26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Brittany Lincicome ykkönen Ginn Openissa, Blomqvist romahti loppureiíllä

Minea Blomqvist pääsee mukaan kisaan mikäli yksikin pelaajista jää ennen torstain starttia pois © Getty Images

Brittany Lincicome sai voittopystin lisäksi 390.000 taalaa sekä henkilöauton &copy Getty ImagesGinn Openin päätöskierros pelattiin lähes myrskyisässä tuulessa ja tulostaso oli sen mukainen. Päivän paras tulos oli 71, keskiarvo 76,55. Voiton vei vasta viimeisellä reiällä ensimmäistä kertaa yksinään johtanut 21-vuotias Brittany Lincicome joka pelasi kierroksen toiseksi parhaan tuloksen 72. Lincicome kiersi neljällä lyönnillä johtaneiden Lorena Ochoan ja Laura Daviesin kanssa. Pitkään näyttikin siltä, että voittotaisto käydään näiden kahden välillä, Lincicome oli kymmenen reikää ennen loppua kuusi lyöntiä kärjestä. Ochoan ja Daviesin peli kaatui kortttipakan tavoin päätösreiíllä ja he antoivat Lincicomelle mahdollisuuden johon tämä tarttui. Voitonavaimet olivat ensisijaisesti Ochoalla, viimeiset kuusi reikää kuusi yli ja sokerina pohjalla tupla viimeisellä jättivät hänet kakkoseksi. Voitto olisi nostanut Ochoan myös maailmanlistan ykköseksi. Laura Davies johti kaksi reikää ennen loppua, tupla ja tripla pudottivat kolmanneksi joka sekin on LPGA Tourilla viimevuosina vaisusti pelanneelle britille toiseksi paras suoritus vuosiin. -Totta puhuakseni pelasin oikein hyvin. Viimeisillä reiíllä minulla oli mahdollisuuteni mutta jätin ne käyttämättä, Davies myönsi. Brittany Lincicome oli jo edellisessä kilpailussa, Nabisco Championshipissa toinen, nyt tuli täysosuma varsin yllättäen. -En olisi voinut kuvitella voittavani. Varsinkin Lorena pelasi niin hyvin. Putterini pelasti minut ja piti mukana voittotaistossa, 390.000 taalaa ansainnut Lincicome summaili pitkäksi venähtänyttä sunnuntaita. Minea Blomqvist lähti viimeiselle kierrokselle 20:lta sijalta. Päivä alkoi mainiosti birdiellä, mutta tuuli alkoi ottaa otetta myös Blomqvistista kierroksen edetessä. Ulosmenossa tuli korttiin birdien lisäksi bogey ja tuplabogey. Omaan päähän alkoi ropista kunnolla kuudella viimeisellä jotka Blomqvist pelasi seitsemän yli. Yhteistulokseksi tuli 80, sijaluku putosi 43:ksi josta tuli vuoden ensimmäiset ansiot ( 10.512 dollaria) LPGA Tourilla. Esityksestä on numeroiden valossa helppo löytää plussana se, että Minea näytti kapasiteettinsa ISOJEN TÄHTIEN joukossa. Avauspäivänä seitsemänneksi paras tulos, kolmantena kolmas. Vastaavasti perisynti, pelin mureneminen totaalisesti heikkoina hetkinä vaivasti jälleen. Svingi ei vielä ole sellaisessa formussa että se kestäisi riittävän hyvin kovien kisojen paineet, tasaisuutta tarvitaan. LPGA Tourilla on kuluvalla kaudella nähty nuorten pelaajien esiinmarssia ja voitonkulkua todenteolla. Lincicomen ( 21-v) lisäksi ykkösiksi ovat yltäneet jo Lorena Ochoa (25-v), Paula Creamer (20-v) sekä Morgan Pressel (18-v).

Minea Blomqvistilla loistokierros Orlandossa

Minea Blomqvistilla on suuret mahdollisuudet edessään sunnuntaina &copy Getty ImagesMinea Blomqvist pelasi tuloksellisesti vertailussa todellisiin huippuihin yhden uransa parhaista kierroksista Ginn Openin kolmantena päivänä. Hän paransi edellispäivän sukellustaan (77) kymmenellä lyönnillä saaden tuloksekseen 67. Tämä oli päivän kolmanneksi paras tulos, maailmantähdistä vain Karrie Webb (66) ja Birdie Kim (66) pystyivät parempaan. Suorituksen arvoa nostaa kovasti se, että muutaman poisjäännin jälkeenkin kisassa on mukana yli 90 pelaajatarta LPGA Tourin tämänvuotiselta top-100 listalta. Blomqvist onnistui kiertämään lauantaina ilman bogeja vaikka väyläosumat olivat taas harvassa. Kolmen kierroksen aikana niitä on tullut yhteensä 15 42:sta mahdollisesta. Minea nousi cut-rajalta, 62:lta sijalta hienosti 20:ksi. Hänellä on sunnuntaina mahdollisuus parantaa ennätystään, 24:tta sijaa LPGA Tourin yksittäisessä kisassa. Blomqvist oli jo avauspäivän jälkeen seitsemäntenä pelattuaan 69. Toisen kierroksen 77 oli jopa pudottaa hänet jatkosta. Kilpailun voitosta pelaavat neljä lyöntiä seuraavia edelläolevat Lorena Ochoa sekä Laura Davies jotka ovat pelanneet kaikki kolme kierrosta tasatuloksin 66-66-70. Kilpailussa jaetaan palkintorahaa peräti 2,6 miljoonaa dollaria, kolmanneksi eniten koko Tourilla US Openin ja Evian Mastersin jälkeen. Urheilukanava näyttää Ginn Openista koosteet. Sunnuntaina kello 11.45-12.45 vuorossa on kolmannen päivän tapahtumat, maanantaina 9.50-10.50 neljäs ja ratkaiseva päivä.

Tupla par-viitosella pudotti Minea Blomqvistin k&#228,rkitaistosta

Here I come again.! Natalie Gulbis on ollut lähes 30 kertaa kärkikymmenikössä, voitto puuttuu yhä &copy Getty ImagesMinea Blomqvist pelasi toisena päivänä Ginn Openissa kahdeksan lyöntiä enemmän kuin avauspäivänä ( 69-77). Eroa kärkeen oli torstain jälkeen kolme lyöntiä, perjantain jälkeen 14, tulostaso oli keskimäärin molempina päivinä samanlainen. Blomqvistin peli kääntyi tuloksellisesti raiteiltaan kahdeksannella reiällä ( kentän 17:s) jossa hän teki tuplabogeyn ( par-5). Ennen takaiskua Minni oli par´issa kierrostaan.Loppukierroksella korttiin merkattiin vielä neljä bogeyta ja birdie. Seitsemäs sija vaihtui 62:ksi, lyöntikin lisää ja Blomqvist olisi karsiutunut. Tilastot kertovat sen, että kenttäpeli oli epätarkkaa, vain kahdeksan viheriösumaa, kahden päivän aikana yhteensä 21. Kisaa yhdessä Laura Daviesin kanssa johtava Lorena Ochoa on saanut ennen viikonloppua jo 30 kertaa putata birdietä tai eaglea. Väyläosumissa Ochoalla on osumia 19, Minealla kahdeksan. Suurin ero on poikkeuksellisesti draivin mitassa, Ochoalla 286 jaardia, Minealla 213. Tässä saattaa olla selityksenä esim. puuhun osunut lyönti tai kirjausvirhe. Blomqvistin osalta on luonnollisesti mukavaa että jatkopaikka tuli, mutta perjantain kierros vei käytännössä mahdollisuudet parantaa uran parasta sijoitusta LPGA Tourilla (24:s). Ochoan ja hänen kanssaan yllättäen samassa tuloksessa olevan konkari Laura Daviesin jälkeen kolmantena on edelleen ensimmäistä voittoaan tavoitteleva Natalie Gulbis. Kahdesti peräkkäin LPGA Tourin kisassa kakkoseksi sijoittunut Norjan Suzann Pettersen on noussut kovaan vireeseen, nyt hän on viidentenä seitsemän lyöntiä kärjestä.

Minea Blomqvistilla vauhti p&#228,&#228,ll&#228, Ginn Openissa

Lorena Ochoa johtaa Orlandossa ja siirtyy pian maailmanlistan ykköseksi &copy Getty ImagesMinea Blomqvist pääsi varapaikalta mukaan Ginn Openiin ja vastikään 22 vuotta täyttänyt aloitti kisan hienosti. Tulos 69 oikeuttaa jaettuun seitsemänteen sijaan kilpailussa jossa on mukana 144 pelaajaa, mm. yli 90 rahalistan 100:sta kaudella 2007. Aamulla paikallista aikaa kierrokselle lähtenyt Blomqvist aloitti bogeylla, teki birdien neljännellä ja käänsi pelin kovaan nousuun seitsemännen reiän eaglella. -Löin avauksen draiverilla, siitä jäi vielä noin 54 metriä jäljelle, lobwedgella syntyi pitkästä aikaa eagle par-nelosella. Edellisen kerran tein vastaavan ( par-nelosella) muistaakseni 16-vuotiaana, Blomqvist iloitsi kierroksen jälkeen. Sisääntulossa Minea teki kaksi birdietä ja yhden bogeyn, yhteistulokseksi tuli siis 69. Lorena Ochoa ja Laura Davies johtavat kolme lyöntiä paremmalla tuloksella. Annika Sörenstam oli yksi neljästä pelaajasta joka jäi pois ennen kisan alkua. Maailmanlistan ykkönen on pian entinen ykkönen, sillä lääkärien keskiviikkona diagnosoima välilevyn pullistuma selässä pitää Sörenstamin pois kilpailuista arviolta kuukauden. Ochoa ajanee tämän jakson aikana ohi. Tämä on Sörenstamin uran ensimmäinen loukkaantuminen. -Selkäni on oireillut jo muutaman viikon ja sitä on särkenyt. Harmittaa kun jouduin vetäytymään kisasta joka on niin hyvä ja pelataan vielä kotikaupungissani Orlandossa, Sörenstam mietti torstaina. Blomqvistilla on Orlandossa kämppäkaverina Solheim Cup joukkueen kapteeni Helen Alfredsson jonka kanssa hän on vaihtanut paljon ajatuksia. -Olemme puhuneet hyvin paljon mentaalipuolesta. Olin hyvin innoissani päästessäni tähän kisaan mukaan. Onnekseni pysyin rauhallisena koko kierroksen ajan, se on ollut suuri haaste pelissäni jo pitkään, Blomqvist jatkoi. Viimevuotisessa kilpailussa Blomqvist oli 48:s 17 lyöntiä voittajalle hävinneenä. Tuolloin hänen paras kierrostuloksensa oli 72, nyt odotukset ovat hyvän alun jälkeen varsin korkealla. Blomqvistin torstain tilastoissa pistää silmään se, että hän osui mainiosti viheröihin ( 13 x) vaikka väyläosumia oli vain kolme 14:sta. Driving Accuracy listalla Minni on häntäpäässä ( 115:s kuluvalla kaudella).

Minea Blomqvist odottaa pelipaikkaa Ginn Openiin

Kaikki tämänvuotisen rahalistan parhaat ovat mukana torstaina Orlandon lähistöllä käynnistyvässä Ginn Openissa. Syykin on selvä, rahaa on jaossa 2,6 miljoonaa taalaa, huomattavasti enemmän kuin kauden esimerkiksi kauden ensimmäisessä Majorisa jonka voitti vasta 18-vuotias Morgan Pressel. Minea Blomiqvist oli jo ennen pääsiäistä toinen tai kolmas varapelaaja ja hän arveli pääsevänsä poisjääntien myötä mukaan kisaan. Viikonloppuun mennessä poisjääntejä ei tullut ja Minni joutui maanantaikarsintaan jossa hänellä oli kolme lyöntiä liikaa. Tiistaina aamupäivällä Blomqvisti on ensimmäinen varapelaaja, hän pääsee mukaan jos yksikin listalla olevista joutuu sairastumisen tai loukkaantumisen johdosta vetäytymään kisasta ennen starttia. Viimevuonna kisan voitti tähtien nokan edestä Korean Mi Huyn Kim, seuraavina tuloslistalla olivat Lorena Ochoa, Karrie Webb sekä Annika Sörenstam. Blomqvist pääsi jatkoon ja oli 48:s. Minea Blomqvist on pelannut kuluvalla kaudella kolme LPGA Tourin kisaa. Hän on karsiutunut kahdesti, Meksikossa kohtalona oli diskaus epähuomiossa tapahtuneen väärän talvisääntötulkinnan johdosta.

Live Scoring

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje