Ukkosen häiritsemä viimeinen kierros Illinoisissa päättyi In-Kyung Kimin (69-68-69-65) yhden lyönnin voittoon. Voitto ratkesi 17. reiän avaukseen. Tuolla par-3:lla Kim löi pallonsa tiiltä reiluun puoleen metriin ja teki birdien. Voitostaan Kim kuittasi reilut 255 000 dollaria. Viikonloppuinen voitto oli Kimin LPGA-uran toinen. Kahden kierroksen jälkeen kisaa Illinoisissa johtanut Se Ri Pak (66-68-72-66) tipahti kolmannella kierroksella muutaman lyönnin johtajien taakse. Hän pelasi sunnuntaina kierroksensa tulokseen 66, ja jäi voittaja-Kimille vain yhden lyönnin. Paula Cramer (69-71-69-65) teki sunnuntaina hyvän nousun. Hän pelasi kierroksensa seitsemän alle parin ja nousi tuloslistalla kymmenen sijaa jaetulle kuudennelle sijalle. Hän aloitti kierroksensa tekemällä heti ensimmäisellä reiällä eaglen ja seuraavalle reiälle vielä birdien. Viimeisen reiän bogi kuitenkin tiputti hänet kolmannelta sijalta kuudenneksi. Natalie Gulbis (68-72-69-71) ei saanut lopulta isointa vaihdetta silmään viikonlopun missään vaiheessa. Ensimmäisellä kierroksella birdejä syntyi kahdeksan, mutta vastapainoksi bogejakin oli neljä. Lauantain jälkeen johdossa olleet Cristie Kerr (69-69-66-70) ja Kristy McPherson (69-66-69-74) eivät saaneet sunnuntaina itsestään parasta mahdollista irti. Kerr pelasi kierroksensa kaksi alle ja jakoi lopullisella tuloslistalla kuudetta sijaa. Ensimmäistä voittoaan tavoitteleva McPherson pelasi viimeisen kierroksensa kaksi yli parin ja tipahti jaetulle 18. sijalle. Kerr jatkaa edelleen rahalistan kärjessä. Kolmatta sijaa jakoivat eteläkorealaiset Hee-Won Han (69-69-70-65) ja Jee Young Lee (66-69-72-66). Paras eurooppalainen oli lopulta Suzann Pettersen (68-66-72-68), joka oli jaetulla kuudennella sijalla. Ilari Ceder
LETilla saatiin voittajien listaan uusi nimi
Viimeisellä kierroksella Italian Diana Lunan (66-70-72) ohi meni espanjalainen Tania Elosegui (70-68-69). Voitto oli espanjattaren ensimmäinen, kakkossijoja LETilta on jo aiemmista kisoista kuusi. Elosegui voitti Lunan lopulta yhdellä lyönnillä. Rahalistaa johtava norjalainen Marianne Skarpnord (67-74-69) oli kolmas. Paras suomalainen oli Ursula Wikströn, joka oli lopullisella tuloslistalla jaetulla 27. sijalla. Aikaisemmin julkaisemamme tieto Wikströmin viimeisestä kierroksesta oli väärä. Wikström pelasi viimeisen kierroksensa 73 lyönnillä. Wikströn sai sijoituksestaan 2400 euron shekin, jolla hän pysyy rahalistan 13:nella sijalla. -Tänään ei mikään tullut helposti. Peli oli aika takkuista koko päivän, mutta onneksi se ei nyt ihan kokonaan karannut käsistä, kertoi Wikström kierroksensa jälkeen. Paluuta kiertueelle tekevä Riikka Hakkarainen paransi lauantailta yhdellä lyönnillä 51:neksi. Jenni Kuosa pelasi kierrostuloksekseen 74 ja oli lopulta jaetulla 43:nella sijalla. Ilari Ceder
Rahalistan ykkö,nen Christie Kerr Illinoisissa kä,rkeen
Sunnuntaista on tulossa Illinoisissa tähtien kamppailu. Christie Kerr (69-69-66), maailmanlista neljäs, ja Jiyai Shin (69-67-69), maailmanlistan viides, ovat lyönnin päässä toisistaan. Piikkipaikalla Kerrille pitää seuraa Kristy McPherson (69-66-69), joka metsästää vielä ensimmäistä voittoaan LPGA-tourilla. Shin on vakuuttanut jo pari vuotta sitten rikkomalla ennätyksiä korealaisella KLPGA-tourilla. Vuonna 2007 hän osallistui 19 kisaan ja voitti niistä 10. Viime kaudella LPGA-tourilla hän voitti kolmesti 10 turnauksessa, joihin osallistui. Voittotahtoa ja voittokokemusta siis on. Samoin Kerrilla, joka on voittanut uransa aikana 12 kertaa LPGAlla. Kerr ja McPherson ovat molemmat näillä näkymin menossa USA:n Solheim cup joukkueeseen. Kerr on aikaisemmin pelannut Solheim cupissa kolmesti. Kahden kierroksen jälkeen Illinoisissa johtaneet Se Ri Pak ja Suzann Pettersen ovat kärkikaksikkoa kahden lyönnin päässä. Ilari Ceder
Tuulinen pä,ivä, sotki monien kuviot LETilla
Italian Diana Luna johtaa viikonlopun LET-osakilpailua Hollannissa. Luna on urallaan voittanut yhden kilpailun LETilla, vuonna 2004. Tältä kaudelta hänellä on yksi sijoitus 10 parhaan joukkoon. Voittamalla Hollannissa Luna saisi mukavan potkun ylöspäin Solheim cupin karsintalistalla Suomalaisista parhaana tuloslistalla on Ursula Wikström, joka pelasi kierroksensa kaksi yli parin. Yksi tuplabogi, kolme bogia ja kolme birdietä tehnyt Wikström jakaa sijaa 17. Muista suomalaisista Jenni Kuosa on jaetulla 29:nellä sijalla yhteistuloksessa kaksi yli parin. Kuosa pelasi lauantain kierroksensa 73. Paluutaan LETille tekevä Riikka Hakkarainen selvitti hänkin cutin ja jakaa 56:nettä sijaa. Hakkarainen teki kierroksellaan yhden birdien, yhden bogin ja yhden tuplabogin. Perjantain ensimmäisen kierroksen jälkeen kisaa johtanut Thaimaan Titiya Plucksataporn pelasi kierroksensa kolme yli parin ja menetti yhden lyönnin johtonsa. Rahalistan kärjessä oleva norjalainen Marianne Skarpnord pelasi toisen kierroksensa kaksi yli parin, ja tipahti viiden lyönnin päähän jaetulle viidennelle sijalle. Ilari Ceder