16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Martin Kaymer palautui Ryder Cupin voittojuhlista terävimmin

Kaymer tavoittelee kolmatta perättäistä voittoa.

Skotlannissa pelattava perinteinen Alfred Dunhill Links Championship käynnistyi kolmella kentällä. Mikko Ilonen pelasi muiden tähtien tapaan ensimmäisellä kierroksella Kingsbarnsin kenttää. Kierrostulos 71 (-1) pitää Ilosen hyvin mukana pelissä, hänen jakaessa ensimmäisen kierroksen jälkeen sijaa 64. Erot ovat pienet, ja matkaa sijaan 11 on vain kolme lyöntiä. Kilpailu käydään kolmen ensimmäisen kierroksen ajan Pro-Am muodossa, jossa Ilosen parina on yhdysvaltalainen naispelaaja: ”Olemme bestball-muodossa -10, jolla sijoittuu ihan kärkipäähän”, Ilonen raportoi paikanpäältä. Aivan terävimmässä kärjessä olevat parit kolmen kierroksen jälkeen jatkavat bestballia myös viimeisenä kilpailupäivänä. Samalla kentällä parhaan tuloksen kirjautti kotimaassaan pelaava Martin Laird. Skotti pelaa hyvin harvakseltaan Euroopassa, mutta on jo tehnyt nimeään tunnetuksi Yhdysvalloissa. Kierrostulos 66 (-6) syntyi kuudella birdiellä ilman bogeja. Läpimurtokautensa Jenkeissä pelannut Laird on syytä pitää merkittynä miehenä läpi loppuviikon. Euroopan Ryder Cup-joukkueen jäsenet saapuivat kisapaikalle tuoreena voittojuhlista. Lee Westwood muisti juhlista lähes ainoastaan tappiollisen pingis-ottelun Amy Mickelsonille. Maailmanlistan kärkipaikkaa tavoitteleva englantilainen kirjautti ensimmäisellä kierroksella tuloksen -2, jolla on neljä lyöntiä kärjestä. Parhaiten sankareista selvisi Saksan Martin Kaymer. Upean ottelusarjan pelannut maailmanlistan kuudes pelasi Kingsbarnsin 68:lla lyönnillä ja häntä voidaan pitää kirkkaimpana ennakkosuosikkina loppuviikkoa ajatellen. Kaymerin kaksi edellistä henkilökohtaista kilpailua ovat päättyneet voittoihin. PGA-mestaruuden jatkeeksi tuli upea voitto KLM Openista Hollannissa. Muita joukkueen jäsenten tuloksia listattaessa voi huomata lievän epävireisyyden tähtien otteissa. McDowell 70, McIlroy 71, Harrington 71, F.Molinari 72, Montgomerie (C) 72, E.Molinari 73, Hanson 74. Voittokrapula tai ei, on joukkeen pelaajilta todennäköisesti luvassa terävempiä otteita viikon edetessä. Varakapteenina mukana ollut Thomas Björn jatkaa hyvää kauttaan. Kierrostulos 66 (-6) pitää juutin vahvasti mukana pelissä hänen jakaessa kärkipaikkaa kolmen muun pelaajan mukana. Muut tuloksen 66 pelanneet olivat Martin Laird, Maarten Lafeber sekä Ricardo Gonzalez. Kierrokset ovat täysin vertailukelpoisia vasta kolmen kierroksen jälkeen, jolloin kaikki pelaajat ovat saaneet yhden kierroksen pelattua kaikilla kentillä. Kenttinä toimivat St.Andrews, Kingsbarns, sekä vaikeimmaksi luonnehdittu Carnoustie. Ensimmäisen kierroksen perusteella jatkoonpääsyraja asettui tulokseen -1, mutta tunnetusti kelit pitävät tulokset elävinä links-kentillä. Edellisvuoden voittoa kilpailussa puolustaa Englannin Simon Dyson, joka avasi kilpailunsa mallikkaasti -3 tuloksella. Kakko aloitti parhaana suomalaisena Ranskassa Challenge Tourin kolmanneksi viimeinen varsinainen kilpailu alkoi Ranskassa. Toulousessa pelattavassa kilpailussa on mukana suomalaisista Roope Kakko, Jaakko Mäkitalo sekä Antti Ahokas. Roope Kakko aloitti kirinsä takaysillä tehden neljä perättäistä birdietä. Tripla ja kaksi bogia etuysillä pitivät kuitenkin espoolaisen aisoissa, ja kierrostulos painui lopulta yhden yli. 72 (+1) oikeuttaa Kakon sijalukuun 35. Antti Ahokas pelasi lyönnin huonommin ja lappeenrantalainen jakaa sijaa 47. Mäkitalon päivä oli raskas. Kierros 77 pitää ensisijaiset haaveet lähinnä viikonlopun peleihin selviämisessä. Kilpailun kärjessä etenee Englannin Stuart Davis. Kierros 67 varmisti yksinoikeudella johtopaikkan. Mikäli mukana oleva suomalaiskolmikko ei aloita maailmanluokan kiriä, jää CT:n finaalikilpailu kuluvalta vuodelta väliin. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje