Sergio Garcia tavoittelee menestystä Abu Dhabissa - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Sergio Garcia tavoittelee menestystä Abu Dhabissa

Padraig Harrington tähtäin kaudella 2009 on majoreissa © Getty Images

<a href=Sergio Garcia on ollut Tigerin sairausloman aikana maailman paras pelaaja niukoista tappioistaan huolimatta. Kuva Ryder Cupista. &copy Getty Images">Hawaiji on monen, varsinkin yhdysvaltalaisen golfharrastajan kohdelistalla ykkösenä. PGA Tourin ammattilaisten kausi käynnistyy tammikuussa Hawaijilla kahdella kisalla, joista ensimmäiseen pääsevät vain edellisvuoden voittajat. Suurimmille tähdille Mercedes Championships ei ole ollut viimeisten vuosien aikana suurikaan houkutin, ajankohta on vaikea, monet haluavat vielä ladata akkujaan. Tulevan viikon torstaina käynnistyvästä kisasta jäävät pois ainakin Sergio Garcia, Padraig Harrington, Phil Mickelson sekä polvivammainen Tiger Woods. Garcia on ollut maailmanhuipuista kitkeristä tappioistaan huolimatta viimeisten kuukausien aikana ehdottomasti kovakuntoisin, tuloksena on myös kakkostila maailmanlistalla. Yhdeksästä viimeisestä kisastaan hän on voittanut kaksi, ollut kolmasti kakkonen, neljä ja kahdesti viides. Jäänyt tämän jakson aikana siis vain kerran viidennen sijan heikommalle puolelle ( 20:s). Mikäli pelit alkuvuodesta 2009 kulkevat samaan malliin, tulee Tiger Woods kovaa vauhtia WR:lla kohden espanjalaista ja muut haastajat pysyvät takana. Garcia aloittaa kautensa Padraig Harringtonin ja Henrik Stensonin tavoin Abu Dhabissa 15-18. tammikuuta. Vuonna 2008 Garcia ei ollut Abu Dhabissa mukana, tammikuussa 2007 hän jäi 14:ksi. Singh ja Els suosikkeina Kapalua ResortissaAnthony Kim ja Camilo Villegas haastavat mm. Vijay Singhin ja Ernie Elsin Hawaijilla &copy Getty ImagesMercedes Championshipissa (8-11.1.) riittää poissaoloista huolimatta mielenkiintoa. 37:sta edelliskaudella voittaneesta pelaajasta muut 33 ovat mukana.Vijay Singh osoitti nuoremmilleen kaapinpaikan Tigerin kutsukisassa, Kapalua Resortin Plantation kentällä hän on ollut yleensä hyvin lähellä kärkeä. Suurta huomiota tulevat saamaan myös kauden 2008 komeetat Camilo Villegas ja Anthony Kim jotka molemmat voittivat vuoden aikana kahdesti. Kapaluan kisaennätystä, ja samalla koko Tourin ennätystä alle parín pelaamisessa pitää hallussaan Ernie Els ( -33) jolle paluu Hawaijille on varmasti mieluisa. ”Big Easy” ei päässyt Mercedes Championshipiin mukaan vuosina 2006-2008 jäätyään ilman ykköstiloja PGA Tourilla. Els osoitti nousukuntoa vuoden viimeisessä kisassaan, Etelä-Afrikan mestaruuskilpailuissa, joissa alkukierroksilla tupliin ja triploihin sortuminen oli viedä mahdollisuudet. Els nousi lopulta kolmanneksi, vain lyönnin päähän kärkiparista otettuaan vielä viimeisellä reiällä kolme puttia. Hawaijille Els lähtee varmasti nälkäisenä ja sisuuntuneena.

Padraig Harringtonin kausi k&#228,ynnistyy Abu Dhabissa

Padraig Harrington teki monenlaista historiaa kaudella 2008. Tunnustuksia sateli vuoden lopulla, ehkä arvokkain oli PGA Tourin pelaajien äänestys, jossa irlantilainen valittiin kauden pelaajaksi. -Hän voitti kaksi majoria, minulle se oli selkeä valintaperuste,joten ääneni meni Padraigille, kakkoseksi samalla listalla jäänyt Tiger Woods kertoi viimeksi isännöidessään omaa kutsukisaansa Kaliforniassa. Perusteita olisi ollut Woodsinkin valinnalle, maailmanlaajuisesti hän pelasi seitsemän kisaa, voitti niistä viisi, oli kerran toinen ja huonoimmillaankin viides. Harrington jättää Tigerin tavoin tammikuun toisena viikonloppuna pelattavan Mercedes Championshipin väliin. Näin hän on tehnyt kolmena aiempanakin vuonna jolloin osallistumisoikeus ( edellisvuoden PGA Tourin kisan voitosta) on ollut. Kausi käynnistyy viikkoa myöhemmin Abu Dhabissa, jonne isännät pyrkivät saamaan omien sanojensa mukaan ”Lähi-Idän parhaan kisan”. Osanottonsa ovat jo varmistaneet myös Sergio Garcia, Henrik Stenson, Trevor Immelman sekä Ian Poulter. Myös Mikko Ilosen vuosi 2009 käynnistyy samassa kisassa. Harringtonilla on luonnollisesti vientiä tulevan vuoden aikana, kutsuja on managerin pöydällä tavallistakin enemmän. Päättyneen vuoden aikana Harrington pelasi USA:ssa 14 PGA Tourin kisaa, lisäksi PGA Grand Slamin sekä Ryder Cupin. Yhteensä siis 16 kisaa. Euroopassa hän kisaili kuudesti, Aasiassa kolme kertaa, Abu Dhabi oli ainoa Lähi-Idän kilpailu. Vuoden 2009 ohjelmaansa Harrington ei vielä ole julkaissut, mutta helpppo veikkaus on, että se noudattelee pitkälti samaa kaavaa. USA:ssa pelattujen kisojen määrä voi taas olla noin 2/3 kokonaismäärästä. Hawaijin kisan väliinjättäminen antaa yhden viikon aikaa lisäharjoitelulle. Harringtonin vuosi päättyi lyönnin tappiolla kakkostilaan Singaporessa, alle kaksimetrisen birdieputin missaaminen sinetöi Jeev Milkha Singhin ykköstilan. -Tähtäimeni on entistä selkeämmin majoreissa tulevina vuosina. Talvikaudella pyrin muuttamaan jonkinverran svingiäni, sekä tekemään fysiikkatreeniä isommilla painoilla kuin kauden aikana, Harrington kertoi Golf Digestille antamassaan haastattelussa lokakuussa. Viimevuotisessa Abu Dhabin kisassa hän oli 11:s, Martin Kaymer saavutti uransa ensimmäisen ET kisan voiton selkeällä neljän lyönnin erolla Henrik Stensoniin ja Lee Westwoodiin. Mikko Ilonen hävisi saksalaiselle 13 lyöntiä ja oli 39:s.

Padraig Harringtonin kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje