26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Jarmo Sandelin tähdittää SK Golf Challengea

Jarmo Sandelin ja koomikko Bill Murray kiersivät syksyllä 2007 Skotlannin kenttiä © Getty Images

Suomalaisen golfin huippunimet Mikko Ilonen, Antti Ahokas, Roope Kakko, Toni Karjalainen ja käsivammansa takia epävarmojen osallistujien listalla oleva Mikko Korhonen saavat kovan, mutta mieluisan kilpakumppanin Vanajanlinnan kisaan länsinaapurista. Challenge Touria 1990-1994 ja ET:lla vuodesta 1995 pelannut Jarmo Sandelin tulee olemaan melkoinen yleisömagneetti varsinkin kisan pro-amissa sekä kahtena ensimmäisenä päivänä Vanajanlinnassa tullaan näkemään myös Challenge Tourin kansainväliset kärkinimet, sillä samaan aikaan Euroopan maaperällä ei kisailla muissa päätourien kisoissa. Jarmo Sandelin on syntynyt vuonna 1967 Imatralla ja asuu nykyisin Tukholmassa sekä Portugalissa. Ruotsia edustava peluri esiintyi Euroopan kiertueella ensimmäisen kerran vuonna 1995 ja otti heti neljännessä turnauksessaan voiton. Sandelinin huippukausi ajoittui vuoteen 1999, jolloin hän otti kaksi voittoa ja edusti Eurooppaa Ryder Cupissa. Sandelinilla on kaikkiaan kuusi voittoa Euroopan kiertueelta mutta meriittilistansa ensimmäiseksi huomattavaksi saavutuksekseen hän ilmoittaa Suomen PGA –mestaruuden, jonka hän voitti vuonna 1993 Espoon Ringsidessa tuloksella 216 lyöntiä. Vuosituhannen vaihteen jälkeen Sandelinin otteet ovat tulleet aihtelevaisemmiksi. Viisi ET:n voitoista on vuosilta 1995-1999, syksyllä 2001 hän voitti toistaiseksi viimeisen kerran Taiwanissa pidetyn ET kisan. Jarmo on joutunut verisesti taistelemaan jopa paikastaan ET:lla, syksyllä 2005 hän pelasi karsinnoissa, pääsi läpi ja seuraavana vuonna oli kahdesti kakkonen. Syksyllä 2008 Sandelin johti jättikilpailuihin luokiteltavaa Dunhill Links Championshipia ennen viimeistä päivää jääden lopulta neljänneksi. Kuluvalla kaudella, kuten myös kahdella edellisellä Sandelin on niiden pelaajien joukossa joille jokainen euro voi olla ratkaiseva työpaikan ( rahalistan top 115) uusimisessa. – On todella hieno homma, että sain SK Golf Challengen mahtumaan kalenteriin. Suomeen on aina mukava tulla vaikka pelireissut ovatkin viime vuosina olleet harvassa. Olen Mikko Ilosen vieraana pelannut kerran Vanajanlinnan kentän ja pidin siitä erittäin paljon. Fiilikset nousevat aivan varmasti huippuunsa kisan lähestyessä, sanoo Jarmo Sandelin. <b> – Olin aikoinani Espoon Golfseuran jäsen ja sain seurata Suomen ammattilaisgolfin kehitystä alusta alkaen. Eteenpäin on niistä ajoista menty huimasti ja erityisesti Mikon kaksi voittoa Euroopan kiertueella lämmittivät mieltäni. Olen innoissani tilaisuudesta päästä tutustumaan muihin kavereihin ja testaamaan heidän tasonsa kisassa, sanoo Sandelin.  -Pelillisesti olen ottanut askeleita eteenpäin vaikka tulokset eivät vielä kaikkea kerrokaan. Lyön tällä hetkellä paremmin palloa kuin koskaan mutta nyt pitää löytää oikea rytmi myös tuloksentekoon. Ehkä Vanajanlinna on se paikka, missä kaikki loksahtaa paikoilleen, pohtii Jarmo Sandelin. Kisan promoottorille Jarmo Sandelinin saapuminen on suuri uutinen. Maailmanluokan pelaaja ja näkyvä persoona kiinnostaa aina golfyleisöä, jota odotetaan saapuvaksi Vanajanlinnaan sankoin joukoin.  -Jarmo Sandelin on huippukaveri, Ryder Cup –pelaaja, ja yksi Euroopan kiertueen näkyvimpiä sekä seuratuimpia hahmoja. Hänen tulonsa Vanajanlinnaan on superhieno juttu. Nyt meillä on tarjota yleisölle kaikki suomalaishuiput samassa tapahtumassa, joten kentällä tulee kisan alusta alkaen liikkumaan todella mielenkiintoisia ryhmiä, sanoo SK Golf Challengen tuottaja <b>Lars Sonck</b>.  -Olemme myös käynnistäneet yhteistyön Jarmo Foundationin kanssa. Vuonna 2007 perustettu säätiö tähtää elämässään eteenpäin pyrkivien lasten ja nuorten tukemiseen monin eri keinoin, taustoittaa Lars Sonck.  www.skgolfchallenge.fi www.jarmosandelin.com www.jarmofoundation.com www.linnagolf.fi           <span class=

https://golfpiste.com/linnagolf/?lang=fi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje