16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Lucquinista kauden 13:s ensikertalaisvoittaja Euroopan Tourilla, Ilonen menetti asemiaan

Mikko Ilonen osallistuu European Mastersiin jo seitsemättä kertaa © Getty Images

Jean-Francois Lucquin sai juhlajuomat niskaansa Raphaël Jacquelinilta ja muilta maanmiehiltään Crans-sur Sierressä sunnuntaina. &copy Getty Images Crans Montanassa käydyn kilpailun asetelmat ennen viimeistä kierrosta olivat sellaiset, että Rory McIlroy johti neljällä lyönnillä ennen kuuden pelaajan ryhmää; Dinwiddie, Cévaër, Clément, Lucquin, Cañizares sekä Abbate. 19-vuotiaan McIlroyn mahdollisuuksia ottaa voitto Euroopan Tourilla kautta aikain kolmanneksi nuorempana pelaajana, pidettiin luonnollisesti erinomaisena. McIlroy hermoili finaalikierroksella etumatkansa heti kakkosen ja kolmosen bogeihin, ja joutui hetkessä itse takaa-ajajaksi. Tämän jälkeen hän löysi uudelleen ryhtiä peliinsä, marginaalien säilyessä pieninä rundin edetessä. Lucquin esitti pitkin päivää virheetöntä peliä, ja kuin jo voittajan elkein ranskalainen tuuletti 18. griinillä metrin pituista par-puttiaan, kenties samalla psyykaten takana tullutta McIlroyta. McIlroylle olisi riittänyt par-tulos voittoon viimeisellä reiällä, mutta nuori pohjoisirlantilainen hätäili selvästi hieman pitkäksi menneen chipin griinin takaa. Kun hän hosui ohi myös 1,5 metrisen par-puttinsa, pääsi 29-vuotias Lucquin ikään kuin varkain McIlroyn kanssa uusintaan. Kärkikaksikko pelasi neljän kierroksen lopputuloksekseen 271 lyöntiä eli 13 alle par’in. Uusintareiäksi valikoitui Crans-sur-Sierren kentän 18:s, jolla molemmat tekivät ensimmäisellä yrittämällään par’in. Toisella kerralla Lucquin löi avauksensa keskelle väylää, jatkolyönnin suuntauduttua kolmisen metriä lipun taakse. McIlroyn avaus meni vasemmalle raffiin, josta hän löi pallonsa griinille, mutta reilusti lyhyeksi. McIlroyn pitkähkö birdieputti meni vain vähän reiän ohi, mutta hän tökkäsi selvästi hermostuneena vielä puolimetrisen par-puttinsa ohi. Lucquin ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan upotti näyttävästi birdien ja sai maanmiehensä Gregory Havret’n viimeviikonloppuiseen tapaan komean samppanjasuihkun päälleen voittonsa kunniaksi. ”Vaikka olen lyönyt palloa tällä kaudella hyvin, en ole saanut kunnolla tulosta. Kun valmentajani sanoi viime viikolla svingini näyttäneen paremmalta kuin koskaan, aloin odottaa hyvää menestystä täältä. Ehdin jo pelätä joutuvani myöhemmin syksyllä kiertueen karsintoihin, mutta se huoli on nyt ohi”, Sveitsissä asuva Lucquin sanoi haastattelussa välittömästi kilpailun jälkeen. ”Tulin tänne kolmen missatun cut’in jälkeen, joten ei ihan huonosti mennyt. Olisi ollut hienoa mennä kotiin pokaalin kanssa, mutta kisoja on vielä pelaamatta tänä syksynä. Voitto maistuisi tällä kaudella, mutta jos sitä ei tule, niin loppu-ura on siihen vielä käytettävissä”, McIlroy totesi hauskasti. Christian Cévaër (-12) täydensi ranskalaisten hyvää menestystä kolmannella sijallaan. Hänellekin tarjoutui hyvä mahdollisuus uusintaan, mutta 18:nnen birdieputti jäi parin sentin päähän reiästä. Cévaërin kanssa kolmannen sijan jakoivat myös isäntämaan Julien Clément, Espanjan Miguel Angel Jiménez sekä skotti Gary Orr. Hyvin Sveitsin turnauksen aloittaneen Mikko Ilosen (-4) sijoitus putosi päivä päivältä alemmaksi. Mikon lyöntipeli näytti hyvältä koko kilpailun ajan, mutta puttien kanssa oli tällä kertaa näkyvimmät ongelmat. Sijoitus T32 ei silti ole mitenkään väheksyttävä suoritus, taakse jäi useita Order of Meritissä Mikon edellä olevia pelaajia. ”Pikkaisen jäi kisasta astian makua suuhun, sillä paukkujen olisi pitänyt riittää kärkikahinoihin. Joka tapauksessa tällä polulla jatketaan ja jäihän kisasta sentään paljon positiivista vietävää tuleviin koitoksiin. Erityisesti avaukset ja pitkät raudat toimivat kiitettävällä tasolla. Homman juoni on tiedossa ja seuraavalla kerralla Saksassa saa kaikessa rauhassa vetää neljä kierrosta putkeen. Siellä voisin kaikin mokomin kohotella itseluottamusta”, Ilonen jutteli. Marko Kuivasaari (7.9.2008)

McIlroy omilla luvuillaan, Ilosen vire katosi nelj&#228,n putin viheri&#246,&#246,n

Mikko Ilonen on pelannut Sveitsissä paremmin kuin tuloslista osoittaa. Kakkossijaan on kolme lyöntiäMikko Ilonen esitti lauantaina alkukierroksellaan pelimiehen elkeitä, kuuden pelaamansa reiän jälkeen hän oli kolme alle. Seitsemännellä, joka on Cans Sur-Sierren kentän kaunein ja kuvatuin reikä hän löi komean driven viheriön vasempaan reunaan. Eagleputti meni vasemmalta ohi ja päätyi metrin päähän. Hienon pelinsä jatkoksi kaikki katsomossa olettivat Mikon tuikkaavan päivän neljännen birkkunsa sisään. Toisin kävi, putti meni yläpuolelta ohi. Hämmästys muuttui tyrmistykseksi, kun Ilonen missasi vielä seuraavaankin, vajaan puolimetrisen par-putin ja teki bogeyn. Kaksi ylimääräistä lyöntiä tuli syntilistaan. -Se oli kyllä se hetki jolloin menetin momentumin omaan peliin. Vaikka loppukierroksella ei hirveän huonoja asioita tapahtunutkaan, en myöskään saanut enää ihmeitä aikaan, Ilonen tulkitsi valitettavaa käännettä. Bogeja tuli lisäksi 12:lla heikon wedgen aiheuttamana, sekä 18:lla jossa Ilonen löi bunkkerista hurjan kylkkärin noin 70 metrin matkalta.Lipun kohdalla pallo oli valehtelematta vielä nousukiidossa, mutta se pysähtyi takakatsomon neljännelle riville. Vahingoittamatta ketään. Chippi ja kaksi puttia, tulokseksi kertyi 70. Eroa McIlroyhin on seitsemän lyöntiä, kakkostilaan vain kolme. Kaksi kierrosta kolmesta nähneenä on sellainen olo, että Mikon pitäisi olla kärkikolmikossa sunnuntaina hiillostamassa irlantilaista. Puttipeli on ollut hyvin vaisua. Seitsemännen sekoilun lisäksi Ilonen laittoi vielä 15:lla kahden loistavan lyönnin jälkeen 1,4 metrisen eagleputin selvästi ohi. Samoin yhdeksännellä ja 13:lla hyvät birdiepaikat jäivät hyödyntämättä. Kun listaan lisää perjantain huonon puttipelin, tulee väkisinkin mieleen kysymys, kuinka suuri haaste Mikolla on tällähetkellä putin kanssa? -Ei tämä nappiin ole mennyt. Paljon loistavia lyöntejä, vastapainoksi sitten heikkoja esityksiä,lähinnä putteja. Kyllä toiselta ja kolmannelta olisi molemmilta pitänyt pari lyöntiä puristaa, hän mietti. Osasyy launtain takkkuiluun oli edellisiltana puhjennut migreeni joka oli tallella aamulla, sekä koko kierroksen ajan. Pelin jälkeen Ilonen haki rohtoja ja suunnitteli menevänsä nukkumaan ainakin tunniksi. Kahtena edellisvuonna Mikko Ilonen on pelannut sunnuntaina Crans Sur Sierressa tuloksen 66. Mikäli tämä sarja jatkuu pyhänä, on suomalainen varmuudella ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella kymmenen joukossa. -Kyllä tämä migreeni asettuu huomiseksi. Se on melko kiusallinen, koko vasen puolisko on kireänä. Sunnuntaina teen sen minkä tässä tilanteessa kykenen, Mikko lupasi lopuksi. Kohden uusia korkeuksia! Rory McIlroy on sunnuntain takaa-ajettu &copy Getty Images McIlroylla peli hallussa? Toukokuussa 19 vuotta täyttänyt Rory McIlroy on ottanut tahtipuikon käteensä Crans Su Sierressa. Lauantaina hän aloitti helpolla par-viitosella tekemällä eaglen. Välillä ote herpaantui, mutta sisääntulon kolme birdietä toivat tulokseksi 66. -Pelasin oikein hyvin.Tämä oli monella tavalla parempi tulos kuin avauspäivän 63. Nyt oli panosta ja paineita, olin aamulla hermostunut, nuori irlantilainen myönsi. Paineita on tarjolla sunnuntainakin, neljän lyönnin johdon menettää nopeasti jos birdejä ei ala kuulua. Maailmanlistalla McIlroy on 172:s, voitto nostaisi hänet sadan joukkoon ja myös ET:n rahalistalla niin korkealle, että paikka Volvo Mastersiin varmistuisi kerralla. Entinen amatöörien maailmanlistan ykkönen on tottunut voittamaan, toisaalta otteiden ailahtelevaisuus ET:lla kuluvalla kaudella nostaa ilmaan monia kysymyksiä. McIlroy on karsiutunut kolmessa aiemmassa kisassaan, seitsemässä viimeisessä taistossaan peräti viidesti. -Minulla oli vastaavia heikkoja kausia amatöörinäkin. Golfissa menestysputki lähtee liikkeelle monasti yhdestä onnistumisesta, toivottavasti kykenenen huomenna hallitsemaan tilanteen ja saamaan nimeni näiden maineikkaiden mestarien jatkoksi palkintopokaaliin, McIlroy unelmoi lehdistötilaisuudessa. Kuusi pelaajaa on neljän lyönnin päässä irlantilaisesta, näistä kuitenkaan yksikään ei ole World Rankingilla 160:n ensimmäisen joukossa. Vakavimpana haastajana pidetään edelleen Miguel Angel Jimeneziä jolla on eroa kärkeen viisi lyöntiä.

MIkko Ilosen huippukierros hiipui viimeisill&#228, rei&#237,ll&#228,

Viikonloppuna Sveitsistä voi kuulua iloisia uutisia, Mikko Ilonen on lyönnin osalta huippuvireessäMikko Ilonen pelasi perjantaina iltapäivällä kovassa tuulessa huippugolfia. Hän siirtyi jo yksinään johtoon tuloksella yhdeksän alle, olisi voinut karata toisenlaisilla pompuilla, mutta 14:lla ( kentän viides) tullut bogey käänsi kelkan. Mikon avaus suuntautui hivenen vasemmalle, matkaa jäi toiseen aiottua enemmän, ei kuitenkaan sataa metriä enempää. Valitettavasti toinen lyönti tuli yli griinin. Vaikka matkaa ei ollut kuin kahdeksan metriä, chippi pinaatista jäi 1,5 metriä lyhyeksi. Putti ohi ja bogey. Ilonen teki heti perään toisen lyötyään 70 metrin matkalta kolme lähestymistä, tuloksena toinen bogey. Seuraavalla, Euroopan kauneimpiin kuuluvalla par-nelosellea rohkea ja hyvä avaus viheriötä kohden 16:lla (seitsemäs) päätyi griinin viereiseen rinteeseen, birdie jäi tästä syntymättä. Myrskyisäksi yltyneessä vihurissa Mikko teki bogeyt kahdelle viimeiselle, tulos 70, ja eroa kolme lyöntiä. Vaikka Ilosen peliä paikallaseuranneena katseekin sinivalkoisten lasien läpi, on luonnehdinta ” maailmanluokan peliä” varsin sopiva ensimmäiselle 13:lle reiälle. Mikko löi muutaman hurjan pitkän driven, tarkkoja lähestymisiä ja oli kenttäpelin osalta kuin itse varmuus. -Uskalsin lyödä, siellä oli isoja suorituksia joukossa. Oletin, että tuuli tyyntyisi toisella ysillä, mutta toisin kävi. Pari huonoa suoritusta ja menetin momentumin peliin. Hyvä asia on se, että mitään korvaamatonta ei tapahtunut, Ilonen viittasi pieneen eroon kisan kärkimiehiin. Ja niitä isoja suorituksia riitti. Mikon avaukset olivat tarvittaessa todella pitkiä ja pienen faden avittamana konemaisen varmoja. Myös raudat ovat kunnossa, turhan vaikeaksi Ilosen peli meni viheriöillä. Hän missasi neljästi 70-150 sentin matkoilta. Koko kierroksen aikana upposi vain yksi yli kaksimetrinen, 14:n eagle varmistui neljämetrisellä putilla. Avauksen mitta oli 352 metriä, toisessa lyönnissa Ilosella oli matkaa jäljellä 191 metriä. Loistava suoritus. Päivän synkkä hetki oli 17:n ( kierroksen kahdeksas) 70 senttisen birdieputin missaaminen. Ilonen liiittyi hurjan drivensa seurauksena niiden harvojen pelaajien joukkooon jotka ovat päässeet puttaamaan tällä 351 metrisellä reiällä eaglea. Mikko suoritti omansa griinin edestä. Päivän pisin uponnut lyönti lähti kentän 18:lla griinin takaa chipaten noin yhdeksän metrin päästä. Tämä poislukien Mikko upotti 17:lla muulla viheriöllä putteja yhteensä noin 12-13 metrin matkalta.( arvio, mutta ei paljoa heitä). Jos putteri olisi ollut kuuma, ja 14:n bogey olisi jäänyt syntymättä…. Crans Sur Sierren kenttää voi luonnehtia varsin yksinkertaiseksi´. Tilaa on ollut käytössä käsittämättömän vähän. Vaikeudet muodostuvat pääasialllisesti pienistä ja kimuranteista viheriöistä. -Puteissa vaikeutena oli tuuli, se vaikutti paljon. Näin kävi mm. siinä 17:lla, ei putissa sen kummempaa ongelmaa ollut, Mikko mietti. Kierroksen alkuvaiheilla Ilosen ryhmä joutui odottelemaan varsin paljon. Osasyynä tähän oli se, että eräässä edellä kulkeneessa ryhmässsä pallo oli osunut naista päähän, tämä oli loukkaantunut pahannäköisesti ja peli oli seis pitkän aikaa. Vaan tapahtui Mikon ryhmässäkin. Kierroksen aikana välillä ympäriinsä lyönyt Stuart Manley löi epähuomiossa 15:n viheriölle vaikka siellä oli edellinen ryhmä vielä puttaamassa. Pallo päätyi 1,5 metrin päähän. Manley pyysi reiän jälkeen anteeksi, siinä välissä hän kävi puttaamassa eaglen. Summa summarum. Ilonen pelasi loistokierroksen, ei saanut ansaitsemaansa tulosta, mutta viikonloppuna hän voi hyvinkin pelata itseään entistä lähemmäksi kärkeä. Top-ten sijoitus on hyvin haarukassa jos peli jatkuu samanlaisena, voitttoon nouseminen vaatii huomattavasti parempaa puttaamista. Teemu Tyry

Mikko Ilosella tuulinen ty&#246,maa edess&#228,&#228,n Crans Montanassa

Mikko Ilonen starttasi kierrokselleen klo 14.50. Kuva Kingsbarnsista, Skotlannista &copy Getty Images.Pohjois-Irlannin Rory McIlroy kiersi perjantaina aamupäivällä Crans Montanan kentän tulokseen 71. Vaikka lyöntejä tuli kahdeksan lisää edellispäivään verrattuna, ei 19-vuotias nuorukainen ollut lainkaan pettynyt, pikemminkin päinvastoin. -Huippukierroksen jälkeen on hyvin vaikeaa toistaa samaa. Tänään olosuhteet olivat vaikeammat, tuuli yltyi ja lipunpaikat olivat hyvin hankalia. En ole ennen pelannut par-kolmosta dogleginä, nyt 16:s on lipunpaikan myötä jo sellainen, McIlroy totesi tuoreeltaan lehdistötilaisuudessa kierroksen jälkeen. Edelliskaudella loistavan sisääntulon kesken kauden Tourille tehneen nuorukaisen päällä oli suuria odotuksia vuoden alkaessa. Seitsemäs sija kotimaassa Irlannissa ja kymmenens tila European Openissa eivät ole näitä täyttäneet, viikonloppuna McIlroylla on mahdollisuus nostaa itsensä uudelle tasolle. -Tuolla kahdeksan alle tuloksella voi hyvinkin olla lauantaina kärkiryhmässä.Tuuli on varsin paha, enkä olisi lainkaan pahoillani vaikka se vielä yltyisi. Minä olen pelannut urani aikana lähes aina parhaat pelini kärkiryhmässä, joten toivon pääseväni sinne jo lauantaina McIlroy toivoi. Ennen ammattilaiseksi siirtymistään McIlroy oli rankattu maailman parhaaksi amatööriksi. Tämänvuotisella ET:n rahalistalla hän on niukasti Mikko Ilosen edellä sijaluvulla 89:s, ansioita on 268.000 euroa.Molemmilla on vielä paikka varmistamatta kauden päättävään Volvo Mastersiin. Omega European Mastersin voittaja kuittaa 333.000 euroa. Mikko Ilonen starttasi perjantain kierrokselleen kello 14.50 Suomen aikaa. TT

Ilonen: &#34,Peli tuntuu helkkarin hyv&#228,lt&#228,!&#34,

Mikko Ilosen valmentaja Timo Rauhala sattui soittamaan aamulla ja puhe kääntyi Sveitsin kisaan. Rauhala totesi tuttuun tyyliinsä vähintäänkin mystisesti että ”viime viikko oli Mikon paras viikko” (Ilonen pelasi Gleneaglessa tulokset 83-76 ja karsiutui). Rauhalan lausahduksen syvin olemus jäi allekirjoittaneelle epäselväksi, mutta herra tuntuu tietävän mistä puhuu, sillä Ilonen aloitti Omega European Mastersin mallikkaasti pelaten aamupäivällä tuloksen 67 (-4). Ilosen tuloskortissa riittää jälleen värejä, sillä Mikko teki kuusi birdietä, yhden eaglen ja neljä bogia. Kenttäpeli oli kunnossa, sillä väyläosumia tuli peräti 11 kolmestatoista mahdollisesta, myös greeneihin Mikko osui hyvin (13/18). – Neljä alle on aina kova tulos ja erityisesti silloin, kun kierroksen keskivaiheilla on heikompi jakso. Kolmannentoista väylän birkku sai kuitenkin tunnelman nousemaan, Ilonen totesi. – Peli on tuntunut helkkarin hyvältä pari päivää, joten omat odotukset olivat kisansuhteen korkealla. Odotusten mukainen avaus siis, kertoi Ilonen. Vasta 19-vuotias Rory McIlroy johtaa Sveitsissä. &copy Getty Images Päivän ehdoton tähti oli vasta 19-vuotias, entinen maailman amatööriykkönen Pohjois-Irlannin Rory McIlroy. Sijan Ilosta perässä rahalistalla (90) oleva tulevaisuuden ehdottomaksi tähdeksi ennustettu McIlroy teki Crans-sur-Sierren lyhyellä kentällä peräti yhdeksän birdietä yhden bogin vastapainoksi. Tulos 63, kahdeksan alle parin. Kun McIlroy siirtyi ammattilaiseksi viime vuonna, oli hänen tasoituksensa tuolloin peräti +6! Johto kakkosena olevaan yllättäjäkolmikkoon Garry Houston, Kyron Sullivan ja Julio Zapata on kolme lyöntiä. McIlroy ei ole toistaiseksi lyhyellä ammattilaisurallaan saavuttanut voittoa, eväitä ensimmäiseen voittoon on varmasti tarpeeksi. Suurin ennakkosuosikki Miguel Angel Jimenez aloitti hyvin tuloksella 68. Parin vuoden takainen US Open voittaja ja sittemin World Rankingilla peräti sijalle 330 sukeltanut Uuden-Seelannin Michael Campbell näytti jälleen pelaamisen merkkejä, tulos 69, kaksi alle. -SM-

Mikko Ilosen vuoro onnistua Sveitsiss&#228,?

Euroopan supertähdista suurin osa pitää joko Ryder Cupin karsinnan loppumisen johdosta taukoa, tai pelaa USA:ssa Fedex Cupin finaalipelejä ( Garcia, Harrington). Sveitsissä pelattavalla European Masters kisalla on pitkä historia jo vuodesta 1923. Nykyisellä kentällä, Crans Sur Sierressa on pelattu ensimmäisen kerran kesällä 1939. Voittajien lista on komea, Brett Rumford puolustaa ykköstilaa, nimensä pokaalin kylkeen ovat saaneet mm. kentän viheröt uudelleen suunnitellut Seve Ballesteros, Colin Montgomerie, Nick Faldo, Craig Stadler, Lee Westwood, Ernie Els, Sergio Garcia, Luke Donald sekä Robert Karlsson. Talvisin alue on lumen alla, parin kilometrin korkeudessa merenpinnasta pallo lentää erittäin hyvin. -Se on oikein kiva paikka. Hyvin erilainen tapahtuma puitteiltaan tavallisiin. Pitää tosiaan muistaa se, että mailavalinnat menevät ohuessa ilmanalassa ihan toisenlaisiksi, Mikko Ilonen tietää kokemuksesta. Neljä ensimmäistä osallistumiskertaa Ilosella eivät olleet kaksisia, 28:s sija ja kolme karsiutumista. Vuosina 2006 ja 2007 askelmerkit ovat ollleet hyvin kohdallaan, seitsemäs ja 18:s sija, molemmilla kerroilla päätöskierros tulokseen 66. Mikko Ilonen on kaikkien ET vuosiensa aikana 2001-2007 sijoittunut kauden aikana vähintään kerran kymmenen joukkoon. Kuluvalla kaudella tätä ei vielä ole lähes 270.000 euron tuloista huolimatta vielä tapahtunut. Ehkä viikonloppuna on suomalaisen vuoro. Miguel Angel Jimenezin lyönti eii vaikuta kaksiselta, mutta voittoja tulee vuodesta toiseen &copy Getty ImagesSupertähtiä Sveitsin kisassa on siis hyvin vähän, ainoana Ryder Cup-pelaajana Miguel-Angel Jimenez jonka voittojen määrä ET:lla on jo 15. Saavuttaessan ensimmäisensä Jimenez oli samanikäinen kuin Ilonen nyt, 28-vuotias. Mikolla on vielä aikaa. Ilosen starttiaika torstaina on klo 9.50 Suomen aikaa, perjantaina 14.50.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje