdollista, Herlin pohtii. Sitovia varauksia on tullut jo kaksi. Jotta matka toteutuu, tarvitaan yhteensä kymmenen matkustajaa. -Kyllä minä uskon, että siihen päästään, piankin, Herlin laskeskelee. Event Travel järjestää samantyyppiset matkat myös British Openiin sekä Ryder Cupiin. St.Anrewsissa pelattavaan Openiin pääsee halvimmillaan alle 1400 euron, tällöin majoituksen taso on kuitenkin vain kohtuullinen. Walesissa pelattava Ryder Cup on kuuden päivän mittaisena vajaan 3300 euron arvoinen. Teemu Tyry

Masters 2010 Suomesta…

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje