16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Davis Lovelle voitto ja "lifetime exemption"

Jeff Overton on juuri nyt siinä rajalla. © Getty Images

Davis Love pääsi samaan kuvaan voittopokaalin ja Mikki Hiiren kanssa.  &copy Getty Images 44-vuotias Davis Love III on todellinen PGA Tour konkari. Love siirtyi ammattilaiseksi 21-vuotiaana vuonna 1985, sai karsinnoista kortin kaudelle 1986 ja on pelannut Tourilla siitä saakka. Ensimmäinen voitto tuli jo 1987, nyt tuli uran 20 voitto. Kun kausia on takana 22, on Love pystynyt pelaamaan lähes voitto / kausi keskiarvolla. Edellinen voitto tuli kaudella 2006. Parhaimmillaan Love oli vuonna 1999 World Rankingin kakkonen. Tällä kaudella oli tavallista hankalampaa, nilkkavamma piti miehen syrjässä 6 viikkoa elo-, syyskuussa. Paluun jälkeen peli on kulkenut, pari viikkoa sitten tuli paluun jälkeisessä kilpailussa heti kolmas sija, nyt Floridassa Disneyn kentillä vakuuttavan esityksen jälkeen lyönnin voitto, vaikka viimeisellä meni jännäksi, kun lähestyminen lipsahti bunkkeriin. Hienon bunkkerilyönnin jälkeen alle metrinen par-putti riitti kuitenkin voittoon. Viimeisellä kierroksella Love puttasi vain 24 kertaa. Koko kisassa toki helpoilla ”turistikentillä” Love teki vain yhden bogin ja pelasi 57 reiän jakson ilman bogeja. Kisan kakkoseksi jäi voitoton Tommy Gainey, joka oli ennen kisaa rahalistalla vasta sijalla 228. Kakkossija nosti 60 sijaa yläspäin, mutta kortti jäi saamatta. Voitto olisi sen tuonut. Gainey, joka muuten pelaa musta hanska molemmissa käsissään, pelasi kuitenkin Loven tapaan loistavan päätöskierroksen 64 (-8), joten minkäs teet jos joku muu on vieläkin parempi. Kausi 2008 on PGA Tourillakin nyt pulkassa. Rahalistan voitti Vijay Singh urallaan kolmannen kerran reilun 6,6 miljoonan tienesteillä. Summa on alhaisin, jolla listan voittaa sitten vuoden 2002. Puolikkaan kauden pelannut Tiger Woods oli silti toinen, voittaen pelaamastaan kuudesta kisasta neljä! Phil Mickelson oli kolmas, Sergio Garcia neljäs ja konkari Kenny Perry viides. Tienaamalla miljoona taalaa sijoittui rahalistalla 104:ksi. Kaudella 2007 miljoonatienesteillä oli 99., 2006 93. Kymmenen vuotta sitten (1998) miljoonalla sijoittui listalla 26:ksi. Rahaa on siis jaossa aina vain enemmän. Rahalistan kriittisellä sijalla 125 tapahtui yksi muutos. Skotlannin Martin Laird nousi 22 sijallaan 11.000 taalalla ohi cutin missanneen Shane Bertschin sijalle 125. Bertschin kohtalona oli olla juuri tuo 126 pelaaja, joka ei täyttä korttia ensi kaudelle saa. SM

Verplank ja Marino k&#228,rjess&#228, p&#228,&#228,t&#246,sp&#228,iv&#228,&#228,n Floridassa

Steve Marino hakee uransa avausvoittoa.  &copy Getty Images Scott Verplank ja Steve Marino jakavat kärkitilaa ennen päätöskierrosta PGA Tourin kauden 2008 päätöskilpailussa Floridassa. Kärkiduon tulos on 19 alle parin, joten tulostahti on edelleen kovaa. 28-vuotias Marino on pelannut uransa parasta kautta. Hänellä on yksi kakkossija, yksi kolmossija ja yhteensä viisi top10 sijoitusta. Avausvoitto vielä puuttuu. Kolmossijaa jakavat Davis Love III ja 36-vuotias, avauskauttaan päätourilla pelaava Scott Sterling. Nilkkavammasta toipunut Love hänelle oudossa tilanteessa, rahalistan sija 118, joten lisätienestiä tarvitaan jotta paikka 125 joukossa varmistuu. Nyt näyttää tosin jo todella hyvältä kun pahimmat kilpailijat ovat takana. Voitollakin olisi suuri merkitys, sillä se olisi Loven 20:s, määrä jolla pelaaja saa PGA Tourille ”lifetime exemptionin” eli oikeuden pelata loppuuransa ajan. Sterling on rahalistalla sijalla 153 ja tarvitsee voiton tai kakkossijan noustakseen 125 paremmalle puolelle rahalistalla. Monien pelaajien mielenkiinto kohdistuukin juuri tuohon rahalistan kohtaan 125. Tällä hetkellä ennusteen mukaan rajalla tapahtuisi niin, että Martin Laird näyttäisi olevan onnekas nousija rajan takaa ja Shane Bertsch antaisi hänelle tilaa. Bertsch missasi kisassa cutin eikä voi siis itse asiaan enää vaikuttaa. Myös Brad Adamonis missasi cutin ja on ennusteen mukaan juuri sijalla 125 ja vielä vaarassa pudota ulos Tourilta. SM

Kokenut Scott Verplank huimassa vauhdissa Floridassa

Scott Verplank hakee kauden avausvoittoaan Floridan birkkujuhlissa.  &copy Getty Images 44-vuotias Scott Verplank nousi PGA Tourin nimihirviön Children’s Miracle Network Classic presented by Wal-Mart –kilpailun kärkeen toisella peräkkäisellä 64 lyönnin kierroksellaan. Verplankin yhteistulos on jo kisan puolivälissä huikea 16 alle parin. Disneyn Magnolia ja Palm –kenttä eivät yksinkertaisesti tarjoa tarpeeksi haastetta PGA Tourin pelaajille, kisa menee auttamatta puttikilpailuksi. Kuvaava on, että Verplank teki tulokseen 64 vielä kaksi bogiakin! Birkkuja syntyi 8 ja yksi eaglekin kortista löytyy. Kovaa ilotulitusta. Hyvä kysymys kuitenkin on, nauttiiko yleisö enemmän birkkutehtailusta vai taistelusta paria vastaan? Itse uskon vahvasti jälkimmäisen olevan kiinnostavampaa golfia myös katsojille. Seitsemän kertaa eri joukkuekilpailussa USA:ta urallaan edustanut Verplank ei ole pelannut kovin hyvää kautta. Top10 sijoituksia on vain kaksi, rahalistalla Verplank on kuitenkin turvallisesti sijalla 94. Edellinen voitto tuli viime vuonna. Kakkostilalla on Steve Marino, joka on tällä kaudella sijoittunut viisi kertaa kymmenen joukkoon ja on rahalistalla tukevasti 41. Verplank on jo kuitenkin 3 lyönnin karkumatkalla. Rahalistan 125 parhaan joukkoon ja kunnollisten korttilaisten joukkoon hamuavia pelaajia on liikkeellä paljon. Kymmenen parhaan joukossa on kuusi pelaajaa, jotka ovat sijan 125 ulkopuolella. Lisäksi 15 joukossa on pelaajia mm. rahalistan sijoilta 133, 126, 116 ja 121, joten on aivan varmaa, viimeisenä päivänä tullaan näkemään sekä onnen että surun kyyneleitä taiston tauottua. Cutista putosivat mm. sijan 124 Shane Bertsch, sijan 119 Jason Bohn sekä sijan 120 Brad Adamonis, he joutuvat odottelemaan sormet ja varpaat ristissä mitä muut tekevät, itse ei voi asiaan enää vaikuttaa… SM

Troy Matteson birdietehtailun ykk&#246,smiehen&#228,

Troy Matteson on ollut tällä kaudella jo neljä kertaa top10:n joukossa.  &copy Getty Images PGA:n kauden päätöstapahtumalla on taatusti kilpailukalenterin pisin nimi “Children’s Miracle Network Classic presented by Wal-Mart” ja todennäköisesti myös kovatasoisin tulostahti, ainakin avauskierroksella. Troy Matteson aloitti vakuuttavasti heti ensimmäisellä väylällä, jossa teki eaglen ja jatkoi sen jälkeen kahdella perättäisellä birdiellä. ”Kun saa tuollaisen alun, kaikki kulkee ikään kuin itsestään. Tänään peli oli täydellistä”, Matteson kuvaili päiväänsä. Mattesonista lyönnin päässä on kolmikko Kevin Steelman, Scott Verplank ja Kimmy Walker. Kaiken kaikkiaan 27 pelaajaa pelasi -5 tai sitä paremman tuloksen. Birkkujen tehtailu ja näyttävä peli on etenkin katsojien kannalta mukavaa. Mutta jos pelikenttä on helppo ja viritetty amatööritasolle, eivät todelliset taiturit välttämättä erotu joukosta. Tosin kilpailun lähtölistalla ei aivan rahalistan kärkinimiä olekaan. Päätöstapahtuma on tärkeä niille, jotka keikkuvat vielä rahalistan sijan 125 tietämillä. Tuon sijan yläpuolelle tämän viikonlopun jälkeen päätyvät saavat pelioikeuden PGA Tourille myös ensivuodelle. Kärkiporukasta Matteson, Streelman ja Verplank ovat jo varmistaneet pelioikeutensa. Seuraavilta sijoilta löytyvät Walker, Rich Beem, Robert Garrigus ja Robert Gamez sen sijaan ovat idols-termein ”vaarassa pudota”, elleivät päädy kärkisijoille. LG

PGA Tourin viimeinen rutistus on monelle kauden t&#228,rkein kilpailu

PGA Tourin kauden viimeinen eli 48:s kilpailu pelataan tulevana viikonloppuna Lake Buena Vistassa Floridassa. Children’s Miracle Network Classic on samalla kiertueen syyssarjan päättävä turnaus. Kilpailussa ei ole ruuhkaksi saakka pelaajia rahalistan kärkipäästä, vaikka toki Stewart Cink, Robert Allenby, Boo Weekley ja Woody Austin on luettava fieldillä kuin fieldillä nimimiehiksi. Heille kaikille Floridan kisa on vain kauden päättävä turnaus, vaikka varmasti koko jengi on mukana voitto mielessä. Voittotaistelun kannalta on hyvä pitää mielessä myös Davis Love III:n ja jossain vaiheessa hyvät sijoituksensa vielä voitoksi kääntävän Ken Duken nimet. Children’s Miracle Network Classicissa käydään kuitenkin ihan omaa kisaansa rahalistan sijalla 125 molemmin puolin olevien pelaajien keskuudessa. Pelin henki on armoton. Jos pelaaja on viimeisen kisan jälkeen listalla sijan 125 huonommalla puolella, on matka PGA Tourin karsintoihin tosiasia. Pelastavina tekijöinä rajan varjoisemmalle puolelle jääneiden keskuudessa ovat luonnollisesti voitto tällä kaudella kiertueen kilpailussa, sijoitus 50 parhaan joukossa uratienesteissä kautta aikojen tai lääketieteellisten pykälien kautta myönnetty helpotus. Uratienestisääntöä voi hyödyntää ainoastaan kerran, joten ainakaan kiertueen reilusti alle 50 vuotiaat pelaajat eivät tuota etua haluaisi joutua käyttämään turhan varhaisessa vaiheessa. PGA Tourin ansiolistan sijalla 125 on viimeisen kilpailun aattona nuori Jeff Overton. Hän oli viime viikolla Ginn sur Mer Classicissa jaetulla 18. tilalla, joten suunnilleen samanlainen sijoitus Lake Buena Vistassa voisi pitää hänet kortin haltijana myös kaudelle 2009. Rajan tuntumassa olevista nimekkäistä pelaajista David Toms (128) ei ole mukana Floridassa, mutta hänellä on taattu pelioikeus ensi kaudeksi. Samoin on sijalla 130 olevan Mark Calcavecchian kohdalla. Leikattu polvi ei kestä vielä pelaamista, mutta voitto vuoden 2007 PODS Championshipissä pitää Calcavecchian kiertueella myös ensi vuonna. Bob Tway (131) täyttää ensi vuonna 50 vuotta ja ovet avautuvat Champions Tourille. Tway ei silti todennäköisesti haluaisi luopua vielä PGA Tourin kortistaan. Hän kuittasi viime viikon kisasta (T27) 32 000 dollaria, mutta Children’s Miracle Network Classicista pitäisi tulla reilusti enemmän, jotta maaginen raja ylittyisi. Bob Estes (135) loikkasi Palm Coastin jaetun 12:nnen sijan ansiosta rahaistalla neljä sijaa ylöspäin, mutta 42-vuotias tour-ikoni tarvitsisi tulevana viikonloppuna paljon kovemman sijoituksen nostaakseen itsensä kuiville. Oma lukunsa ovat sitten Rich Beem (139), Tom Lehman (140), Jesper Parnevik (142), Chris DiMarco (144), Frank Lickliter II (145), Todd Hamilton (146), Lee Janzen (152), Jeff Maggert (161) ja Harrison Frazar (167), joista osa jatkaa vanhoilla meriiteillään PGA Tourilla myös kaudella 2009. Osa joutuu kuitenkin vääjäämättä joulukuun alussa pelattavaan kuusipäiväiseen karsintaturnaukseen. Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje