16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Demo-mailoja saa nyt edullisesti!

Mailat on valmiiksi hinnoiteltu ja lajiteltu.

Vantaanportin myymälä oli torstaina jo aamukymmeneltä täynnä innokkaita välineostajia. Golf Centerin Vantaanportin myymälässä käy tällä hetkellä kova kuhina. Liikkeessä on myynnissä noin 1800 demomailaa, jotka ovat peräisin Golf Centerin omasta Demo-keitaasta Löfkullasta sekä useilta välinemaahantuojilta. Mikäli haluaa saada omansa pois, kannattaa olla nopea. Alennus on parhaimmillaan jopa 70 prosenttia. Myymälän auetessa klo 10, liike oli hetkessä täynnä asiakkaita. (Onneksi tunnelma ei kuitenkaan ole yhtä ruuhkainen ja kiihkeä kuin Hulluilla Päivillä.) Keskiviikkoiltana omansa ovat jo ostaneet vip-asiakkaat. Suurin ruuhka oli draivereiden, puumailojen ja hybridien ympärillä. Demomyyntiprojektin vetäjä Anssi Rauhala vakuuttaa kuitenkin, että kaikkia mailoja löytyy ja kaikkia myös halutaan ostaa. Myös naisille ja etenkin vasenkätisille on paljon vaihtoehtoja. Anssi Rauhala osaa vastata vaikeisiinkin mailakysymyksiin.Rauhalan mukaan ostajat ovat jo valmiiksi melko tietoisia siitä, mitä bägiin kannattaa hankkia. Moni on jo etukäteen tutkaillut liikkeen nettisivuilla olevaa yksityiskohtaista listaa, josta löytyy joka ikinen myynnissä oleva demomaila, ja tulee suoraan hakemaan tiettyä välinettä. ”Draiverit ja hybridit ovat mailaryhminä suosituimpia, mutta kyllä rautoja ja wedgejä menee myös paljon”, Rauhala kertoo. Golf Centerin henkilökunta on käynyt jokaisen myytävän mailan läpi, pessyt ne käsin ja tarkastanut kunnon. Jokaiselle mailalle annetaan valmistajan takuu. Alennukset ovat tuntuvia. ”Joitakin todella priima-kunnossa olevia mailoja myymme miinus 30 prosentin hinnalla, muissa alennus on 40-70 prosenttia”, Rauhala kertoo.

Tiedostavia kuluttajia

Harrastajat ovat nykyään yhä paremmin perillä välineistä ja niiden ominaisuuksista. Anssi Rauhalan mukaan esimerkiksi erilaisia gapwedgejä kyselee moni, samoin juuri tietyllä nostokulmalla olevia hybrideitä tai väyläpuita täyttämään mailavalikoimassa olevan aukon. ”Usein kysytään hybridien vastaavuuksista rautoihin. Myös wedgejen nostokulmat kiinnostavat. Nykyään monessa setissä onkin jo valmiina gapwedge pw:n ja sw:n välissä”, Rauhala kertoo. Yleisin kysymys on kuitenkin kuulemma ”sopiiks tää mulle”. Vaikka demomyynnin aikana Centerin tiloissa ei pysty mailoja testaamaan, osaavat myyjät muutamalla kartoittavalla kysymyksellä selvittää, minkälaiset mailat ostajalle sopivat. Nyt myydään siis vuoden 2009 varastoja tyhjäksi. Muutaman kuukauden päästä hyllyjä täytetään taas uusilla malleilla. Jääkö demomailan ostaja paitsi jostain ominaisuudesta, jota ensi keväänä hehkutetaan? ”Eivät mailat yhdessä vuodessa niin radikaalisti muutu. Osa harrastajista, etenkin edellekävijät haluavat aina vain uutta, mutta kyllä näillä tämän vuoden malleilla pärjää hyvin jonkin aikaa”, Rauhala lopettaa. Syksy on todellakin loistava ajankohta hankkia välineitä. Ainoa huono puoli demomailojen myyntitilaisuudessa on se, että niitä ei enää pääse kokeilemaan. Mahdollisuus testaukseen on kuulemma annettu edellisen neljän kuukauden aikana. Laura Grönqvist

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje