16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Marianne Skarpnord Felix Finnish Ladies Openin kuningatar

Hanna-Leena Salosen silmään Aura Golfin kenttä istuu erittäin hyvin.

Marianne Skarpnord nousi uusinnan kautta Felix Finnish Ladies Openin voittoon &copy Getty ImagesNorjan 20-vuotias Marianne Skarpnord saavutti Turun Ruissalossa uransa ensimmäisen ammattilaisvoiton. Kolmen kierroksen kilpailussa johtopaikka vaihteli tiuhaan, ja Skarpnord nousi ykköseksi vasta uusinnan kautta. Norjalainen oli ennen kolmea viimeistä reikää peräti neljä lyöntiä Australian Wendy Bergeria jäljessä. Hän pelasi ne kaksi alle, aussi puolestaan kaksi yli. Uusinnassa norjlainen oli parempi, kolmannen sijan jakoivat Ruotsin Eva Bjärvall sekä edellisvuoden voittaja Madeleine Holmblad. Suomalaisista paras oli Anna-Karin Salmen joka oli päätöspäivänä kärkiparissa pelattuaan launtaina komean tuloksen 67. Sunnuntaina numerot kääntyivät toisinpäin, ulosmeno oli tuskaa, eikä ahvenanmaalainen saanut bogeyjunaansa pysäytettyä, tulos oli siis 76. Salmenin sijoitus oli seitsemäs, Hanna-Leena Salosen yhdeksäs. Avauspäivän jälkeen kolmella lyönnillä johtanut Kaisa Ruuttila (66-75-75) hyytyi kahdella viimeisellä ja oli 14:s.

Kaisa Ruuttila avausp&#228,iv&#228,n t&#228,hti Ruissalossa

Kaisa Ruuttila teki selvän pesäeron muihin sisääntulossa.Kaisa Ruuttila avasi komeasti Telia Tourin Suomen osakilpailun pelaamalla kentän viisi lyöntiä alle ihannetuloksen. Tulos 66 lyöntiä sivuaa samalla Ruissalon kenttäennätystä. Toisen sijan tuloksella 69 jakavat englantilainen Henrietta Brockway (amatööri) ja australialainen Wendy Berger. Tulostaso kärkipään osalta oli odotetuntasoinen. Olosuhteet niin ilman kuin kentän puolesta olivat erinomaiset. Kilpailun kansainvälisyys näkyy tulosluettelossa. Yksitoista parasta naista pelasivat kentän ihannetulokseen tai sen alle. Heidän joukkoonsa mahtuu edellä mainittujen lisäksi kolme ruotsalaista ja kaksi suomalaista sekä yksi sveitsiläinen, etelä-afrikkalainen ja norjalainen pelaaja. Ennakkoon vahvimmiksi voittajasuosikeiksi Kaisa Ruuttilan lisäksi veikatut Madeleine Holmblad, Hanna-Leena Salonen ja Sohvi Härkönen, ovat kaikki vielä mukana kärkipään taistelussa. Yleisön suosikeiksi nousivat edellä mainittujen pelaajien lisäksi kilpailun nuorimmat osallistujat, 13-vuotiaat Anne Hakula ja Krista Bakker. Anne Hakula pelasi ensimmäiset 9 reikää vielä parissa, mutta takaysillä tuli heti harmittava tuplabogey reiällä 10. Hakulalla on hyvät mahdollisuudet päästä 45 parhaan joukkoon ja siten sunnuntain finaalikierrokselle. Kaisa Ruuttila oli tyytyväinen kierrokseensa. Siihen mahtui 7 birdietä, 10 paria, eikä yhtään bogia.Ainut tahra oli viidennen reiän par-3:lla tullut tuplabogey. Siinä hän joutui chippaamaan bunkkerin yli greenille ja otti kolme puttia päälle. Toiseksi parhaat suomalaiset, Ahvenanmaan Anna-Karin Salmén ja Viipurin Golfin Annika Korkeila jakavat kuudetta sijaa par-tuloksella (71). Hanna-Leena Salonen valitteli huonoja puttejaan. Tulos kaksi yli ihannetuloksen on kuitenkin vielä hyvin mukana kärkitaistossa. Sohvi Härkösen hyvä kierros kärsi 13 väylällä tulleeseen out-lyöntiin joka aiheutti tuplabogeyn, lopputulos oli kolme yli ihannetuloksen. Turun Ruissalossa on viikonloppuna hulinaa. Ruisrockiin odotetaan kolmen päivän aikana yhteensä 65.000 kävijää, Aura Golfissa on Telia Tourin pelaajia yhteensä 15:sta eri maasta. Ruotsalaiset ovat hallinneet kisaa, viimevuotinen ykkönen Marianne Holmmblad on puolustamassa voittoaan, Tourin edellisen kisan voittaa Josefin Svenningsson esitti torstaina pro-am päivässä vahvoja otteita. Kilpailun muuttunut ajankohta johti siihen, että amatöörimaajoukkueet, niin naisten kuin tyttöjenkin joutuivat EM-kisojen takia jäämään pois. Suomalaistoivoina kisaan lähtevät Hanna-Leena Salonen, Kaisa Ruuttila ja Sohvi Härkönen. Salonen on voittanut Turussa Felix Ladies Openin jo amatöörinä, lisäksi hänellä on ykköstilat myös viimevuotisista SM-kisoista sekä FGT:n kilpailusta. -Alkuvuosi ET:lla on ollut hyvää koulua.Uskon parempaan menestykseen ja Ruissalo on suosikkikenttäni kotimaisista. Järjestelyt toimivat, kenttä on aina hienossa kunnossa. Voitto on luonnollinen tavoite, ET:lla pyrin vakiinnuttamaan paikkani ja kolmen vuoden kuluttua on suunnitelmissa siirtyminen USA:n LPGA Tourille, Salonen kertoi suunnitelmistaan. Sohvi Härkönen pelasi Salosen tavoin viimevuonna amatöörien MM-kisoissa Etelä-Afrikassa. ET:n karsinnat tuottivat rajun pettymyksen, Härkönen putosi jo ensimmäisessä vaiheessa. -Se oli kauden huonoin kisani. Telia Tourilta on tälläkaudella jo yksi kakkostila ja kahdeksas sija. Toivon voittavani rankingin, kaksi parastahan saa kortin ET:lle, Härkönen muistuttaa itseään. Kaisa Ruuttila voitti edelliskaudella Telia Tourin kisan Ruotsissa, hän avasi kautensa 2007 loisteliaasti ollen paras Etelä-Afrikan Tourin toisessa kisassa. Kesäkunto ei ole vielä ollut odotusten mukaista, Turun kisasta saattaa käynnistyä parempi vaihe. Naisten ammattilaiskisoja on Suomessa vain kaksi, mutta ne ovatkin maamme suurimmat. Finnair Mastersissa palkintorahaa jaetaan 200.000 euroa, Felix Ladies Finnish Openissa noin 30.000 . Suomi lienee ainoa Euroopan maa jossa miesten suurimman kisan palkintopotti on pienempi kuin naisten kahden suurimman. Finnish Open pelataan seuraavalla viikolla Vanajanlinnassa, palkintopotissa on 25.000 euroa. Ruissalon kisat käynnistyvät perjantaina ja ne päättyvät sunnuntaina. Torstaina saatiin jo suomalaisvoitto kun Pia Koivurannan tiimi voitti kisan pro-amin.

Felix Finnish Ladies Open

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje