26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golf Digest Akatemialla hyvä henki päällä

Golf Digest Akatemian jäsenillä on ainutlaatuinen projekti meneillään..

Pöytä on katettu Golf Digestin Akatemian osallistujille. Mitä vuoden aikana tapahtuu ja kuinka osallistujat jakson kokevat, yhdessä ja erikseen? Kuusi viikkoa takana, vajaa vuosi vielä edessä. Golf Digest Akatemia on lähtenyt vauhdikkaasti liikkelle ja sekä valmentaja Timo Rauhala että kymmenen kursilaista ovat erittäin innoissaan. Rauhala on tehnyt alkukartoituksen ja antanut kullekin yksityistunnilla henkilökohtaiset ohjeet. Kurssilaiset käyvät säännölliseti Kytäjällä ryhmäopetuksessa joiden yhteydessä on mahdollisuus myös pelata. Ryhmä on käynyt myös seuraamassa naisammattilaisten peliä Finnair Mastersissa, pelannut Mastersissa ja odottaa innolla kauden 2007 mestaruuskisojaan. Yhteisiä pelejä jatketaan kauden loppuun asti. Lokakuussa käynnistyy fyysinen treeni, sisähalleihin siirrytään viimeistään vuodenvaihteen jälkeen. Jo ensimmäisten viikkojen aikana on tullut selväksi, että osalla ryhmää on enemmän aikaa ja tarmoa panostaa harjoitteluun sekä pelaamiseen kuin toisilla, tasapäistäminen ei ole pyrkimyskään. Vieraile Golf Digest Akatemian sivuilla joille pääset oheisen linkin kautta ja tutustu ryhmän toimintaan. Blogeissa on hurttia huumoria ja armotonta itseruoskintaa. Kun näitä tarinoita lukee ja katsoo videoita, alkaa omakin suoritus tuntua taas varsin hyvältä. Ohessa Marko Teriön ensimmäinen blogi, lisää kotisivuilta.

Marko Teri&#246,n blogi

Lähdin edellisten harjoitusten jälkeen suoraan porottelemaan Lappiin ja takaisin viestimien ääreen saavuin juuri. Mutta ehdinpä hieman toipua valituksi tulemisen shokista sekä kasata ajatuksia ja peliä yhdessä porojen kanssa Levi Golfin kentällä. Keväällä takana oli noin kymmenen vuoden pelaamaton jakso ja edessä puolitoista vuotta sapattivapaata jonka tiesin omistavani Golfille. Kaikkihan sen tietää kuinka siinä käy — totaalinen mielenhäiriö. Loikin EUROforisessa mielentilassa reiältä – reiälle, kuin suomalainen hulluporo pääsiäisenä Hullussa Porossa. Noin 120 kierrosta myöhemmin huomasin tulleeni valituksi Golf Digestin golfkouluun ja tyttöystävä huomauttikin, että mitä siitä tulisikaan kun tuohon järjettömään innostukseen lisättäisiin hieman järkeä. Ajomatka golfkoulun ensimmäiseen päivään kulki kuin unessa, ajatusten pomppiessa ilman rationaalisuuden häivää (mikä kylläkin on hyvin luontevaa itselleni noin muutoinkin). Päällimmäisenä mieleen jäivät pelkotilat: -Kuinka kohtuullisen sivistymätön kirvesmies sopeutuu tähän – mielikuvissani – niin akateemiseen porukkaan. -Kuinka pystyy Rauhala, Tyry & Co pidättelemään raivokkaita naurukohtauksia esittäessäni parasta osaamistani kentällä. -Mahtaako ne oikeasti sittenkään olla ihan tosissaan meidän kanssa vai onko tästä vain tarkoitus tehdä joku kympin uutisten lanseeraaman loppukevennyksen tapainen hauskuttelu kustannuksellamme lehteen. No, saavuinpa vihdoin Kytäjälle. Siellä ennen käymättömälle näky oli uskomaton – voiko tosiaan etelänmatkan tehdä muutamalla litralla polttoainetta – kyllä voi. Hetimiten kaikki olivatkin läsnä ja tunnelma oli välittömästi luonteva ja rento. (ne niistä akateemisista ja jäykistä muodollisuuksista joita olin spinnannut) Timo, Teemu ja Sami ottivat tilanteen välittömästi hanskaan ja hyvin pian olikin itselleni varsin selvää notta kyllä tässä oikeasti ollaan tekemässä meistä golfareita omien rajojemme puitteissa. Syötyämme lähdimmekin pian pelaamaan… hirvitys sitä tutinaa ja tärinää ykköstiillä… jos maila olisi ollut betonivibra niin hyvinkin olisi yhden olkiluodon ydinvoimalan valut sillä tärinällä sekoittunut. Ja koska olen näemmä sunnuntailapsi peliseurakseni sattui kaksi aivan upeaa naista – Sirpa ja Anne. Avauslyönti: Timo kuvaa – Teemu katsoo – Naiset katsoo – Marko tärisee – raivopullhukkislaissitoppialtalyönti – tai jotain semmoista – en muista ihan tarkkaan, niin kuin en muista koko kierroksesta. Sen tiedän että aina pelatessani olen järjettömyyksiin saakka oman lyöntini analysaattori vaikka tiedänkin että analyysini ovat varmasti 95% pielessä, kyseisellä kierroksella en muista kertaakaan miettineeni lyöntiä vaan kaikkea muuta. Seurauksena kesän paras kierros, händärin laskeminen – joten golfkoulu onkin jo maksanut itsensä osaltani takaisin. Aivan uskomattomalta tuntui koko kierroksen ajan se, kuinka innostuneelta Rauhalan Timo vaikutti tästä koko systeemistä. Hän seurasi koko kierroksen peliämme kuvaten ja innostaen meitä. Pelin jälkeen tehtiin lyhyet videoanalyysit kustakin pelaajasta (lähinnä hyviä asioita hakien), ja tarkoitushan olikin tehdä vain alkukartoitus. Olenkin aina kummastellut kun pelikaverit usein kehuvat notta onpas nätti swingi. Olen ihmetellyt kuinka se voi olla nätti, kun tuntuu niin jurkeleen pahalta. No äkkiseltään kun katsoin videota, niin olihan se minun tasoitukseni omaavalle kaverille hyvän näköinen swingi. Vaan sitten kun katsottiin hidastettuna, ni voihan sun PER…. kyllä oli K18. Joten remonttiin varmaankin laitetaan alku- ja loppuasennon välinen tapahtumaketju. Innolla ja täydellä sydämellä tulen paneutumaan seuraavan vuoden ajan tämän ”pienen virheen” korjaamiseen.

Golf Digest Akatemian kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje