Emilia Ottela hopealle Volvo Masters Amateur-kisassa - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Emilia Ottela hopealle Volvo Masters Amateur-kisassa

Kiinalaisvoittaja meni vakavaksi, Justin Roselta ja Emilia Ottelta irtosi hymy Valderramassa.

Emilia Ottela sijoittui toiseksi kaksipäiväisessä Volvo Masters Amateur –kilpailun maailmanfinaalissa La Quintan kentällä Marbellan lähistöllä. Tämä on ensimmäinen kerta kilpailun 20-vuotisessa historiassa, kun naispelaaja yltää palkintokorokkeelle. Kilpailun voittoon pelasi Yung Jian Kiinasta. Taitoluistelua 17-vuotiaaksi harrastanut Emilia Ottela aloitti golfin vasta vuoden 2005 kesällä, mutta on pudottanut tasoituksensa jo alle yhdeksään. Volvo Masters Amateur -kilpailun maailmanfinaali ratkaistaan pistebogi-menetelmällä 3/4 tasoituksin. Ottela sai kahdella kierroksella yhteensä 68 pistettä, jääden voitosta ainoastaan kaksi pistettä. Ottelan lyöntimäärät olivat 81 ja 79 lyöntiä, joten tasoitus laski jälleen, nyt kahdeksin pintaan. – Olen harjoitellut paljon ja koska kehitystä tapahtuu, haluan nähdä mihin kilpailutasolla kykyni riittävät, sanoi Ottela, joka aiemmin on harrastanut taitoluistelua SM-tasolle saakka. – Löin palloa finaalissa hyvin, mutta puttasin huonosti. Lähipeli on osa-alue, joka kaipaa hiomista. Kilpailun jälkeen Ottela ja muut 68 finalistia saivat seurata ammattilaisten Volvo Masters -kilpailua Valderraman kentällä. Ottela sai kerättyä nimikirjoituksia ja pääsi yhteiskuviin kotikaupunkinsa Lahden ja Suomen ykkösgolfarin Mikko Ilosen sekä kilpailun voittajan Justin Rosen kanssa. Suomessa järjestettiin kesällä Finnair Masters Lady Challenge karsintakilpailujen sarja, sekä yksi erillinen kisan Vierumäellä naisamatööreille, joista finalistit kansalliseen finaaaliin seulottiin. Ottela voitti osakilpailun Pickalassa ja lunasti paikkansa maailmanfinaaliin voittamalla Suomen loppukilpailun Espoon Golfseuran kentällä. Kaikkiaan tämän kisan karsintaan on osallistunut yli 70 000 pelaajaa yhteensä 24 maasta. Ensi kesällä Suomen karsintaohjelma laajenee niin, että Volvo Masters Amateur on avoin myös miehille.

Volvo Masters

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje