Vakuuttava kierros nosti Välimäen kahden lyönnin johtoon PGA Tourin syyssarjan viimeisessä turnauksessa.
Sami Välimäki (-19) pamautti RSM Classicin kolmannella kierroksella neljä peräkkäistä birdietä etuysin lopussa. Se johti tulokseen 65, jolla hän siirtyi kahden lyönnin johtoon PGA Tourin syyssarjan päätösturnauksessa. Välimäki nousi St. Simonsin saarella käytävän kilpailun kärkeen aggressiivisella pelillä. Hän avasi hienon birdieputkensa Seaside Coursen kuudennella reiällä upottamalla lähes nelimetrisen putin. Seiskalla hän oli kahdella lyönnillä viheriöllä ja teki vaivattoman birdien. Kahdeksannella reiällä wedge-lähestyminen jysähti alle puoleen metriin ja etuysin päätteeksi Välimäki puttasi birdien vajaan metrin etäisyydeltä. “En ollut juuri lainkaan saanut aplodeja tällä viikolla, joten kun kuulin taputukset, tiesin että pallon täytyy olla aika lähellä”, Välimäki naureskeli kierroksen jälkeisessä haastattelussa. ”Löin muutaman tärkeän rautalyönnin etuysillä ja takaysilläkin peli oli vakaata, mutta siellä en vain oikein päässyt lähelle”, hän kommentoi Golfpisteelle. Toista kauttaan Yhdysvalloissa pelaavalla Välimäellä on kaksi kakkossijaa PGA Tourilta, molemmat Meksikosta. Nyt edessä on uran loistavin paikka ottaa ensimmäinen voitto Atlantin takana. Top 3 -sijoitus voisi nostaa Välimäen FedEx Cup Fall -pistelistalla 60 parhaan joukkoon. Se avaisi hänelle pääsyn alkuvuoden kahteen Signature-kilpailuun. Kilpailun asetelma Sea Island Golf Clubilla Georgiassa on koko viikon ollut kaksijakoinen. Osa pelaajista taistelee viimeisestä mahdollisuudesta pitää korttinsa ensi kaudelle. Välimäki varmisti kattavan pelioikeutensa marraskuun alussa, ja sen jälkeen hänen otteensa kentällä ovat olleet vapautuneempia. Sunnuntai tarjoaa Välimäelle upean tilaisuuden. Hän pelaa parasta golfiaan ja on saanut itseluottamuksensa uuteen liekkiin. Voitto veisi hänet suoraan PGA Tourin kirkkaimpiin valoihin ja toisi kahden vuoden pelioikeuden. Välimäen lähimpiä haastajia ovat Michael Thorbjornsen ja Patrick Rodgers (-17), jotka pelasivat lauantaina tulokset 68. He jakavat toista sijaa kahden lyönnin päässä. Rodgers on tahkonnut 311 PGA Tourin kisaa ilman voittoa. Häneltä löytyy tilastoista neljä kakkossijaa. Niistä yksi tuli tämän viikon kentillä vuonna 2018. Hän muistutti, ettei golfissa tuloksia voi pakottaa. “Et voi hallita tämän pelin tuloksia. Pitää vain olla paras mahdollinen versio itsestään ja rakentaa laadukas peli. Sitten on luotettava siihen, että se tuo mahdollisuuden”, Rodgers sanoi. Kolmen lyönnin päässä vaanii myös Zac Blair (-16), joka tarvitsee voiton pitääkseen korttinsa. Andrew Novak ja Johnny Keefer jakavat neljättä sijaa ensin mainitun kanssa. Novak tavoittelee uransa ensimmäistä yksilökisan voittoa ja Keefer paikkaa maailmanlistan top 50:ssä. Se voisi avata hänelle paikan ensi kevään Mastersiin. Seamus Power ja Lee Hodges nousivat jakamaan seitsemättä sijaa ja kapusivat realistiselle etäisyydelle pistelistan top-satasesta. Välimäki pelaa kilpailun ja kauden viimeisellä kierroksella kärkiryhmässä Thorbjornsenin ja Rodgersin kanssa. Heidän starttinsa on kello 18.07 Suomen aikaa.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (23 kpl)
Oma kommentti


Voe mahoton, upeeta Sami ja nyt voitto viel niin KYLLÄ LÄHTEE.
Toivottavasti ei viimeisen ryhmän kirous iske! Olisi kiva nähdä tilasto, miten usein voittaja tulee viimeisestä ryhmästä, miten usein takaa-ajajista.
Oli niin hyvä kysymys, että piti ihan AI:lta kysäistä, ja 2025 toistaiseksi 50% (17/34 kisaa) on voittaja tullut viimeisestä ryhmästä. Vastuu siirretty lukijalle…
Vastauksen uskottavuutta syö hieman se että PGA tourilla pelataan 46 kilpailua…
@mikko: täsmennystä AI:n vastauksesta sen verran, että sai laskettua ko. datan 34 kisasta.
Anyway, ei vikan ryhmän paikka erityinen tae ole.
Nyt on Samin ylivoimaisesti paras paikka napata voitto PGA tourilla. Peli kulkee, kahden lyönnin johto ja sää myös pitäisi olla täysin ok vikalla rundilla. Nyt on mahdollisuus tehdä isoa historiaa suomalaisen golfin saralla, jos tästä pystyy kairaamaan voiton. Nyt se on otettava jos sen meinaa ottaa. Lets go Sami!
Kevyempää tuulta luvattu, joten birkkuja on odotettavissa. Hyvänä päivänä Sami pesee tuon porukan kuumalla putterilla ja hyvällä rautapelillä. Nyt on tähän mennessä paras paikka ottaa voitto. Meksikossakaan ei ollut näin hyvää asetelmaa.
Voiton ratkaisee henkinen vahvuus. Pelaajien pelillinen taso on hyvinkin lähellä toisiaan. Golfin hienous tulee hyvin esille, kun pitää uskaltaa pelata rohkeasti, mutta samaan aikaan järkevästi. Sami on näyttänyt, että osaa nauttia tällaisista kilpailutilanteista. Pisteissä FedEx rankingissa 60:n joukkoon voisi olla ykköstavoite ja voitto olisi sitten kruunu hienolle kaudelle. Sami tarjosi jälleen jännittävän kisan meille suomalaisille katsojille. Kiitos Sami kaudesta.💪🔥
Lähtöaika 18.07 ja lähetys alkaa HBO Maxilla/Eurosportilla 20.00,etuysi jo lähes pelattu silloin??
Suomiselostus sentään.
Nyt mitataan Samin pääkoppaa, pelihän on voittokunnossa muuten. Peukut ylös ja kisaa katsomaan – siltikin vaikka joku uhkaili että suomiselostajat tulee pilaamaan katselukokemuksen sössötyksellään.
Kielen voi vaihtaa 😉
Jos muistan oikein, niin Samin molemmat voitot Euroopan Tourilla tuli johtoasemasta. Peli ei kummassakaan kisassa viimeisenä päivänä ollut mitenkään huikeaa, mutta pää pysyi kylmänä ja vastustajat hyytyivät.
Samin vahvuus on että hän ei ole mikään ’Mr. Tasaisuus’ (kts. M. Korhonen), hän ei varmistele vaan pelaa aina hyökkäysvoittoista peliä. Tiiltä lipulle aina kun on mahikset. Sillä pelillä tänään niin kyllä se siitä! Go Sämi Valimaaki!
Tuossa oleellinen viisaus: ”Aina kun on mahikset”. Esimerkiksi Pulkkanen tuhosi luottamusta omaan peliinsä tekemällä liian aggressiivisia riskilyöntejä. Luottamuksen katoaminen aiheuttaa usein helppoja virheitä => tuhoisa kierre
Vai niin…. Just katson uusintaa 3 kierrokselta. Jenkkiselostajat sanovat näin. ”He is the pinseeker! If he is not at the flag, it is not that he did not try to hit it!”
Eli kyllä vetää koko ajan ihan surutta lipulle, mistä noi jenkkiselostajatkin tykkää ja kehuvat.
Mietinkin milloin Range herää. Sami pelasi hyvällä maltilla ja tekniikalla. Range huom maltilla 😊 PS. Katsoin itse pelin Golf Chanelilta. Saa katsoa koko pelin.
Radiosta kuunneltuna hankala eka reikä samilla. Toivottavasti sopeutuu nopeasti. Kaverit tulee kohaa ohi.
Lopettakaas nyt tuo pilkun viilaus …
Pidetään Samille peukkuja, hän osaa itse tehdä parhaaksi katsomansa ratkaisut kussakin pelitilanteessa..
Juuri näin. Sami tietää mitä tekee ja meidän osuus on katsoa ja jännittää. -20 ja vähän helpottaa.
Kovaa tulee Putnam ja Castillo.
Castillo vetää elämänsä kierrosta ja Sami tekee karmean virheen vitosella. Nyt ollaan takaa ajamassa.
Selvisi bogilla kolmen huonon lyönnin jälkeen.
Loppusuoran kolme väylää… vähän niinkuin omissa käsissä nyt. Tsemiä nuori mies!!!