Steve Flesch ylivoimainen Turning Stone Championshipissa - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Steve Flesch ylivoimainen Turning Stone Championshipissa

Mattti Meriläinen oli 21 reikää pelattuaan jo seitsemän alle. Kuva Juha Taskinen.

Steve Flesch nousee voittonsa myötä World Rankingilla 100:n joukkoon &copy Getty Images40-vuotias vasuri Steve Flesch hallitsi käytännössä alusta loppuun New Yorkin osavaltiossa pelattua viikonlopun PGA Tour kisaa. Hän johti kolmen kierroksen jälkeen tuloksellaan 19 alle neljällä, Carl Pettersson käväisi kahden lyönnin päässä, mutta jo ennen sunnuntain kierroksen puoltaväliä Flesch johti jo viidellä. Loppureiíllä loppui tuloksenteon puhti Fleschillakin voiton varmistuttua, viimeisen reiän bogeyn myötä eroa 48-vuotiaaseen Michael Alleniin oli kaksi lyöntiä. Ykköstila oli kauden toinen, ja yli miljoonan dollarin potti tuplasi ansiot noin 2,2 miljoonaan taalaan. Flesch pääsi voittonsa myötä kovaan seuraan. Hänen lisäkseen kahteen ykköstilaan PGA Tourilla ovat kuluvan kauden aikana yltäneet vain Zach Johnson, Vijay Singh ja K.J.Choi. Phil Mickelsonilla on kolme titteliä kotonaan, Tiger Woodsilla peräti seitsemän. Huomionarvoista on sekin, että vasurit ovat voittaneet kauden kisoista jo viisi. Tourin lähihistoriassa tämä sivuaa ennätystä joka tehtiin vuonna 2000 ( Mickelson 4, Weir 1). Maailmanlistalla on viikonlopun jälkeen neljä vasuria 50:n joukossa, Flesch viidentenä hieman tämän rajapyykin ulkopuolella. Phil Mickelson on kakkonen, Richard Green (32:s), Nick O´Hern (36:s) sekä Mike Weir (46:s) muut tähdet. Ruotsalaisille kisa oli pettymys. Carl Pettersson kuukahti päätöskierroksella toiselta sijalta ja voittotaistosta viidenneksi. Mathias Grönberg, Daniel Chopra, Jesper Parnevik, Richard S. Johnson ja Henrik Stenson karsiutuivat, saldo oli siis ennätyksellisen surkea. Kohde kateissa, Henrik Stensonin ja Fanny Sunessonin viimeiset kuukaudet kentällä ovat olleet hyvin raskaita &copy Getty ImagesStensonin alavire ei ota taipuakseen. Hän voitti talvella komeasti Dubain kisan ja heti PGA Tourille siirryttyään reikäpelimestaruuden nousten maailmanlistan viidenneksi. Tuon jälkeen tilillä on vain yksi yhdeksäs tila lyöntipelikisoista. Viimeisten neljän kuukauden aikana Stenson on pelannut PGA Tourilla kahdeksan kisaa, karsiutunut kaikissa kolmessa Majorissa, paras sijoitus on 41:s. British Openissa hän aiheutti hämmennystä rikkomalla tiiauspaikan merkkejä, Saksan ET kisassa tuli diskaus ruotsalaisen innostuttua lyömään dalymäisesti liikkuvaa palloa viheriöllä. Osa vaikeuksista voidaan ehkä laittaa tuoreen isyyden piikkiin, mutta toivoa sopii, ettei Henrik Stenson valahda samanlaiseen menestymättömyyden alhoon kuin vuonna 2002 jolloin hänen ansionsa olivat vain kymmenesosa edelliskaudesta. Stenson on ollut parinsa kanssa kahdesti peräkkäin aivan kärjen tuntumassa World Cupissa, tämänvuotisen hän jättää väliin ja Ruotsia edustaa parivaljakko Robert Karlsson-Peter Hanson.

Joakim Raskille voitto FGT:n p&#228,&#228,t&#246,skisassa

Joakim Rask (vas) voitti FGT:n päätöskisan TallinnassaRuotsin 35-vuotias Joakim Rask hallitsi päätöskierrosta Estonian Golf & Country Clubilla sunnuntaina. Hän pelasi sunnuntaina tuloksen 73 ja voitti toiseksi sijoittuneen Matti Meriläisen kahdella lyönnillä. Voitostaan Rask saa 4625 euroa. Kisa kuului myös Nordic Leageuuen ja menestys nosti Raskin viiden joukkoon. Kauden päättteeksi viisi parasta tuolta listalta saa paikan CT:lle. Panu Kylliäinen oli kolmas ja toisena päivänä uinahtanut Thomas Sundström kuudes. Raskin voiton avain muihin kärkipään pelaajiin verrattuna oli toinen kierros (69) jolla hän voitti Meriläistä kymmenen ja Sundströmiä peräti 13 lyöntiä. Birdiet olivat tiukassa, Rask teki niitä kahden eaglen lisäksi vain kahdeksan kolmella kierroksella, Panu Kylliäisen korteista birdejä löytyy vain seitsemän. Matti Meriläinen oli tämän listan kuningas (14), tasaisuuden puute ja toisen päivän huono kierros veivät nyt mahdollisuudet. FGT:n pistelistan kuninkaaksi leivottiin amatöörinä kautensa aloittanut, mutta tiistaina ammattilaiseksi siirtynut Joonas Granberg. Finnish Golf Touria on pelattu vuodesta 2002, yksikään pelaaja ei ole voittanut pistelistaa kahdesti. Yksittäisissä kisoissa on ulkomaalaisia voittajia ollut ennen Raskia vain yksi, ET:lla nykyään pelaava Peter Gustafsson voitti muutama vuosi sitten Katinkullan osakilpailun. FGT:lla pelattiin kauden aikana seitsemän osakilpailua joissa jaettiin rahaa yhteensä noin 100.000 euroa. -Tallinnan kilpailu järjestettiin toisen kerran ja järjestelyiden osalta kaikki meni erittäin hyvin. Viheriöt olivat hienossa kunnossa ja varsin nopeat, kertoi PGA:n toiminnanjohtaja Teemu Laakso. PGA:n ja Golfliiton yhteishanke, Challenge Tour kisan saaminen Suomeen kaudeksi 2008 on ratkaisuvaiheillaan. -Seuraavien kahden viikon aikana pitää tulla päätöksiä. Lähinnä kysymys on yhteistyökumppaneiden ratkaisuista. Jos ne ovat myönteisiä saamme kyllä kilpailun järjestettyä, Laakso uskoo. Edellisen kerran Suomessa järjestettiin CT:n kilpailu vuonna 2004 jolloin amatööri Roope Kakko voitti Espoossa. FGT:n pistelistan ykköset: 2002 Toni Karjalainen 2003 Jarkko Soikkeli 2004 Jaakko Mäkitalo 2005 Ari Savolainen 2006 Casimir Collin 2007 Joonas Granberg

Panu Kylli&#228,inen Joakim Raskin uhkaajana Tallinnassa

Panu Kylliäinen osaa edelleen, Tallinnasta hän tavoittelee kauden kolmatta voittoaan.Kuluvalla kaudella PGA:n mestaruuden sekä Kivitippu Openin voittanut Panu Kylliäinen tavoittelee Estonian Golf & Country Clubilla FGT:n kisan ykköstilaa. Kylliäinen on lyönnin päässä Ruotsin Joakim Raskia joka pelasi lauantain sateisessa kelissä ainoana kuutosella alkavan tuloksen (69). Seuraavat pelaajat ovatkin vähintään neljä lyöntiä Raskista, joten oletettavaa on, että taistelu voitosta käydään välillä Rask – Kylliäinen. 35-vuotias Rask on pelannut pitkän uran Pohjoismaissa, mutta ei ole pystynyt nousemaan seuraaville tasoille. Ykköstiloja pitkälle lyövällä Raskilla on uransa aikana seitsemän joista kaksi kuluvan vuoden aikana. FGT:n rankinglistan voitto ratkesi käytännössä toisena päivänä. Listan kakkonen Thomas Sundström pelasi avauspäivänä 67, toisena masentavasti 82. Vain voitto mahdollistaisi hänen nousunsa ohi Joonas Granbergin, joten vastikään ammattilaiseksi siirtynyt Granberg tulee olemaan kotimaan listaykkönen vuosimallia 2007. USA:ssa PGA Tour jatkuu vaikka Tour Championships jo pelattiinkin. 40-vuotias vasuri Steve Flesch heiluttelee tahtipuikkoa Turning Stone Resort Championshipissa. Hän on kolmen kierroksen jälkeen 19 alle ja johtaa Ruotsin Carl Petterssonia sekä USA:n Charles Warrenia neljällä. Voittajalle on luvassa 1,080 miljoonaa taalaa. Flesch voitti kesällä yhden kisan joka oli hänen uransa kolmas ykköstila.

Matti Meril&#228,inen k&#228,rjess&#228, Tallinnassa

Euroopan Tourin esikarsinnoista paikan seuraavaan vaiheeseen itselleen pelannut Matti Meriläinen oli perjantain tähti Tallinnassa pelattuaan 66. Thomas Sundström oli tässä vaiheessa lyönnin päässä, Markus Ervasti (69) oli kolmas 70 lyönnnin alittaja. FGT:n pistelistan voitossa kiinnioleva ja alkuviikosta ammattilaiseksi siirtynyt Joonas Granberg pelasi avauskierroksensa tulokseen 71. Thomas Sundström on ainoa pelaaja joka kykenee voitolla ohittamaan Granbergin pisteissä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje