16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Green cardeja suoritettiin viime vuotta vähemmän

Green cardeja suoritettiin 7 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Kuvassa Reima Kaija opettaa alkeiskurssilaisia.

Golfliitto on nyt kahden vuoden ajan rekisteröinyt kaikki green card -suoritukset. Vuonna 2011 green cardin suoritti noin 11 600 henkilöä, tänä vuonna lukema pysähtyi noin 10 000:een. Prosentuaalisesti ilmaistuna suoritusten määrä laski seitsemän prosenttia. Golfliitossa laskua ei pidetä merkittävänä, eikä se selitä toiminnanjohtaja Petri Peltoniemen mukaan esimerkiksi golfseurojen jäsenmäärän kasvun pysähtymiseen. ”Golfin pariin on edelleen imua ja 10 000 suoritettua Green Cardia on todiste tästä. Jäsenmäärän ja suomalaisen golfin kehityksen kannalta avainasemassa on aloittelijoiden vieminen eteenpäin Aloittelijan polulla. Green Card on vasta lähtölaukaus pelitaitojen kehittämiselle ja golfharrastukseen sisään pääsemiselle”, Peltoniemi sanoo. Vuoden 2011 green card -tilastoista kävi ilmi, että kortin suorittaneista vain noin 40 prosenttia jatkoi harrastustaan liittymällä golfseuran jäseneksi. Tämän vuoden osalta green card -suorittajien liittymisprosenttia seuroihin ei ole vielä saatavilla. ”On tärkeää tehdä työtä sen eteen, että aloittelijoiden kiinnostus saadaan hyödynnettyä auttamalla heitä aktiivisesti harrastuksen alkutaipalella ja tarjoamalla heille sopivat etenemistavat”, Peltoniemi muotoilee.

Green card.

Green card.

Golfliitto pyrkiikin auttamaan jäsenseuroja aloittelijoiden tukemisessa esimerkiksi rakentamalla Aloittelijan polku -manuaalin, jossa tuodaan julki mm. golfseuroissa hyviksi todettuja käytäntöjä. Paloheinästä eniten uusia pelaajia Golfliiton julkaisemassa green card -tilastossa on mukana sata seuraa, joilta on saatavilla tieto green card -suorituksista sekä tältä että viime vuodelta. Näistä sadasta seurasta 60:ssä green card -suoritusten määrä laski viime vuoteen verrattuna. 40:ssä suorituksia oli vuoteen 2011 verrattuna yhtä paljon tai enemmän. Eniten green cardeja myönnettiin jälleen kerran Paloheinässä, 850 kappaletta. Kasvua viime vuoteen on 65 kortin verran. Vierumäen Golfseurassa myönnettiin 394 green cardia, mikä puolestaan on 90 vähemmän kuin vuosi sitten. Vihti Golfissa pelättiin kauden aikana 40 % laskua, mutta lopputulema oli 344 suoritettua green cardia, missä on pudotusta viime vuoteen tasan 30 %. Neljänneksi eniten green cardeja myönsi Aurinko Golf, 291 kappaletta, ja top vitosen viimeistelee Pirkanmaan Golf 259 green cardillaan. Janne Knuuti

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)

    Sisäsiittoinen says:

    Onko se ihme ettei ihmiset jatka harrastustaan. kyllä se niin sisä(sii…)lämpiävää on että suuri osa tervejärkisistä etsii ihan muunlaisen harrasteen.

    Jouko Lintunen says:

    artikkelin mukaan 2011 green cardin suoritti 11600 ja tänä vuonna 10000. Erotus siis 1600, joka on vajaa 14% laskua 2011 tasosta, eikä 7%. Vai onko lähtöluvut ilmoitettu väärin?

    Janne Knuuti says:

    Niinhän se on, etteivät luvut täsmää. Selvitin asiaa Golfliitosta ja sain green card -asioista vastaavalta Aarni Nordqvistilta seuraavanlaisen vastauksen: Golfliitto ei ole kyennyt keräämään kaikilta Suomen golfseuroilta Green Card suoritustietoja vuosina 2011 ja 2012. Lisäksi laskentatapaa on muutettu 2012 vastaamaan paremmin todellista lukumäärää. Näin ollen itse kokonaismäärälukuja ei kannata vertailla keskenään. Se tieto, jonka osalta pystytään olemaan melko varmoja on tuo 7% prosentin lasku, joka perustuu suorittajatietonsa sekä viime että tänä vuonna antaneisiin seuroihin (92 seuraa).

    Pelailija 8.2 says:

    Paloheinä ja 850 korttia!! kasvua 65kpl. Mille ajanjaksolle tuo ”(opetus)” jakautuu?? Nuo luvut kertoo minusta vain sen ikävän asian , että Paloheinä ei tuota turvallisia / osaavia golfaajia , vaan suoltaa tyyppejä jotka voi kehua omistavansa GreenGardin!!! En usko ikinä ,että tuossa ajassa saadaan mitään aikaan , muuta kuin rahat kassaan ja uusia ennätyksiä kauden lopussa!!!