Darren Clarke selvisi tulikokeestaan Hollannissa lopulta loisteliaasti. Pelikaveri Henrik Stenson latoi kolmella ensimmäisellä birdiet, mutta oli ratkaisuvaiheissa heikompi lenkki. Clarke sai selkeän yliotteen paremmalla kenttäpelillään, arvokkaan päänahan ja kovan näytön voittonsa myötä Ryder Cupiin. Ykköstila ei muuta sitä tosiasiaaa, että pohjois-irlantilainen ei enää voi saavuttaa suoraa paikkaa kisakoneeseen, vaan tarvitsee Nick Faldolta toisen kahdesta villistä kortista. Darren Clarken 12:s ykköstila uralla oli toinen tällä kaudella, ensimmäinen tuli keväällä Kiinassa. Nyt pelattiin Clarkelle tuttua linksgolfia, ajoittain vaativissa tuulisissa olosuhteissa. Silti pohjois-irlantilainen teki yhteistuloksekseen 264, 16 alle joka on Kennemerissa pelattujen Hollannin mestaruuskisojen ennätys. Clarke osui väyliin hyvällä prosentilla 36/ 52, kolmen putin viheriöitäkin oli kisan aikana vain yksi.Ratkaisu alkoi Stensonia vastaan kypsyä jo neljänneltä reiältä eteenpäin, kuuden seuraavan reiän aikana miesten välistä eroa oli viisi lyöntiä, sisääntuloon Clarke lähti neljän lyönnin johdosta. Toisella yhdeksiköllä Stensonista ei enää löytynyt puhtia karkulaisen kiinniottamiseen, maailmanlistan kuutoselle tuli taas kunniakas kolmas sija, voitot ovat väistäneet ruotsalaista helmikuusta 2007. Irlantilaisilla on ollut varsinainen juhlavuosi. Padraig Harringtonin kahden majorin lisäksi kahteen ykköstilaan ovat yltäneet Clarke sekä Graeme McDowell. Peter Lawrie ja Damien Mcgrane ovat yhden tittelin miehiä. Kahdeksan voittoa lähentelee viimeisen 30 vuoden aikana irkkujen ennätystä. Oleellinen kysymys kuitenkin kuuluu, tuleeko Ryder Cupiin Harringtonin ja McDowellin lisäksi oma paikka Clarkelle? Yksi karsintaviikko on vielä jäljellä, vaikka Clarke voittaisi toistamiseen, hän jäisi kauas viimeisestä suorasta paikasta. Monella mittarilla hänen edellään ovat ainakin Ian Poulter, Paul Casey, Carl Pettersson. Nick Faldo ei varmasti hiisku mielipiteistään mitään ennen kuin viimeinen pallo on sunnuntaina viikon päästä kolahtanut kuppiin sekä USA:ssa kuin Skotlannissa. Faldo sai viimesyksynä irkkujen vihat päälleen kun hän ei valinnut maassa pelattuun Seve Trophyyn brittien & Irlannin joukkueeseen yhtään isäntämaan pelaajaa. Paul McGinley provosoitui tilanteesta niin paljon, että vetäytyi kisaviikolla Ryder Cupin apukapteenin toimesta. Faldo on siis ”yhden velkaa” irlantilaisille. Clarke on suusi yleisönsuosikki molemmin puolin valtamerta, kaiken lisäksi hänellä on valmis pari nelipalloihin ja nelinpeleihin Lee Westwoodin hahmossa.. Taistelu viimeisistä suorista Ryder Cup-paikoista ei vielä ratkennut, mutta selkiytyi. 34:sta tilastaan huolimatta Justin Rose pysyi kahdeksantena, hänen putoamisensa viimeisessä kisassa vaatisi Sören Hansenin, Oliver Wilsonin sekä Martin Kaymerin samanaikaista menestymistä sekä englantilaisen itsensä karsiutumista. Rose mahtuu mukaan 99 prosentin varmuudella. Sören Hansen nousi jaetulle kuudennelle tilalle Hollannissa ja Rosen kantaan pisteissä. Myös hänen asemansa on varsin vahva. Oliver Wilsonin ja ensimmäisen rajan takana olevan miehen, Martin Kaymerin ero kasvoi 17.000:een euroon. Muitakin mahdollisia miehiä lopullisen listan viimeisille top-ten sijoille on. Skotlannin kisassa mukana olevilta Ian Poulterilta, Ross Fisheriltä sekä Nick Doughertylta vaadittaisiin kuitenkin käytännössä voitto Valhallaan pääsemiseksi.
Henrik Stenson mittaa Darren Clarken vireen Hollannissa
Kennemerin kentällä pelattavasta Hollannin mestaruuskisasta on kehkeytymässä hyvä näytelmä kahden Euroopan supertähden kesken. Darren Clarkelle (-12) johtopaikan pitäminen on hyvin tärkeää Ryder Cup paikan saavuttamiseksi, hänen haastajallaan Henrik Stensonilla (-9) ei suuria paineita ole, toki maailmanlistan kuutonen haluaisi katkaista yli 1,5 vuoden mittaisen voitottoman jaksonsa. Clarkelle Stensonin kukistaminen päätöspäivänä olisi iso sulka hattuun. Hänen Kiinan voittonsa talvella tuli huomattavasti kevyemmän kaliiberin miehistä. -Olen oikein tyytyväinen siihen, miten lyön palloa, mutta pystyn vielä parempaan, täynnä itseluottamusta oleva Clarke raportoi lehdistölle lauantaina. Stensonin hyvät yritykset British Openissa ja PGA:ssa päätyivät sijoihin kolme ja neljä, voittoa ei ole esittää sitten helmikuun 2007 jolloin perättäisissä kisoissa voittopokaali nousi Dubaissa ja PGA Tourin reikäpelimestaruudessa. Taistelussa suorista Ryder Cup-paikoista ei näytä ratkaisuja tulevan Hollannissa. Kaikki pääkandidaatit, Sören Hansen (-6), Oliver Wilson (-5), Justin Rose (-3) ja Martin Kaymer (+2) tekevät varmasti sunnuntaina kaikkensa noustakseen tuloslistalla mahdollisimman korkealle. Lopullinen ratkaisu käydään kuitenkin vasta viikon päästä Skotlannissa.
Darren Clarke tarttui oljenkorteen Hollannissa
Darren Clarken (132 lyöntiä)mielissä on edelleen pelaaminen Ryder Cupissa vaikka näytöt karsintajakson aikana ovat luvalla sanottuna varsin kevyet. Hollannissa hän kuitenkin pelasi toisena päivänä 64, ja johtaa kisaa sen puolivälissä tuloksella kahdeksan alle yhdessä Robert Rockin ja Alexander Norenin kanssa. Pohjois-irlantilainen valittiin edellisellä kerralla joukkueeseen villillä kortilla, hän nousi K Clubilla pidetyssä ottelusarjassa suureksi hahmoksi voitettuaan kaikki kolme peliään vain kuusi viikkoa vaimonsa kuoleman jälkeen. Sama reitti on ainoa vaihtoehto myös Valhallan kentällä Kentuckyssa pidettävään ottelusarjaan -Jos Nick ( Faldo) katsoo että hän haluaa minut joukkueeseen olen tyytyväinen, mikäli ei, sekin on hyväksyttävää, Clarke pohdiskeli perjantaina. Arkielämään totutteleminen uudessa tilanteessakentän ulkopuolella ja kentällä on koetellut, viimevuonna Clarke oli 138:s rahalistalla. Tämän vuoden keväällä hän voitti viiden vuoden tauon jälkeen ET:n kisan Kiinassa. Yksittäisiä väläyksiä on ollut tuon jälkeenkin, mutta kokonaisuus on hyvin risainen. Asia muuttuu tietysti todenteolla mikäli Clarke sattuisi voittamaan Hollannissa ja menestymään vielä Skotlannin osakilpailussa. Kisa on kuitenkin erittäin tiukka ja kenttä sen luontoinen, että alhaisia tuloksia tulee, tilanteet muuttuvat vielä moneen kertaan. Suuri kysymys ennen kahta viimeistä kierrosta on se, kuinka Clarken putti kestää tilanteesa jossa hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa päästä tavoitteeseensa kuin voittaa. Suurista nimistä Henrik Stenson (134) on kahden lyönnin päässä kärjestä,Soren Hansen (134) vahvimmilla tilanteensa parantamiseksi muihin suoran Ryder Cup paikan tavoittelijoihin Justin Roseen (136), Martin Kaymeriin (138) ja Oliver Wilsoniin (139) nähden. Teoreettisetkin mahdolisuutensa menettivät karsiutumisen kautta mm. Peter Hanson sekä Sören Kjeldsen. Kahden kierroksen mittaiseksi kisa jäi odotetusti myös Todd Fujikawalta sekä suomalais-hollantilaiselta amatööriltä Teemu Bakkerilta joka sai varmasti ikimuistoisesta kokemuksestaan tulokset 75-79.
Sö,ren Hansenin kantin kestä,vyyttä, mitataan Hollannissa
Isäntämaan konkari, Tourin korttinsa menettänyt Rolf Munz johtaa maansa mestaruuskisoja Kennemer Golf & Country Clubilla tuloksellaan 64. Vain harva uskoo Munzin voittoon, suurin mielenkiinto kohdistuukin loppusuoralla olevaan Ryder Cup-karsintaan jossa Hollannin kilpailussa menestyminen saattaa varmistaa 1-2 pelaajalle paikan joukkueeseen. Sören Hansen pelasi 65 , hän on tässä vaiheessa kisan kakkonen ja Ryder Cup listan kymmenes. Mikäli sijoitus itse kisassa on viiden joukossa, voi tanskalainen lähteä viimeiseen Skotlannin kisaan varsin levollisin mielin. Kilpajuoksua kolmesta viimeisestä paikasta käydään lähinnä nelikon Justin Rose (avauspäivän tulos 67), Oliver Wilson (69), Sören Hansen (65) ja Martin Kaymer (72) kesken. Teoreettiset mahdollisuudet suoraan joukkuepaikkaan on toki muutamalla muullakin. Hansenin kohdalla kysymysmerkkinä on ollut pinnan kestävyys ratkaisun hetkillä. Vuosien varrella monet kilpailut ovat päättyneet tanskalaisen kohdalta onnettomaan pettymykseen, yhteistyö putterin kanssa on ollut vaisua viimeisillä kierroksilla. USA:N Todd Fujikawa sai tuloksekseen 74, karsiutuminen on lähellä jollei tahti toisella kierroksella oleellisesti parane. Kisassa on mukana myös 17-vuotias amatööri Teemu Bakker jolla on nykyään kaksoiskansalaisuus. Bakker on saanut osallistumisoikeuden menestyksistään Hollannin kisoissa. Avauspäivän tulos 75 on kuudesta amatööristä toiseksi paras.
Soren Kjeldsen hakee Ryder Cup-paikkaa Hollannista
Seitsemän miestä on jo varmistanut suoran paikan syyskuun puoliväliin jälkeen pelattavaan, kolmesta suorasta ja kahdesta villistä kortista vielä kisaillaan. Hollannin mestaruuskisa Kennemer Golf & Country Clubilla Zandvoortissa saattaa jo varmistaa 1-2 lisäpaikan kohtalon. ET:n karsintalistalla mahdollisuuksia omaavista kahdeksasta pelaajasta seitsemän on mukana viikonloppuna, vain Ian Poulter on valinnut pelipaikakseen PGA Tourin jossa menestymällä hän toivoo Paul Caseyn ja Carl Petterssonin tavoin saavan Nick Faldolta. Tanskalaisista vain Thomas Bjorn (1997,2002) on päässyt aiemmin mukaan. Kahden seuraavan viikonlopun aikana selviää, ovatko Soren Hansen tai Soren Kjeldsen mukana. Skandinaavien määrä joukkueessa on vähintään kaksi, ( Stenson, Karlsson) se voi nousta teoriass jopa viiteen jos molemmat Sorenit pärjäävät ja Carl Pettersson voittaisi kahden toisesta PGA Tourin kisasta. Hansen on ennen viikonloppua niukasti kiinni viimeisessä suorassa paikassa, Martin Kaymeriin on kuitenkin eroa vain olemattomasti vajaat 2300 euroa. Kjeldsen tarvitsee yhden voiton ja hyvän sijoituksen kahdessa kilpailussa. Hänelllä oli hyvät mahdollisuudet Arlandastadissa, pallo lähti kuitenkin pomppimaan väärään suuntaan päätöspäivänä. Vaikka lähtökohta isolta ”takamatkalta” muihin kandidaatteihin on vaikea, Kjeldsenin puolesta puhuu se, että hänen ainoa voittonsa ET:lta on nimenomaan Skotlannin kisasta ( 2003) jossa pelataan Ryder Cup-karsinnan viimeinen kilpailu. Vain 170-senttinen Kjeldsen saavutti ainoan Challenge Tour-voittonsa Espoossa 1997, seuraavana vuonna hän aloitti ET uransa. Vasen käsi alapuolella puttaava Kjeldsen pelasi edellisvuonna uransa parasta golfia, oli rahalistalla 17:s. Voitot jäivät uupumaan, kakkostiloja oli peräti kolme, viimeinen Volvo Mastersista. Kjeldsen tietää vuorenvarmasti sen, että vain voittamalla jompikumpi kahdesta kisasta hänellä on mahdollisuus päästä Ryder Cupiin, villiä korttia ei varmasti ole Nick Faldolta luvassa. Edellisvuonna Hollannin mestaruuden voitti Ross Fisher, Erkko Trophyn ykkönen vuodelta 2003. Kilpailuun on saanut kutsun myös USA:n piskuinen taskuraketti, vain 160-senttinen Tadd Fujikawa joka siirtyi ammattilaiseksi sijoituttuaan 20:ksi alkutalven 2007 Hawaijin PGA Tour kilpailussa. Tuon jälkeen hän on pelannut 16 kertaa isoilla Toureilla, kahta kertaa lukuunottamatta nimen perään on merkitty kirjaimet MC. Paras sijoitus on 48:s. Laihana lohtuna Fujikawalla on se, että talous on turvattu isojen sponsorisopimusten myötä. Numeroiden valossa vaan tuntuu siltä, että keskosena syntynyt yleisönsuosikki on ainakin toistaiseksi aivan liian kovissa sarjoissa.