16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Buddhalta lisää eväitä golfareille

Buddha-kirjat muodostavat uusimman kirjan ilmestymisen myötä trilogian.

Seppo Palmisen esikosteos”Buddha pelaa Golfia” nousi myydyimpien urheilua sivuavien kirjojen joukkoon ilmestymisvuonnaan 2009. Sitä myytiin noin 11.000, golfarien lisäksi se puhutti laajasti muutakin urheilun parissa vaikuttavaa väkeä filosofiansa kautta.

Palmisen toinen kirja, ”Lisää Buddhaa peliin”, oli monen muunkin kuin tekijänsä mielestä jopa parempi kuin ensimmäinen. Silti sen myynti tyssäsi 3000:een.

”Tuntui vähän siltä, että en saanut median kautta väkeä tajuamaan, että on tullut uusi Buddha- kirja markkinoille”, Palminen arvelee.

Kolmannessa sarjansa teoksessa Palminen valottaa, kuinka ravinto, ruoka ja juoma vaikuttavat korviemme väliin. Jo kirjan nimen jatkeessa ”Oletko cool vai koukussa?” on useimmille ravintoon liittyen varsin monisäikeinen kysymys.

”Olen vakuuttunut siitä, tämän kirjan kautta mon löytää esimerkeistä itsensä, myös puolisonsa, ystävänsä ja/tai ainaisvaikean pelikaverinsa”, Palminen lupaa.

Uunituoreet kirjat tulevat painosta kuluvalla viikolla, Seppo Palminen kertoo tuotoksestaan ja myy sitä signeerauksella kirjamessuilla Helsingin Messukeskuksessa torstaista sunnuntaihin 25-28.10 osastollaan 7s56.

Buddhan eväillä on hintaa messujen aikaan 25 euroa.

Seppo Palminen BUDDHAN EVÄÄT Oletko cool vai koukussa? Sidottu Otaflex, 200 sivua ISBN 978-952-67314-3-8

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje